perjantai 4. marraskuuta 2011

Ruokaperjantai - kikhernepihvit

Selailin (taas) kesällä otettuja kuvia ja löysin muutaman söpösen kuvan koirista sekä yhden voileipäkuvan, jonka olin ihan unohtanut ottaneeni. Tässä postauksessa kuvituksena siis myös muutama "vanha" otos kesältä. 





Viime viikonloppuna teki mieli perunamuusia ja jotain tosi maukasta sen kanssa. Päätin tehdä todella pitkästä aikaa kikhernepihvejä ikivanhalla ohjeella ja lisukkeeksi tsatsikia. Mies ei meillä juurikaan ruokaa laita, mutta lihapullia hän pyörittelee mielellään (ja etenkin syö toim.huom.), jos minä teen taikinan. Siinäpä oivat lähtökohdat kotoisalle aterialle.

Kikhernepihvit:

- n. 4 dl kypsiä kikherneitä (itse laitoin kaksi purkkia Pirkka kikherneitä)
- 1/4 dl korppujauhoja
- 1-2 tl valmista currytahnaa (itse laitoin 2 tl Pirkka keltaista currytahnaa)
- 1-2 rkl tahinia tai pari rkl seesaminsiemeniä
- 1-2 rkl sitruunamehua
- 2 valkosipulinkynttä murskattuna
- ½ dl tuoretta korianteria silputtuna
- ½-1 tl chilijauhetta
- ½-1 tl suolaa
- 1 kananmuna



1. Valuta purkkikikherneet nesteestä ja kaada kulhoon.

2. Lisää korppujauhot, tahini, currytahna, valkosipuli, sitruunamehu ja korianterisilppu.

 
 

3. Jauha aineet taikinaksi joko koneella (sauvavatkain tai monitoimikone) tai perunasurvimella. Itse tykkään käyttää survinta, koska massa jää silloin mukavan rouheaksi. Maista massaa, kun siinä on kaikki aineet jotakuinkin sekaisin. Lisää makusi mukaan suolaa ja chilijauhetta sekä tarvittaessa tahinia, currytahnaa ja sitruunamehua.

4. Sekoita viimeiseksi mukaan kananmuna. Jos massa on kovin kuivaa, lorauta sekaan hiukan vettä ja/tai oliiviöljyä.


5. Muotoile pihvitaikinasta 7-8 pihviä ja paista ne runsaassa öljyssä paistinpannulla tai lettupannulla n. 3 min per puoli.





6. Tarjoile pihvit kuumina vaikkapa perunamuusin ja tsatsikin kera.




  
Tsatsiki:

- 500g turkkilaista tai kreikkalaista jugurttia
- 1 pieni kurkku tai puolikas isosta
- 1- 2 valkosipulinkynttä
- 1 rkl juoksevaa hunajaa
- 2 rkl sitruunamehua
- 1 rkl oliiviöljyä
- mustapippuria
- suolaa



1. Raasta kurkku ja laita siivilään valumaan. Ripottele raasteen pinnalle vähän suolaa auttamaan nesteen irtoamisessa.




2. Laita kulhoon jugurtti, hunaja, oliiviöljy sekä sitruunamehu.

3. Purista kurkkuraaste kädessäsi mahdollisimman kuivaksi ja lisää kulhoon. Purista sekaan valkosipulinkynnet ja sekoita hyvin.




4. Maista ja lisää makusi mukaan suolaa sekä mustapippuria.

5. Anna tsatsikin tekeytyä hetki jääkaapissa, jotta maut tasoittuvat. Ennen syömistä tarkista vielä maku ja lisää tarvittaessa esim. suolaa tai sitruunamehua.



Maailman helpoimmat lihapullat:

- 600 g nauta-sika jauhelihaa
- 1 purkki kermaviiliä
- 1 muna
- ½ dl korppujauhoja
- 1 pussi sipulikeittoaineksia



1. Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään.

2. Anna taikinan turvota hetki jääkaapissa.

3. Pyörittele massasta kostutetuin sormin tasakokoisia pullia leivinpaperilla vuoratulle pellille.

4. Paista uunissa 200°:ssa keskitasolla n. 20 min tai kunnes lihapullat ovat kauniin ruskeita.

5. Nauti vaikkapa perunamuusin ja tsatsikin kera, jos vaimo on sattunut niitä tekemään. ;D



Vielä se kesäinen voileipävinkki, yksi ehdottomista suosikeistani.

 




Voitele vaaleat leipäviipaleet hennosti (valmis)pestolla. Viipaloi päälle mozzarellaa, tomaattia ja avokadoa. Rouhi pinnalle vielä ripaus mustapippuria. Syö nopeasti, ennen kuin joku muu ehtii ensin!



Viikonloppuja toivottelen vielä muutaman koirakuvan myötä.


Levätkää, rentoutukaa ja syökää hyvin!









13 kommenttia:

  1. Tykkään näistä sun ruokaohjeistas, kun niistä on noi ruoka-aine/välivaihe kuvat. On helpompi ymmärtää/tehdä.

    Rilla ja Peppi söpöstelee. Kyl meit molempii on niiiiin onnistanut noiden koirien kanssa. Södei.

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Aina oppii uutta! Katottiin tota Pepin muotokuvaa ja kas! Pepsullahan on tollanen kiva silmä! Mikäs toi Pepin mäyräkoiraväri taas onkaan nimeltään...? Meillä on Meri-prinsessa väriltään blue merle ja sillä olis voinu kans olla kiva silmä tai jopa kaks... mut ei oo :-( Meri on muuten vaan kiva.

    Mami sai pihvinpaistelu-inspiksen tästä tänkertasesta jutusta. Saadaankohan me maistaa?! ( Ehkä ei. Mahkut voi olla hippasen heikot, koska viime yönä me kaikki käytiin 2 kertaa plöröllä ulkona. Kaikki on nyt jotenkin sekottanu mahansa...)

    t. 3 plöröliisaa (shelttiä)

    VastaaPoista
  3. Nettimartta: kiva, että tykkäät kuvista. Mä nimittäin itse tykkään myöskin muissa blogeissa vastaavista ja niistä olen toki idean saanutkin. On tosiaan paljon helpompi hahmottaa tarvikkeet ja ohjeet kuvista kuin pelkästä tekstistä.

    Juu, on meillä tosiaan molemmilla sellaisia söpöläisiä, että ei paremmasta väliä! ♥

    Sheltit: I'm SO sorry! Plörötauti ei oo kyllä kiva! Hitsi!! Onneks sillä on tapana kuitenkin edes parantua suht nopeasti.

    Juu, Peppi Lotan oikeassa silmässä on tosiaan tuollainen sininen pilkku. Pepin värityksen nimi on laikullinen riista. Se on silläkin lailla hassu juttu, kun minähän luulin ennen omaa karkkaria, että ne ovat kaikki suht saman värisiä eli jotain rusehtavan harmaita. ;) Olinkin erityisen hämmentynyt, kun Pepin kasvattaja sanoi, että hänellä olisi vapaana yksi pilkullinen narttu. Jouduin siinä sitten vähän googlettamaan, jotta pääsin aiheesta edes pikkuisen kärryille.:DDD No, nyt sentään tiedän jo vähän enemmän.

    Sheltit on kyllä kaikissa väreissä todella kauniita, mutta myönnän tykkääväni blue merlestä ehkä silti eniten. Tai tricolourista tai, tai... ;DD

    Kiva, jos mami inspiroitui postauksesta! Mukavaa pyhäinpäivää teidän poppoolle! Toivottavasti massut olis jo kunnossa. Ü

    VastaaPoista
  4. Hei taas! No, onpa mielenkiintoista! Pepin ja Merin värit on molemmat sen merle-geenin aiheuttamia vaikka onkin aika erinäköisiä. Mamia on aina kiinnostanu värien periytyminen. Ehkä se nyt perehtyy myös pötköjen väreihin vähän lähemmin :-)

    Nyt haravoimaan!

    t. nyt jo vähemmän plöröliisat

    VastaaPoista
  5. Kirjoitin eilen kommentin, mutta joku nettiörkki kai söi sen ;(
    Ajattelin ensin vastata, että sun kesävoikkareista puuttuu vain mozzarella, mutta sieltähän ne valkoiset herkkujuustot pilkotti tomaatin alta :)
    Oli "rankka" kyläreissu (emäntä kiskoi tapettia irti seinistä ja apinat tarkkaili, että kaikki meni sääntöjen mukaan...), jonka jälkeen on otettu päikkärit. Nyt mahdoton telmuaminen mun vieressä sohvalla. Pidän pintani ja 1/3 tilani, vaikka 9,5 + 6,5 kg yrittää ottaa ylivallan ;D))

    Kiva, kun jotkut hauskat asiat on ja pysyy. Kuten Ruokaperjantai :) Kiitos taas.

    Peppilotalle ja Rillarullalle pusuja <3

    VastaaPoista
  6. Sheltit: ai onko Pepin värityskin merle-geenistä peräisin? En tiennytkään. Kiitos infosta, todella mielenkiintoista! Eli meillä on tavallaan sininen mäykky ja sininenhän on mun ehdoton lempiväri, hauskaa!

    Kivaa, että ette plöröile enää niin paljon. Sujuu se haravointikin jouhevammin. ;D

    Mai: ai blogger pistää taas parastaan, hitsi! :/

    Joo kato, mun voikkareista ei voi puuttua juusto, se ei vaan mitenkään ole mahdollista, heh.

    Niin ihanaa, että pojat on keskenään hyviä kamuja! On ilo seurata kahden karvalapsen yhteistä telmintää. Paljon pusuja pitkulaisille veljeksille! ♥♥

    VastaaPoista
  7. Kuinka lohduttavaa, että sen nettiörkin uhriksi joutuu täällä muutkin kuin meidän mami... mamin tuotokset on joutuneet nettiörkin nieluun jo ainakin 2 kertaa. Saattaa tietty olla että se oikein tyrkyttää niitä örkin kitaan. Ei nimittäin oo mikään helmi tietsikan ääressä ;-)

    t. ne 3 shelttiä

    VastaaPoista
  8. Sheltit:juu, se nettiörkki on kyllä gaamee tyyppi! On napannut meikäläisenkin kommentteja mahaansa useamman. Keskittyis kiusaamaan oman stratosfäärinsä tyyppejä ja jättäis meidät perus maapallon asukit rauhaan, nih.

    nim. tietsikka-tollo

    VastaaPoista
  9. Hei!

    Tietoa noista väreistä löytyi "Minit, tietokeskus pienoismäyräkoirille"-sivulta. Aika veikeä ilmaisu tuo pienoismäyräkoira :-D

    Meitä mami nimittelee toisinaan älykääpiöiksi, hyypiölassieiksi tai shetlanninlammasponeiksi, kun ollaan mekin vaan aika pieniä.

    t. sheltit

    p.s. Pihvit onnistuivat hyvin ja maistuivat kaikille, joille niitä annettiin. Me jäätiin ilman

    VastaaPoista
  10. Mikähän ihmeen aarre on siellä nurtsilla kun molemmilla on kuonot niin samassa kohdassa? Ihana kuva.

    Taidankin kokeilla heittää lihapullataikinan joukkoon seuraavalla kerralla pussillisen sipulikeittoaineksia ja kermaviiliä. Meillä käytetään korppujauhojen sijaan sokerijuurikaskuitua.

    Ihania kuvia oot taas ottanut koissuista. Mä oon kans ihmetellyt tuota Pepin silmää mut en oo koskaan kehdannut kysyä mikä se on. No nyt selvisi: geeniperimä. Se on ihan kuin Peppi Pitkuliini vinkkaisi poikapitkuliineille silmää, että tuu tänne ;) Mä NIIN tykkään tuosta Pepin väristä ja Rilla on aivan ihana! Lipsuja molemmille.

    VastaaPoista
  11. Sheltit: no, oon mä taas huonosti lukenut, kun oon käynyt "Minejen" sivuilla montakin kertaa, mutta toi merle-jutska on silti mennyt ohi tai ei oo ainakaan kovin hyvin tarttunut kiinni. Muistinystyröihin meinaan. ;D

    Shetlanninlammasponit ja hyypiölassiet, hihhihhih! Kyllä teidän mami on hauska! :DDD

    Kivaa kuulla, että piffit onnas, vaikka te raasut jäittekin ilman. Ehkä silti ihan hyvä sen plöröilyn takia..

    Ellieli: juu, joku mahtava haisu siellä vissiinkin on. Ehkäpä fasaanin "tekele".. ;D

    Toi lihapullaohje on mun lapsuudesta ja ainakin miehelle maistuu hyvin. Sokerijuurikaskuidusta en ole koskaan kuullutkaan. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Täytyy googlettaa.

    Pepin silmä on kyllä mainion näköinen. Helposti kuvista voisi luulla, että siihen on vaan valo osunut jotenkin. Kerran lenkillä eräs koiran ulkoiluttaja kysyi, että olenko huomannut, että ton mäykyn toinen silmä on rikki? ;D

    Pepin "hammaslääkärillä" on itsellään mäykkyjä ja hän on ihan tohkeissaan Pepin väristä ja silmästä. Hän tutkailee aina silmää erilaisilla "skoopeilla" pitkän tovin ja mutisee samalla itsekseen. :DD

    VastaaPoista
  12. Sokerijuurikaskuituhiutale (Fibrex) on tarkoitettu gluteenitonta ruokavaliota noudattaville. Saa sitä toki muutkin syödä :) Kun yksi perheenjäsen on keliaakikko niin se rajoittaa, osaan kuitenkin hänelle sämpylöitä leipoa vaikka muuten tumpelo olenkin ;D)Ja sämpylöissä käytän juuri noita hiutaleita.

    Heh, rikki ;D

    Kuullostaa hassulta toi hampilääkäri - mutisee itsekseen ;D)))

    VastaaPoista
  13. Ellieli: joo, mä vähän googletinkin jo. Hirmu hyvä tietää, jos tarttee gluteenitonta tehdä. Kiitos vinkistä!

    Pepin lekuri on ihan mainio. Nuorehko, oikein mukava nainen, joka on kuitenkin jännän sellainen "hajamielinen professori" tyyppi. Ei juuri naureskele tai liikoja puhukaan, mutta antaa silti tosi asiantuntevan vaikutelman.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü