Kaikista rakkaimpia

Olenko muistanut viime aikoina ollenkaan sanoa, kuinka onnellinen olen ihanista koiristani? Toivottavasti en ole sortunut täällä blogissa pelkkään valittamiseen ja erilaisten epäkohtien listaamiseen. Rilla ja Peppi ovat nimittäin suloisen ulkonäkönsä lisäksi tosi hauskoja persoonia ja kerrassaan mahtavia tyyppejä! Muutamaan viime vuoteen mahtuneet surut ja murheet on ollut paljon helpompi kestää, kun olemme samalla saaneet seurata Rillan ja Pepin kasvamista ja kehittymistä. Koiraa uskollisempaa kuuntelijaa ja terapeuttia saa hakea.

Rilla on ehkä kiltein koira, jonka tunnen. Hän tykkää kaikista ja osoittaa sen heittäytymällä selälleen pienimmänkin rapsuttajan edessä. Hän tervehtii usein myös nousemalla takajaloilleen ja hakkaamalla etutassujaan yhteen. Vähän niin kuin saisi aplodit kotiin tullessaan.

Kotona Rilla on leikkisä ja sosiaalinen. Pepin ja meidän kanssa peuhaamisen lisäksi, puruluiden järsiminen on Rillan suosikkipuuhaa. Kynsienleikkuusta ja muista hoitotoimenpiteistä hän ei pidä, mutta alistuu niihinkin, koska on vaan niin kiltti.

Rillan trimmaaja, joka on myös esittänyt Rillan molemmissa näyttelyissä, on hänkin aivan rakastanut karvaiseen asiakkaaseensa. Trimmaaja sanoo, että Rillan kanssa näyttelykehässä on tosi helppoa olla, koska Rilla tottelee pienimmästäkin vihjeestä ja tekee niin kuin häneltä odotetaan.

Omalla pihalla Rillasta tulee esiin vahtikoiran luonne. Hän pitää tarkasti huolta reviiristään ja etenkin siileistä ilmoitetaan todella kuuluvasti. Ulkoilua Rilla rakastaa! Sade, tuuli tai pakkanen ei häntä haittaa, melkeinpä päinvastoin. Huonolla säällä meillä toimitaan usein niin, että ensin tehdään pieni lenkki molempien koirien kanssa, sitten palautetaan Peppi kotiin ja jatketaan Rillan kanssa pidempi kierros.

Peppi on omalaatuisin pieni koira, johon olen koskaan törmännyt. Hän on kotiväen ja muiden tuttujen ihmisten seurassa todella hellyydenkipeä sylikoira, mutta vieraista hän ei pidä. Peppi tykkää nukkua yöt ihan lähellä minua, joko peiton alla polvimutkassa tai kerälle kääriytyneenä tyynylläni.

Peppi on kova ääntelemään. Jos hän haluaa vaikkapa syliin, kuuluu jalkojen juuresta vaativa piippaus. Silloin taas, jos Pepin mielestä häntä ei ole esim. tervehditty kotiin tullessa tarpeeksi, hän päästää käskevän ja kumeaäänisen mylväisyn.

Jos Rilla rakastaa puruluita, niin Peppi taas tykkää maailman eniten kaikenlaisista äänellisistä leluista, jotka pitää mieluusti paloitella mahdollisimman moneen osaan, mahdollisimman lyhyessä ajassa. Peppi osoittaa kuonolla tarmokkaasti tökkäämällä, jos joku lelu ei sillä hetkellä kiinnosta.

Peppi ei ole moksiskaan hampaiden harjaamisesta tai kynsienleikkuusta. Kovat äänet, kuten hiustenkuivaaja, pölynimuri ja käsivatkaaja, sen sijaan pelottavat pitkulaista ja silloin hän luikkii sohvan taakse tai sängyn alle piiloon. Sohvan taakse Peppi karkaa myös, jos sanon, että pitää mennä takapihalle iltapissalle, eikä Peppiä huvittaisi, mikä tapahtuu varsin usein. Silloin Rilla tulee usein komentamaan pitkulaa sohvan viereen lyhyillä, tiukoilla haukahduksilla. Se ON huvittavaa.

Alusta asti Rilla ja Peppi ovat leikkineet tosi paljon yhdessä. Yhä edelleen he painivat ja jahtaavat toisiaan joka päivä pitkiä aikoja kerrallaan. Siitä olen todella iloinen. On ihanaa, että heistä on niin paljon seuraa toisilleen.

Rosan ja Ineksen aikaan ajattelin usein, että en varmaankaan voisi rakastaa ketään muita koiria yhtä paljon kuin heitä. Rosan ja Ineksen paikkaa ei tietenkään voi kukaan viedä, mutta niin vaan ihmisen sydämeen mahtuu paljon rakkaita. Tässä ajan myötä olemme miehen kanssa tutustuneet ja tykästyneet Rillaan ja Peppiin aina vaan paremmin ja syvemmin He ovat niitä meidän kaikista rakkaimpia.

Mukavaa mieltä ja menoa teille kaikille uuteen viikkoon!