keskiviikko 1. elokuuta 2012

Peppi on nyt vähän väsynyt

Vihjailinkin jo kommenttiboksin puolella, että Peppisen automatkat sujuivat mökkireissulla pitkälti joko takapenkillä ulvoen tai hermojen mentyä (ainakin minulta, ehkä myös muilta) etupenkillä sylissä. Eli palkintona ulvomisesta saattaa päästä syliin. Just, just.. Matkanteko oli silti pitkulalle ilmeisen väsyttävää, koska kotiin päästyämme hänet tavattiin seuraavan tunnin sisällä sikeästä unesta mm. seuraavista asennoista:


Tapahtuiko nukahtaminen matkalla tyynyläjän päältä alas?

Itse tuunattu matkakoppa on ilmeisen mukava alunen, vaikka ei ehkä uskoisi.. ;)

Kopan ympäristössä runsaasti nukkujan itsensä muotoilemia aarteita. Toim.huom.

Mökillä päivätirsat otettiin lokoisasti ulkoverannan soffalla.




Jaahas, se olisi sitten taas jo elokuu.


Kivaa keskiviikkoa kaikille!



10 kommenttia:

  1. Mä rupesin oikein miettimään miltä tuntuu, jos koira ulvoo autossa. Ellikin ulisi lähes koko matkan pentuna, kun toimme sen Merikarvialta kotiin. Ja muutaman kerran vielä sen jälkeen, mutta sitten se lakkasi. Kokeilitko muuten antaa sille luuta tms. järsittävää matkan ajaksi? Vai eikö sekään auttanut? Huoks noita koiraparan oikkuja. Mä taisin Ellille silloin pentuna suhauttaa että shh, nyt hiljaa!

    Ylimmässä kuvassa Pepillä on just sama asento kuin Ellillä taannoin siinä tuutimalullaa-postatuksessakin: liian pitkä matka tyynyltä alas tasaisempiin maisemiin. Ja noi muutkin kuvat on hyvin "Ellimäisiä". Mutta Ellin bravuuri on kuitenkin tuo selällään nukkuminen, toisinaan nukahtaa jopa lelu tai luu suussaan! Niitä sitten varovasti poistelen suusta :)

    Juu, elokuuhan se tässä alkoi, eli mukavaa alkanutta kuuta ja kivaa loppuviikkoa! Rapsuja ja pusuja tytöille!

    VastaaPoista
  2. Nelli kulkee autossa kuin unelma, menee sykkyrälle ja nukkuu. Caro aikoinaan piti opettaa autolla kulkemiseen, ehkä ensimmäinen kotimatka oli niin traumaattinen, että auto hirvitti pientä koiraa. Minulla on kuva siitä kun Caro on etupenkillä ja näyttää kovasti huonovointiselta.

    VastaaPoista
  3. Hyvää alkanutta elokuuta :)
    Meillä siirryttiin joskus aikoinaan turvallisuussyistä kuljettamaan koiria boxeissa/häkeissä autossa. Ulvonta oli alkuun kova ja välillä sieltä pääsi mamman syliin ;) ja senhän oppi nopeasti aikoinaan meidän Henna. Hyvin taitavaksi siis:) Nykyään on hiljaista ja kun boxiin kurkkaa, siellä nukutaan selällään ja rennosti - olen siis peittänyt häkit, jotta siellä on rauhallista ja ikkunoista vilkkuva meno ei häiritse.

    VastaaPoista
  4. Voi Peppinen, sähän valut ihan kuin kunnon mäykky ;)
    Tiukunen nukkuu myös mitä erilaisimmissa mutkissa, välillä sievästi kuin bambi, välillä taas.....no sensuuri iski tässä kohtaa. Messinen rötköttää rennosti selällään ja Onni kuin äijä kyljessä kiinni. Arvaa onko kuuma!!
    Vanhemmiten meidän mäyky oppi nukkumaan automatkat. Nuorempana kitisi ja tappeli paikanvaltaamisesta takapenkillä tyttären kanssa kuin sisarukset konsanaan. Metri mäykkyä takapenkillä ei paljon anna tilaa muille. Ja rullaamalla sitä 10 kilon lötköä makaroonipötköä ei saanut mihinkään.
    Nämä nykyiset mukulat eivät juuri nuku automatkoilla. Vaikka tilaa olisi, kaikki tunkevat syliin samasta ikkunasta katsomaan tai muuten vain remmeistä huolimatta poukkoovat sinne tänne. Olen päällystetty yleensä auton penkkien kera valkoisella karvalla. kiva poiketa kahville pölisten valkoista karvaa ympäriinsä.
    Kyl se siitä Peppinen, ja hyvinhän sä oletkin jo hiffannut miten sinne äipän syliin pääsee (kjäh kjäh kjäh).

    Ps. Sinne Helenen näyttelyyn olis tarkoitus päästä. Saattaa olla että ainoa päivä siihen on tiistai ensi viikolla. Mutta ilmoittelen kyllä jos se toteutuu. olisihan se ihanaa kaksi mukavaa asiaa samalle päivälle, sinä ja Helene :)

    Terkkuja !!

    VastaaPoista
  5. Mäkin toivottaisin hyvää elokuuta ellei mua niin kismittäisi, että on JO elokuu ja kohta lunta! ( terv. pessimisti ei pety ;)

    Peppi Lotta Sikuriina Efraimintytär (vai miten se nyt menikään...?) näyttää edelleen aivan Alphonselta -nukkuessaankin...miten voi olla mahdollista?? :D

    VastaaPoista
  6. Ellieli: edesmenneet westiet Rosa ja Ines oli meillä ihan samanlaisia kuin Elli. Muutamalla ekalla automatkalla ehkä vähän vikistiin, mutta nopeasti saivat kiinni "jutun juonesta" ja matkailu heidän kanssaan oli tosi vaivatonta. Rilla on ollut ekasta autoilukerrasta lähtien kuin vanha tekijä. Peppinen sitten.. hoh-hoijaa! ;D

    Peppiä ei autossa kiinnosta mitkään herkut tai luut. Hän on hyvin dramaattinen valituksessaan. ;D Sekin mua ihmetyttää, että miten Rillan rauhallisista rauhallisin käytös ei YHTÄÄN tartu Peppiin tai edes VÄHÄN rauhoita häntä?? Mä olin päättänyt etukäteen, että en ota Peppiä takapenkiltä eteen, vaikka pitäisi minkämoista konserttia. No, toisin kävi ja vieläpä mooonta kertaa, hitsi! Se ulina on vaan NIIIIN rasitavaa kuunneltavaa!

    Mullekin tuli Elli mieleen noista Peppisen nukkuma-asennoista. :) Ilmeisesti silloin, kun Peppi on tosi väsynyt, ei asennolla ole väliä. Normaalisti hän nukkuu aika usein tiukalla kerällä.

    Kiitos ja terkkuja sinne teille kaikille! <3

    Kaunis Nelli: eli Nelli on ihan kuin meidän Rilla, hyvä-hyvä! Ü Kiva kuulla myös, että Carokin oppi autoilemaan rauhassa. Josko Peppikin joskus..

    Paloma: hei ihanainen! <3 Alkaakos siellä h-hetki olemaan lähellä?

    Meillä koirat on aina matkustaneet omissa turvavöissään takapenkillä. Boksit tosin olis varmaan vielä turvallisempi vaihtoehto. Westiet meillä on tosiaan olleet rauhallisia matkustajia, mutta Peppi-neppinen on ihan toista maata.. hitsi! ;D

    Lohdullista kuulla, että teillä ulina kuitenkin jossain vaiheessa jäi pois. Ja tottakai viisas ja kaunis Henna oppi konstit, joilla Mamman sydämen sai pehmenemään. <3 Voi, että noita ovelia pitkuliineja. :D:D

    Paljon haleja sinne ja koissuille rapsuja! <3

    Liftari: no joo, "valua" kuvaa todella hyvin tota pitkänmallisen asentoa! :D

    Arvaan, siis että on kuuma! Meillähän Peppi tykkää nukkua peiton alla ja ihan kiinni ihmisessä - tietysti. Kuuma on siis täälläkin. Voin kertoa! ;D

    Ihana tapenkin kaksikko teillä ennen, sisko ja sen veli, hihhihhihhih! Siihen systeemiin kuuluu tietysti tappeleminen tilasta. Mulla on kaksi vanhempaa siskoa, joten tiedän TODELLA, mistä puhutaan.. ;D

    Ai, teillä ei myöskään rauhoituta matkustamaan, no höh! Meillä tosiaan westiet on olleet ihan unelma-matkustajia. Tosin, kyllä meillä silti sitä valkoista karvaa on riittänyt ihan omiksi tarpeiksi. ;D

    Älä muuta virka, Peppi tietää kyllä ihan varmasti jo, että, kun vaan jatkaa ulinaa, niin jossain vaiheessa pääsee etupenkille. Voehan.. :D:D

    PS. Tiistai käy hyvin ja muutkin päivät. Olis niiiin mahtavaa nähdä! Ilmoittele vielä tarkemmin, niin järjestän itseni Helsinkiin. Saako jo alkaa hymyilemään? :)))

    VastaaPoista
  7. Maria: no kato joo, huomaat ehkä, että mäkään en toivottanut hyvää elokuuta ja juurikin samoista syistä. Mä en kestä, miten nopeasti tää kesä on menny! Argh! Todellakin kohta on lunta, ja pakkasta ja vimaa ja auton skrabaamista ahtojäästä jajaja.. :/

    Peppi-Lotta Sikuriina Rullakatriina Kissanminttu mamman pieni pitkuliini, sillain se meillä menee, hihhihhih. ;)

    Oon muuten ihan samaa mieltä siitä, että Alfie ja Peppi näyttää ihan kaksosilta, hauskaa! Ü

    Rapsuja molemmille pilkkupojille! <3

    VastaaPoista
  8. Voin vain kuvitella, että ottaa hermoon kokoaikainen kitinä. Ossi on alkanut rutisemaan autossa vasta vanhemmiten. Siihen Ossin rutinaan auttaa yleensä tiukka hiljaa-komento. Ainakin hetkeksi:)Eipä ole oikein mitään neuvoja. Ovatko koirat turvavöissä? Auttaisiko sellainen koirien oma turvavyö, jolloin Peppi pääsee katselemaan hieman ikkunasta. En kyllä suosittele sitä sylissä pitämistä, noin ihan turvallisuuden kannalta. Minä kyllä olen aina sellainen supervarautuja...

    Terveisin M-L ja Ossi, joka tökkii minua ulos

    VastaaPoista
  9. Voi pientä lomalaista. Kyllä kai se nukuttaa armottomasti, jos on koko automatkan joutunu viihdyttään muuta porukkaa laulullaan. ;)

    VastaaPoista
  10. Marja-Leena: meilläkin edesmennyt Ines-westie saattoi vähän rutista autossa, varsinkin alkumatkasta, mutta sekin loppui, kun tiukasti komensi. Pepin ulvonta on joko aitoa hätää tai aitoa draamaa. ;D Mikään siihen ei joka tapauksessa tunnu auttavan.

    Juu, omissa turvavöissään ovat koirat, ja niiden kanssa pystyy tosiaan pikkuisen liikkumaankin. Peppi tosin ei liiku, hän vaan ulvoo..

    Sylissä pitäminen on minunkin mielestä TOSI huono juttu, enkä olisi uskonut moiseen sortuvani. :/ Toki olen siinäkin pitänyt Pepin kiinni turvavöissään (ja kiinnitettynä siis minun vyöhöni), mutta eihän se silti ole ollenkaan yhtä turvallista.

    Terkkuja sinne Ossilaan! <3

    Myrskynen ja Tuiskulainen: no niinpä. Väsyhän siinä tulee, kun NIIIIN kovasti paljon laulaa! ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü