perjantai 18. marraskuuta 2011

Ruokaperjantai - suppilovahverokastike ja äidin tartarkastike

Taisin lupailla viime perjantaina kuvia isänpäivältä, uups.. Kamerahan oli kyllä mukana, mutta kuvasaldo on täysi nolla. Enhän minä mitään kuvia muistanut ottaa. No, edellispäivänä tein sunnuntaille valmiiksi suppilovahverokastikkeenpohjan sekä kylmän, tartartyyppisen kastikkeen. Niistä löytyy kuvia ja reseptit, joten mennään niillä. Kastikkeet tarjottiin uunissa kypsennettyjen lohimedaljonkien ja keitettyjen puikulaperunoiden sekä salaatin kanssa. Salaattiin laitoin: jääsalaattia, rucolaa, pikkutomaatteja, kurkkua, aurinkokuivattuja tomaatteja ja mozzarellaa. Paahdettuja pinjansiemeniäkin piti laittaa, mutta ne unohdin kotiin. Onneksi siskontyttö lohdutti, että olisimme kuitenkin polttaneet ne paahtovaiheessa. :D



Tässä me kielet lipoen odotellaan makupaloja. Hyvin harvoin silti mitään saadaan.
Ja jos saadaankin, niin H Y V I N pieniä murusia.. Huoh.





Kermainen suppilovahverokastike:

- pari litraa suppilovahveroita
- 2-3 (shalotti)sipulia
- voita paistamiseen
- 3 dl kasvislientä, joko kuutiosta tai fondista
- 2-3 dl kermaa
- 1 rkl dijon sinappia
- pieni ripaus sokeria
- (kuivattua) rosmariinia ja timjamia, n. 1 tl kumpaakin
- ripaus muskottipähkinää
- (1 rkl konjakkia)
- valkopippuria
- suolaa


1. Kuori ja silppua sipulit.

2. Pilko sienet haluamasi kokoisiksi paloiksi.


 

3. Paista sipuli- ja sienisilppua paistipannulla voissa niin kauan että sienistä irtoava neste on haihtunut lähes kokonaan.


 

4. Lisää pannulle kasvisliemi, kuivatut yrtit huhmareessa hienonnettuina, sinappi, sokeri, muskotti ja halutessasi konjakki. Anna nesteen kiehua noin puoleen.

5. Lisää kermaa niin paljon, että saat sopivan paksuisen kastikkeen. Mausta vielä valkopippurilla ja tarvittaessa suolalla. Myös soijakastike sopii hyvin suolan sijasta. Halutessasi voit silputa sekaan jotain tuoretta yrttiä., esim. persiljaa, kirveliä, kynteliä tai meiramia.

Itse tein kastikkeen tällä kertaa kotona valmiiksi niin, että isällä lisäsin vain kuumennusvaiheessa kerman ja tarkistin mausteet. Kuvaa valmiista kastikkeesta en muistanut tosiaan ottaa, mutta lainasin netistä kuvan, joka näyttää hyvin samalta kuin minunkin kastikkeeni.

Kuva


Meidän perhepiirissä kaikki eivät tykkää sienistä, joten tapanani on ollut tehdä vaihtoehtoiseksi kastikkeeksi, aikoinaan äitini jostain löytämän, todella helpon ohjeen mukainen soosi.

Tartartyyppinen kastike kalalle:

- 1 purkki kermaviiliä
- 200g maustettua tuorejuustoa (itse tykkään Crème Bonjour yrttitarhasta)
- pari desiä sinappikurkkusalaattia




Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa. Anna kastikkeen maustua jääkaapissa ja tarjoile vaikkapa kalan kanssa.


En ole vielä saanut kiinni blogimaailmassa (ja tavarataloissa) pörräävästä jouluinnostuksesta. Taidan tarvita joulufiilikseen joko lunta tai ainakin sen, että kalenterissa lukee joulukuu. Innostuin silti tekemään viime vuonna kehittelemiäni versioita joulutortuista, kun siskontyttö ystävällisesti muistutti niistä. Itse en juurikaan pidä perinteisistä luumutäytteisistä tortuista, mutta näitä appelsiinitäytteisiä voisin syödä kerralla pellillisen.. ;D

Tähtitortut appelsiinimarmeladitäytteellä:

- paketti valmiita torttutaikinalevyjä (mielestäni Myllyn Paras on paras ;))
- rasia tuorejuustoa esim. appelsiinin- tai sitruunanmakuista
- purkki paistonkestävää appelsiinimarmeladia (itse kokeilin kuvassa näkyvää uutuutta)

 



1. Anna taikinalevyjen sulaa hetki toisistaan erillään.

2. Laita uuni kuumenemaan 225°:een

3. Puolita valmiit levyt ja tee niihin terävällä veitsellä haluamasi kuvio.



4. Laita jokaiselle tortulle lusikallinen tuorejuustoa ja lusikallinen marmeladia. Taittele tortut valmiiksi.





5. Itse en voitele torttuja, mutta toki voit voidella ne esim. kananmunankeltuaisella.

6. Paista uunin keskitasolla noin vartti tai kunnes tortut ovat saaneet kauniin värin.




Kuten viimeisestä kuvasta näkyy tein myös muutaman tortun ihan perinteisellä luumutäytteellä. Miehelle nimittäin iski paniikki, kun hän näki minun laittavan pelkästään appelsiinitäytettä. Onneksi kaapista löytyi purkki luumumarmeladia, niin miehen toive toteutui. Tosin hän myönsi kyllä torttuja maistettuaan, että molemmat olivat yhtä hyviä, hih! Itse olin vähän pettynyt tuohon uuteen marmeladiin. Tykkään enemmän siitä perinteisestä appelsiinimarmeladista, jossa on kuoren palasia. Makuasia tietenkin.

Viime vuonna kokeilin täytteenä myös vaniljatuorejuustoa + omenamarmeladia. Tykkäsin siitäkin. Kaupassa tuli mieleen, että taidan kokeilla joskus myös maustettuja rahkoja tuorejuuston tilalla. Ehkäpä tykkäisin luumutäytteestäkin enemmän, jos lisänä olisi vaniljatuorejuustoa tai -rahkaa.



Loppuun vielä tuotesuositus karvakorville:







Eli tuollaisia pikkuisia, kananmakuisia solmuluita, joiden luvataan auttavan myös hampaiden puhtaanapidossa. Ainakin Cittarista olen noita löytänyt ja meidän molemmat koirat tykkäävät kovasti. Itse pidän luiden pienestä koosta. Välillä on kiva antaa koirille joku 'pikkuhyvä', joka ei kuitenkaan mene kurkusta alas ihan kerta nielaisulla. Kannattaa kokeilla!





Olipas minulla teille paljon asiaa tänään. Nyt kuitenkin päästän teidät viikonlopun viettoon -


rentoutukaa, nauttikaa yhdessäolosta sekä hyvästä ruuasta!



10 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa viikonloppua ja kannattaa kokeilla maustettua rahkaa+luumua täytteenä. Hyvää on.
    t. Aikku

    VastaaPoista
  2. Kyllä joskus tekis mieli kokeilla tuota sienikastiketta, mutta kun meillä mies ei tykkää sienistä ja pelkästään itselle ei viitsi valmistaa. Enkä edes tunne sieniä niin hyvin että niitä alkaisin metsästä poimimaan, herkkusieniä olen kaupasta ostanut, mut muut on saaneet jäädä.

    Joulutorttuja oon jo pari kertaa tehnytkin, luumutäytteellä. Mut mul on 3 isoa pakettia torttutaikinalevyjä pakkasessa ja ostin hiljattain pari tölkkiä jääkaappiin tuota samaista Dronningholmin uutuutta. Yritän pitää näppini niistä toistaiseksi erossa, muuten ne menee kaikki ennen joulua. Olen muuten taitellut aina osan tortuista noin kun sinäkin siinä alemmassa kuvassa. Syy: poju ei tykkää hillosta ja hänen torttunsa erottuvat sitten taittelunsa puolesta muista tortuista. Niissä viilloissa vaan on enemmän hommaa.

    Ellillä on ollut tuollainen sininen Dental Care -pakkaus. Elli tykkää niistä hurjasti. Selällään maaten se niitä usein nakertelee.

    Hyvää ja nautinnollista viikonloppua sinne teillekin kaikille!

    VastaaPoista
  3. Olli: ai teillä on tehty niitä rahka+luumutorttuja. Kiva kuulla, että ne on hyviä. Mies rakastaa sekä rahkaa että luumuja eli ei ole vaikea arvata, että hän todennäköisesti ainakin ihastuu tuohon yhdistelmään.

    Ellieli: nyt muistankin, että sä oot aikaisemminkin sanonut, ettei sun mies tykkää sienistä. Teepäs joskus niin kuin minäkin ja osta kaupasta ainekset postauksen molempiin kastikkeisiin ja kokeile. Metsäsienikastike on meinaan tosi hyvää, jos sienistä tykkää ja ainakin meillä kaikki tykkää myös tuosta kylmästä kastikkeesta.

    Nyt voitkin sitten kokeilla, että tykkäiskö poju teillä tortuista rahka- tai tuorejuustotäytteellä.

    Meilläkin on ollut niitä toisiakin Dental Care-versioita, mutta molemmat on meidän Cittarista koko ajan loppu. :/ Koirat tykkää molemmista eli ostan jompaa kumpaa aina, kun vaan löydän.

    Elli-söpöliinille paljon maharapsutuksia!

    VastaaPoista
  4. Suppilovahverot ovat siis niin hyviä. Pakastin niitä hiukan reilu ämpärillinen kutistui kuuteen kolmen desin rasiaan:) Täytyy seuraavaksi kokeilla tuota sinun reseptiäsi.On varmaan namnamkun muutenkin pelkät sienet muhitettuna kermassa ovat hyviä:) Minun kastikkeeni on siis ollut paaaaljon simppelimpi. Hyvät viikonloput teille kaikille "ossilasta" M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
  5. Marja-Leena: se on ihan uskomatonta, miten paljon sienistä tulee nestettä. Ensin laitat paistinpannulle hirmuisen kasan sieniä ja hetken päästä on desi jäljellä, hih. En minäkään aina näin montaa asiaa kastikkeeseen laita, mutta juhlatilaisuuksiin olen tavannut tällä ohjeella soosin tehdä. Kovasti sitä taas kaikki kehuivat (ne sienistä tykkäävät ;)) ja maistui kyllä itsestänikin oikein hyvältä.

    Mukavaa viikonloppua sinne Kirkkonummelle ja paljon rapsutuksia Ossille! <3

    VastaaPoista
  6. mui :)

    ei sieni-ihmiset on NIIN kiitollisia lisäkastikepalvelusta :)

    kiitos eilisestä, siis voitko uskoa, että vessan naulakko on seinässä ja myös pari muuta juttua. ne valot on ihanat! (ja oikean hintaiset :D)

    pikkupuut on myös toooosi söpöt <3

    ihanaa viikonloppua koko kukkuu-porukalle!

    VastaaPoista
  7. Heip! Siivouksen ja laatikoiden ym. roinan kantamisen uuvuttamana poimin herkkupostauksestasi nyt vaan koirien hammasluut. Viitsitkö kurkata pussin tuoteselosteesta, onko niissä lisä- ja väriaineita. Riittääkö niissä siis ihan pureskeltavaa vai onko ne mäyrikselle läpihuutojuttu?
    Oikaisen kipeän ruotoni ja tulen toisen kerran jutustelemaan paremmin ;)

    VastaaPoista
  8. niNni: mui mukava! Eilen oli niiin kivaa! <3

    Miten on mahdollista, että heti jo on naulakko seinässä, wau! Te ootte nopeita!!

    Uskon, että pikkupuut on söpöset ja valot, hihhihhih! :)

    Kivaa viikonloppua myös teille, eikä vähiten Jimpsulle! ;)

    Mai: noi hammasluut on kait sellasta samanlaista naudannahkaa kuin isommatkin solmuluut, mutta niissä on sitten vähän "lisäherkkuja" pinnalla. TOSI pieniä ne on, ehkä n. 5 cm leveydeltään, mutta kyllä meidän tytöiltä hetki menee niiden pureskeluun. ;) Mä en jostain syystä tykkää kovin paljon Dentastixeistä yms., joten noi on meillä mukava vaihtoehto niille. Tosin ovat usein loppu meidän Cittarista, enkä ole muissa kaupoissa nähnyt, blaah.. Ellieli mainitsikin, että sarjaan kuuluu myös toinen "maku", jota meillä on myös ollut ja koirat tykkää niistä ihan yhtälailla.

    Mä laitan tähän ton koko tuoteselosteen, kun oon niin blondi, että en tiedä onko noi mainitut lisä- tai väriaineita..

    HAU-HAU Champion Dental Care-puruluut -

    Tuoteseloste:

    Puhdistettu, kuivattu ja lämpökäsitelty naudannahka (puruluu), yaccauute, aurinkokuivattu porkkana, persilja, kananliha, riisijauho, vitamiinit (A, B1, B2, B6, B12, D3, E, K3), foolihappo. kalsiumkarbonaatti, niasiini, biotiini, lysiini, kystiini, mangaanisulfaatti, kuparisulfaatti.

    Ravintosisältö:

    Proteiini 78 %, kosteus 12 %, rasva 1 %, kuitu 1 %, hehkutusjäännös 1 %.

    Mä vähän (lue: paljon!) kadehdin sua, kun oot ollu reipas ja siivonnut. Hyvä sinä! Munkin pitäis, mutta ei huvita, hitsi.. ;DD

    Hyvin ansaittua lepäilyä sinulle ja rapsutukset SukuLakulle, hih! ♥♥

    VastaaPoista
  9. Taas kävi ajatukset yksiin, kun koiratäti oli juuri meinannut käyttää lahjaksi saatuja suppilovahveroita pakastimesta :) Eli hyvää kastiketta tuli!

    Olen tehnyt suolaisia pasteijoita, joihin tulee tuorejuustoa ja lisäksi lihaa, kalaa tai kanaa. Mutta tämähän olikin uusi idea, että makeita torttujakin voisi tehdä uudella tavalla.

    VastaaPoista
  10. Koiratäti: kiva kuulla, että kastike onnistui! Tykkään itse sienistä ja sienikastikkeesta tosi paljon, NAM!

    Juu, kokeile ihmeessä uudenlaisia joulutorttuja! Mun täytyy asap kokeilla Aikun vinkkaamaa rahka-luumuhillo yhdistelmää.

    Mukavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü