Ensimmäinen Visio-käynti

Viime viikolla olin Pepin kanssa tutustumiskäynnillä koirakoulu Visiossa Nurmijärvellä. Pepin käytös tilanteissa, joihin liittyy hänelle vieraita ihmisiä, eläimiä tai paikkoja, on aiheuttanut minussa epävarmuutta siitä, miten minun itse pitäisi ko. tilanteissa toimia. Onhan päivän selvää, että minun epävarmuuteni ihan varmasti lisää Pepin epävarmuutta ja siten pahentaa tilannetta entisestään. Jostain syystä en osaa lukea Pepin käytöstä ollenkaan yhtä helposti kuin esim. Rillan. Mielestäni Peppi on sekä pelokas että aggressiivinen yhtä aikaa, mikä ei ole Rillalle tai ollut edesmenneille koirillemme ollenkaan tyypillistä. Halusin siis ennen kaikkea, että joku asiantuntija kertoo minulle kuin pikkulapselle, miten kannattaa toimia ja vääntää rautalangasta asiat, joita en muuten ymmärrä. Onneksi koirakouluttaja Sari Paavilainen oli heti kanssani samalla aaltopituudella ja jaksoi selittää ja havainnollistaa asiat niin, että jopa minä tajusin.

Olimme Visiossa pari tuntia, jonka vietimme heidän koulutustilassa kolmisin: Sari, Peppi ja minä. Peppi sai olla vapaana isossa tilassa ja tutustua siihen sekä Sariin omassa tahdissaan. Tosin Sariin Peppi ei oikeastaan tutustunut ollenkaan, haisteli pari kertaa puolen metrin etäisyydeltä ja kiersi sen jälkeen kaukaa.

Kävimme ensin läpi asiat, joiden takia olimme tulleet. Sari osasi heti kertoa, että Peppi on hänen mielestään epävarma, nuori koira, joka tarvitsee paljon rohkaisua ja tukea ihmisiltään. Hän sanoi kaikkien Pepin elkeiden, eli haukkumisen, murinan ja hännän aggressiivisen asennon, kertovan samasta asiasta: pelosta ja epävarmuudesta. Elkeillään Peppi sanoo ympäristölleen: menkää pois! Sari luokitteli Pepin myös draama queeniksi, jonka allekirjoitan täysin. Draamakuningatar on luonteeltaan kirjaimellisesti dramaattinen ja liioitteleva. Kaikki tunnetilat ovat ylikorostuneita, hyvässä ja pahassa. Ilo on satakertaista, mutta niin myös esim. pelko. Tunnistan tästä Pepin (ja myös itseni, hitsi.. ;)) täysin. Peppi jopa haukottelee aivan ylidramaattisen suurieleisesti ja äänekkäästi.

Kerroin Sarille muutamia tosielämän tapauksia, joissa olen ollut ihmeissäni Pepin käytöksestä ja etenkin epävarma omasta toiminnastani. Pidin kovasti Sarin maalaisjärkisestä ja maanläheisestä tavasta selittää asioita. Hänen mielestään esim. se, että koiria ei saisi ollenkaan inhimillistää, on ihan turhaa kärjistämistä. Olen tästä enemmän kuin samaa mieltä! Toki hän korosti, että koira ei tietenkään ole ihminen, mutta kuitenkin monella tapaa paljon ihmisen kaltainen, tunteva olento. Hän neuvoi minua ajattelemaan, miltä minusta itsestäni tuntuisi, jos olisin tosi peloissani ja minua pakotettaisi tutustumaan uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Niin, enpä varmaan olisi kovinkaan innoissani tilanteesta ja yrittäisin pysyä mahdollisimman huomaamattomana taka-alalla. Sarin mielestä Pepin kannatta antaa uusissa tilanteissa tehdä niin kuin hän itse haluaa. Jos hän sitten rohkaistuu tulemaan piilopaikastaan vaikkapa haistelemaan vieraita, niin silloin kannattaa kehua ja palkita herkuilla. 

Sarin mielestä tässä vaiheessa Peppiä ei tule asiakseen viedä uusiin paikkoihin tai kutsua vieraita meille, koska tällä hetkellä tuollaiset tilanteet ovat vaan turhaa kiusaamista. Normaalia elämää ei toki tarvitse välttää, mutta Pepin totuttamisen takia ei kannata vierailuita juuri nyt järjestää. Sen sijaan kannattaa ensin katsoa, josko kotona tehtävät harjoitteet auttaisivat lieventämään Pepin pelokkuutta ja edetä siitä sitten pienin askelin. Kuulostaa oikein järkevältä!

Minuahan on myös hämmentänyt se, että Peppi ei tunnu saavan jännittävissä tilanteissa minkäänlaista henkistä tukea rauhallisesta ja iloisesta Rillasta. Tähänkin Sarilla oli hyvä esimerkki. Jos pahasti lentokammoinen ihminen joutuu lentokoneeseen, niin tuskin hänen pelkonsa hälvenee, vaikka muut lentokoneessaolijat olisivat kuinka rauhallisia. Niinpä.

Visiossa kaiken koulutuksen perusta on luoda hyvä, luottamuksellinen suhde koiran ja omistajan välille. Tämä saavutetaan parhaiten palkitsemalla koiran toivottu käyttäytyminen ja jättämällä ei-toivottu käyttäytyminen huomioimatta. Visiossa suositaan myös ns. naksutinkoulutusta, jossa koiran toivottu käyttäytyminen merkitään naksautuksella, joko erillisellä naksuttimella tai naksauttamalla kielellä kitalakea. Naksaus tarkoittaa koiralle myös palkintoa, joka on useimmiten nami, mutta se voi olla myös kehu tai mieluisa leikkihetki. Alussa kannattaa käyttää nameja palkintoina varsin runsaskätisesti. Kun koiran ja omistajan välinen luottamus on vahvistunut ja koulutus etenee, voi namipalkintoja vähentää ja lisätä kehuja. Nameina voi käyttää mitä tahansa ruokaa, joka koiraa miellyttää. Liian ruuan antamista palkintoina ei kannata pelätä. Koiranhan ei tarvitse saada yhtään ruokaa kupista, niin kuin me omistajat joskus ehkä luulemme, vaan vaikka koko päivittäinen energiatarve voidaan oikein hyvin antaa palkintoina.

Koulutuksen ei myöskään tarvitse rajoittua tarkasti määrättyihin sessioihin päivässä, vaan koiraa voi palkita oikeasta käytöksestä pitkin päivää. Oikea eli toivottu käytös ei ole pelkästään isoja asioita, kuten vaikkapa luoksetulo pyydettäessä. Vaan ihan kaikki pikkujututkin esim. että koira antaa koskea tassuunsa (ajatellen kynsien leikkuuta tai tassukarvojen siistimistä). Minä olen ajatellut palkitsemisen ihan liian monimutkaisesti ja väärin. Olen toki palkinnut ns. isoista jutuista, mutta pikkujutuissa olen säästellyt nameja ja jakanut pelkkiä kehuja. Nyt meillä muuttuu ääni kellossa ihan täysin ja koirat tulevat kylpemään palkintonameissa. (Joo, mamma, draamakuningattarien ylikuningatar, kuvailee asiaa vain ihan vähän liioitellen.. :D)

Sarin mukaan tällä tekniikalla koiran saa oppimaan ihan mitä vain, kunhan vaan kärsivällisesti harjoittelee. Tällä systeemillä, jos saan luotua Pepin kanssa ensin kotona ja muuten turvallisessa ympäristössä hyvän luottamuksen ja kontaktin, voidaan palkitsemisharjoituksia jatkaa myöhemmin asteittain Pepille haastavammissa tilanteissa.

Kaikki tämä on minulle periaatteessa ihan "tuttua huttua", mutta todellisuudessa tarvitsen näköjään jonkun sanomaan minulle, että asia todella ihan oikeasti on näin. Nimim. Pitkät ja mutkikkaat piuhat.

Sitten päästään sellaiseen pieneen käytännön haasteeseen, joka Pepin kohdalla ilmeni. Peppi ei ota namia vieraassa paikassa minulta eikä varsinkaan keneltäkään muulta. Tätä vähän etukäteen pelkäsinkin muistellessani mm. erinäisiä eläinlääkärikäyntejä, joissa Peppiä on yritetty lahjoja namipaloilla. Kokeilimme Sarin kanssa aikamoisen repertuaarin erilaisia herkkuja, mutta ei, pitkulainen draamakuningattaremme pysyi vankkumattomasti linjassaan ja käänsi suloisen päänsä pois lahjusten edessä. Semmoista.

Sari sanoi, että koulutukselle on olemassa yksi ainoa este ja se on se, että koira ei ota palkintonamia vastaan. Ymmärrän! Hän sanoi myös, että ajan kuluessa Peppi toki oppii ottamaan palkinnon, kun uusi paikka ja ihmiset tulevat tutuiksi, mutta siihen voi mennä pahimmassa tapauksessa todella pitkä aika. Onneksi Sarilla ei selvästikään mene helposti sormi suuhun, vaan hän ehdotti, aluksi aika erikoisen kuuloista, ideaa. Mitä, jos tulisimmekin kurssille Rillan kanssa? Mitä enemmän asiasta puhuttiin, sitä järkevämmältä ajatus alkoi kuulostaa. Olinhan jo etukäteen miettinyt myös Rillan kanssa muutamaa koulutussessiota, kunhan pitkulan kanssa olisi ensin päästy alkuun. Rillan ja minun suhteen parantaminen ei mene ollenkaan hukkaan ja samalla voin opetella harjoituksia, joita voin sitten tehdä Pepin kanssa kotona. Voin myös ottaa Pepin aina välillä kurssille mukaan ja kokeilla, miten sillä kerralla namit maistuvat.

Hei, ihan oikeesti! Voiks namin ottamisessakin epäonnistua? Toi pitkula on u s k o m a t o n !

Viikon päästä maanantaina meillä alkaa Rillan kanssa kymmenen kerran kurssi. Odotan mielenkiinnolla ensimmäistä kurssikertaa, koska suhtaudun ehkä liian optimistisesti siihen, että Rilla. mm. ottaa namit mieluusti. Toivottavasti olen oikeassa! Kursseilusta on jatkossa tulossa varmasti lisää postauksia, joten perustin aiheelle myös oman tunnisteen: käytöskoulu.

Tajuut sä pitkä, että mun pitää käydä koirakoulu sun puolesta! Siis WHAAAT!?! Huoh potenssiin huoh kertaa miljoona!

Sarin kanssa jutellessa tuli mieleeni ne monet ihan samanlaiset neuvot ja ohjeet, joita olen teiltä lukijoilta Peppiin liittyen saanut. Kiitos ja anteeksi, että olen kiitollisuudesta huolimatta ollut huono ottamaan vinkeistä vaaria. Toivottavasti tämä intensiivikurssi nyt auttaisi minua siirtämään ohjeet käytäntöön.

Ei se oo mikään koirakoulu, daiju, vaan ongelmaMAMMAkoulu. Niin kert. Että, siinähän huokailet!

Visiossa ollaan myös innokkaita raakaruokinnan puolestapuhujia. Aihe on muutenkin ollut minulla taas pinnalla, koska siskontytön Jimi-chihulla aloitettiin barffaus pari viikkoa sitten. Käykääpä lukemassa postaus aiheesta täältä. Ostin Sarin suosituksesta raakaruokintaa käsittelevän kirjan, jonka tosin annoin siskontytölle ensin luettavaksi, mutta aion toki lukea kirjan myös itse. Katsotaan nyt, miten tämä ajatus meillä etenee.

Pakko kertoa aiheeseen liittyvä tarina. Ollaan siskontytön kanssa juteltu barffauksesta paljon, ja nyt, kun hänelle kertyy konkreettista tietoa barffiruuista, niin olemme sopineet, että hän tutkailee ruokia vähän myös minua silmällä pitäen. Eli suomeksi sanottuna, varoittaa sellaisista jutuista, jotka eivät välttämättä mene minun "yökötysseulasta" läpi. Viime viikolla sain puhelun, joka alkoi kutakuinkin näin: "muista sitten, että naudan maha on sellaista, että sitä sä et kyllä pysty käsittelemään, todellakaan. Siis muistathan sä nyt, naudan maha = aina ei!" No, seuraavana päivänä sitten Visiossa Sari aloitti raakaruokintakeskustelun sanomalla, että minun kannattaa heti aloittaa naudan mahan lisääminen koirien nykyiseen ruokaan, koska siitä saa kaikkia hyviä entsyymeitä ja jotain. Pikkuisen alkoi minulla ylähuuli kääntymään hymyyn, kun kerroin, että valitettavasti minulle annettiin edellisenä päivänä juuri naudan mahan käsittelyä koskeva totaalikielto. Sari ja kollegansa saivat hyvät naurut, kun kerroin siskontytön puhelusta draamakuningattarelle sopivaan tapaan pikkuisen liioitellen ja sopivissa kohdissa äänenpainoa muutellen..

Niin, te varmaan siellä ymmärätte, että minähän en ole se tämän perheen todellinen draamakuningatar. Sitä kruunua kantaa joku ihan toinen. 

Huh, mikä postaushirviö! Miten ihmeessä tästä tuli näin pitkä? Pahoitteluni! 

Vielä toivottelen kaikille -

mukavaa maanantaita ja uutta viikkoa!