maanantai 30. tammikuuta 2012

Kommentointia ja kuvia

Olette varmaankin jo tutustuneet monessa blogissa Bloggerin uuteen kommentointisysteemiin, joka mahdollistaa kohdistetun kommentteihin vastaamisen. Systeemi on sinänsä aivan loistava, mutta kaikilla selaimilla se ei ole toiminut. Jo tuossa aikaisemmin sain Sarilta vinkin, että Google Chromella uusi systeemi toimii moitteettomasti. Chromen voi ladata helposti ja nopeasti esim. täältä.

Olen huomannut myös, että ainakin Internet Explorerin kohdalla tilanne on nyt, alun hankaluuksien jälkeen, parantunut. Yritin itsekin ottaa uuden kommentointisysteemin kokeiluun, mutta se olisi vaatinut muidenkin asetusten muokkaamista, joten en jaksanutkaan perehtyä.. Kertokaa ihmeessä, jos kyllästytte (tai olette jo kyllästyneet) "vanhaan" kommentointisysteemiin, niin yritän paneutua asiaan paremmin. 




Olen nähnyt useammassakin blogissa kuvia, jotka on otettu samasta kohdasta eri vuodenaikoina. Tämän (muutenkin sekavan) postauksen kuvituksena toimii tuota ideaa mukailevat kuvat meidän etu- ja takapihalta. ("Löysin" kuvat koneelta samalla, kun selasin albumeita Pepin synttäripostausta varten. Olen näköjään innostunut kuvapostauksista.. :o )

 Takapihalta:



Kuva vuodelta 2006. Taustalla näkyvä koira on Ines ♥.

En tiedä, ovatko tällaiset kuvat kenenkään muun mielestä mielenkiintoisia, mutta jäävätpähän ainakin meille itselle talteen.


Takapihalta (talon suuntaan):




Pystyyköhän kuvista edes hahmottamaan sen, että ovat otettu ikään kuin samoista kohdista, koska eivät kuitenkaan ole ihan samoista kohdista? Tai onko sillä edes mitään väliä?


 Etupihalta:



Tämä on otettu v.2006. Tuijat ovat vielä aika pieniä ja Rosa ♥ tepsuttelee kuvan alakulmassa.

"Juttelin" taannoin kommenttilootassa Koiratädin kanssa siitä, että haluaisin (edelleen) mennä digikuvauskurssille. Olen katsellut kansalaisopistojen tarjontaa sillä silmällä, mutta vielä ei ole löytynyt sopivaa ajankohtaa. Toivottavasti pian löytyy! Välillä turhaudun kuvaamiseen, kun en ymmärrä kameran asetuksista oikein mitään. Onnistuneet kuvat ovatkin aina vahinkolaukauksia. ;)

Etupihalta (talon suuntaan):




Käykääpäs kurkkaamassa tästä blogista, miten upeita kuvia sieltä löytyy! Kuvausassarina vilahtaa välillä myös suloinen Vilma-westie.




Takapihan aita (lumisateella ja futistreeneissä ;)):





Sunnuntaina meillä oltiin (taas) laiskoissa tunnelmissa, joten ruuaksi päätettiin tilata pizzaa. En edes muista, milloin näin olisi edellisen kerran tehty. En nimittäin erityisemmin pidä noutopizzoista, koska ne ehtivät aina jäähtyä, ennen kuin on ehtinyt edes aloittaa syömistä. Meiltä löytyi yllättäen toinenkin, joka EI pidä noutopizzasta. Pepiltä meni meinaan ihan totaalisesti herneet nenään, kun yhtäkkiä soi ovikello ja ovella seisoi täysin tuntematon mies. Seuraavat pari tuntia Peppi vahtasi tiiviisti ulko-ovea ja haukkui aina välillä lisätehosteeksi. Niin, että pysykää vaan kaukana meiltä kaikki murtomiehet ja pizzapojat tai saatte tuta Pepin raivoisan paheksunnan.. ;D 


Täällä vartioin MINÄ (ja mun apulainen) - vapise Tero pizzapoika!


Turvallista uutta viikkoa myös teille kaikille!



PS. PAKKO laittaa vielä yksi tietty jakso "Kymppitonnista"..;D





 

11 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. Näyttää niin jumalattoman valtaisalta toi pihapiiri, kun sitä vertaa tähän meiän plänttiin rivitalossa. Katselin tuota porraskuvaa, jossa oli talvimaisemassa Rilla ja Peppi ??!!! Kyl mää Rillan bongasin mut misä se Peppi oli. Olen tullut joko vanhaks tai sokeeks.....mialuummi vanhaks. En löytäny Peppii kuvasta.
    Mulla on järjestelmädigikamera ja olen kyllä kiivaasti miettinyt, että minkä takia. Siellä se nököttää laukussa ihan kahdella objektiivilla varustettuna. En vaan saa aikaseksi edes perehtyä siihen kunnolla. Häpeen ihan hirveesti. Tytär opiskelee valokuvaajaksi ja ottaa tosi hienoja kuvia. Oisko se syy sitte siinä, etten saa aikaseksi. Ja ne kolmesataa muuta asiaa, jotka pitäis tehdä. Sain joululahjaksi kiinalaisen tussimaalauksen oppikirjan ja välineet. Vaan olenko saanut silläkään saralla mitään aikaan. No en. (Valtaisa huokaus). Onks tää valon puutteen aikaansaamaa energiavajetta? Tai vaan joku muu katarri, semmonen lorvi tai joku.
    Putous on ihana ja tykkään tosi paljon JaniPetteristä. Mutta suosikkejani ovat myös niin kiihkeästi läsnäoleva Leena Heffner sekä vanhuudenmuotoja kirkastava superlyyli Hieno Allgreen. Onko mitään mitä Riku Nieminen ei osaisi. Tiedän monen vähän karsastavan tätä hahmoa, mutta minusta on hienoa, kun vanhuuden stereotypiaa rikotaan oikeen kunnolla ja pakotetaan ajattelemaan vanhuudesta jotain muutakin kuin keinutuolia ja sukankudinta tai muistisairauksia. Riku Niemisen kropan hallinta on myös kadehdittavaa. JaniPetteri, yksinäinen lapsi, sekin on tuskallisen totta tänäpäivänä. Nää on niin tarkkanäköisiä tulkitsijoita nää näyttelijät.
    Pakkasta hui...tälle viikolle ihan liikaa mun hipiälle. Takamus takkaan. Jos vaan olis takka.

    VastaaPoista
  2. monissa blogeissa on hienoja kuvia ja minulla on vaan pieni digipokkari ja laatu sen mukaista. eli kyllä sun kuvat hakkaa meikälaisen kuvat 6-0.

    elämä on (hihiii...)

    VastaaPoista
  3. Heh, sanoo mami. Eipä ollakaan katsottu tuota Putousta tällä uudella kierroksella. Tästä eteen päin taidamme avata töllön kun sen aika on :-)

    t. sheltit

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä tää kommenttiboxi on ihan hyvä. Lähinnä kyllästyttää jatkuvat uudistukset näissä tietokonejutuissa.

    Hyvä Peppi! Asenne kohdillaan ja taas vähän draamaa päälle :)

    Kyllä itse tykkään kuvia katsella ja saahan ne nopeasti kelattua ohi, mikäli ei kiinnosta. Ainahan sinulla on myös lukemista lisäksi mukana :) Nuo takapihan aita kuvat oli kivat. Kaunis lumisena ja kesällä oikein jalkapallopeli! ;)

    Hahahahaa, "Kymppitonni" oli toisella katsomalla vielä hauskempi :D

    -Koiratäti

    VastaaPoista
  5. Hyvä Peppi.Pizzapojille kyytiä.Älä kuitenkaan puraise.

    Sehän olisi tosi hienoa jos se kuva olisi justiinsa samasta paikasta eri vuodenaikoina mutta haloo jaksaako kukaan sellaista taidetta tehdä?

    Mikähän minulla on kun ei ole Putous-sarja iskenyt.En katsonut ensimmäistä kauttakaan kuin ehkä puolikkaan jakson ja sitä munamiestä ja sitä hypeä en tajunnut lainkaan. Taidan olla vähän outo. Täytyy katsoa seuraava Putous.Tai ainakin yrittää....
    Terveisin M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  6. Maija: juu, kyllä meilläkin meni monta vuotta pihan kokoa ihastellessa, kun rivarista tähän nykyiseen kotiin muutimme. Eikä meillä kuitenkaan ole kuin muutaman tuhannen neliön tontti (muistaakseni?). Tarkoitan, että voisihan tontti vielä paljon isomppikin olla. Pihastamme tekee silti meille tosi hyvän se, että se oli jo valmiiksi hyvin suojaisa kuusiaitojen ja etupihan "muurin" ansiosta. Pihasta oli helppo tehdä verkkoaidan avulla koirille turvallinen. *koputtaa puuta* Pieni pelko on kyllä Rillan kanssa aina takapuolessa siitä, että hän keksii jonkun tavan "karata" pihasta. Edesmennyt Ines-westie oli ihan samanlainen..*ristii kädet ja pitää peukkuja*

    Otapas vielä kerran "silmä käteen" ja katso kuvaa uudestaan, hih! ;D Siellä Rillan takana, oven sisäpuolellahan se pitkänmallinen seistä tojottaa ja katsoo suoraan kameraan. Joko löysit Pempulan?

    Wou, siis opiskeleeko sun tyttö valokuvaajaksi!!! Hienoa! Ihailen niiiin suuresti taiteellisesti lahjakkaita ihmisiä. Se kun on asia, jota ei, ainakaan täysin, voi kirjoista oppia. Ihmisellä on joko silmää tai sitten ei. Olet varmasti tyttärestäsi tosi ylpeä! <3

    Täällä asustaa myös joku "ideoita on, mutta mikään ei etene toteutus asteelle" - tyyppinen katarri, hitsi.. ;) Eli kyllä sitä on liikkeellä. Gaameen tylsä tauti ja pirun sitkee, blaah! :DD

    Putous on ihan loistava! Tämä on minulle ensimmäinen vuosi, kun sitä seuraan. Nyt en enää voikaan ymmärtää, että miksi en katsonut edellisinä vuosina!? :o En voi myöskään ymmärtää, miten näyttelijät osaavat luoda niin oivaltavia ja monitahoisia hahmoja. No, se on tietysti taas SE lahja.

    Pakkasta on IHAN liika minun ja Pepin huumorille. Ei tykätä! Oltiin vaihteeksi taas etsimässä Pepille lisää talvivermeitä, jotta edes jonkinlainen pissalenkki saatais tehtyä ilman syväjäätymistä..:/ Rilla sen sijaan nauttii talvisäästä. Samoin isäntä, joka rakastaa hiihtämistä yli kaiken.. :o

    VastaaPoista
  7. Kaunis Nelli: mä en muuten ole yhtään hyvä arvioimaan kuvista, että minkälaisella kameralla ne on otettu. Toki välillä ihan hätkähtää joidenkin näkemiensä kuvien tarkkuutta. Ihastun kuvissa ennemminkin tunnelmaan ja oivaltavaan rajaukseen. Silti itse haluaisin lähinnä oppia ihan vain, että millä säädöillä kannattaa milloinkin kuvata, jotta kuvasta edes näkyisi se, mitä on yritetty kuvata.. ;) Ja tietysti, jos joku osaisi opettaa, miten kuviin saa vangittua kuvaushetken tunnelman tms., niin sen opin ottaisin myös mieluusti vastaan.. ;DD

    Mutta, niin kuin sanoit - elämä on! ;D

    Sheltit: suosittelen todella katsomaan! Hahmoistakin on jäljellä nyt ne oikeasti tosi hyvät, joten ensi launataina popparit valmiiksi ja kahdeksalta telkkarin ääreen, eiks jeh! ;D

    Koiratäti: kiva kuulla ja samoin. Muakin rasittaa ainaiset muutokset. Oon muutenkin aika "käsi" näissä tietsikkahommissa, niin, jos oon vihdoinkin jonkun jutun tajunnut ja sekin heti muuttuu, niin kyllä sapettaa!

    Peppi on niiin...LOL! :DDD Draamaa ja asennetta todella löytyy pieneen massaan nähden suht paljon ;D

    Tuo olikin muuten hyvä pointti kuvista. Niihän sitä itsekin toisten blogeissa tekee, että kelaa kuvat nopeasti ohi, jos ei osu omaan makuun. Tämän postauksen kuvat valikoitui lähinnä ihan itsekkäästi omaksi iloksi. Ja niiden ystävien/sukulaisten, jotka blogia lukevat. Kuvat kun tuppaavat niin helposti "hukkua" tietsikan kansioihin, kun näin digiaikaan tulee kuvia räpsittyä niin suuria määriä. Blogissa kuvat "aukeavat" itsellekin paremmin, kun niitä on ryhmitellyt jotenkin ja niitä on tarpeeksi vähän. ;)

    Taas samaa mieltä -"Kymppitonni" todella oli vielä hauskempi toisen kerran katsottuna, haittaaksshe? ;DDD

    M-L ja Ossi: Peppi on kyllä kunnon vahtikoira! Ei se koko, vaan ASENNE!! ;D

    Kivimäen elämää -blogissa justiinsa näin neljän kuvan sarjan samasta kohdasta otettuina kaikkina eri vuodenaikoina. Ja muissakin blogeissa olen joskus vastaaviin törmännyt. Nämä minun kuvathan ei todella ole tarkoituksella jostain tietystä kohdasta otettuja. Yritin vaan löytää aiheen innoittamana edes jotakuinkin tunnistettavissa olevia "samiksia". Ja niin kuin Koiratädille jo tuossa yllä sanoinkin, niin tämä postaus oli oikeastaan tarkoitettu ystäville ja meille itselle. Idea kyllä kiehtoo siinä määrin, että saatanpa joskus yrittää toteuttaa sen "ihan kunnolla".

    Kuule, ymmärrän täysin, että et ole innostunut Putouksesta. Minäkin luulin, että en ole..;) Tämä on ensimmäinen vuosi, kun olen sitä seurannut ja nyt on käynyt niin, että olen ihan koukussa, hih. Kokeile huviksesi ensi lauantaina katsoa yksi jakso, niin näet, että miten ko. huumori uppoaa. Eihän kaiken tarvitse naurattaa kaikkia, luojan kiitos!

    Ossille rapsutuksia! <3

    VastaaPoista
  8. Kyllai mää nim pal sokkia ole. Mut suurentamal seki selvis ettei valkosen rillan varjo ookkaa tumma, ku se oliki Pempula. :) siäl se Peppineppinen nököttä. Melkke yht hyvä ko Essi olemaa piilos. Ain mää sitä hajen ja se on ain mun selkäni takan mun jalkoje viäres. Täs onki ny vaan kaks vaihtoehtoo; vaffemmat klasit tai paremmat refleksit.
    Juu, olen ylppiä Johannast. Taita olla setääni tullu, valokuvaaja seki paikallises lehdes ja muutonki otti hyvii kuvei. Onk nys sit omppu puronnu kaus puust tai iha liki, en tiärä. Taita meit jonkulaine taiteellisuus vaivata. Johanna on alumperi sairaahoitaja psykiatrisel pualel, sai tarppeekses, tuli takki täyte. Nyt sit valokuvaajaks ja samal opiskele ratkasukeskeiseks taideterapeutiks ja meina siinäki käyttä hyväks valokuvaust. Ja valokuvajast meina, jos pääse, jatka opiskelema journalistiks. Jos mää olenki vaa väsyny sen tahdist ??!! Semmost se o lasten kans, oli ne sit karvasii tai karvattomampii.

    VastaaPoista
  9. Heippa!

    Haluutteko kuulla millanen riemuidiootti meidän mami on? Ei meinattu itekkään uskoo, että tilanne on tosiaan näin paha, ennen kun tänä aamuna totuus valkeni meille kaikessa karmeudessaan

    Mamilla oli ollu vähän raskas aamu kun oli pitäny pukee ja riisuu tossuja meiltä ( pakkasta 16 astetta), ja sit vielä haastatella meidät moneen kertaan, et onks jollain vielä kakkahätä tai pissa, kun mamilla oli tulossa vähän pidempi työpäivä. Sillon pitää aina aamulla olla tosi tehokas suorittaja, et kaikki asiat tulee varmana kaikilta ja osa vielä kahteenkin kertaan. Ja sit vielä se herätti pojan ja sai sen syömään, pukemaan ja lähtemään ajoissa kouluun. Eli oli ollu aika raskasta ja aikataulu oli kiree.

    Siinä se sit seiso ulko-ovella, kaikki tavarat kasseissa ja soitinkotelo selässä, oli menossa ulos. Mut sit ovi ei auennukaan. Lukko oli jotenkin sekasin. Mami räpläs sitä käännettävää juttua ja hantaakia, rynkytti ovee ja oli lopuks ihan hermona. Oli jo kiirekin.

    Mami meni vessaan ja katto, et jumankekka pitääks sen hypätä vessan ikkunasta ulos et pääsee töihin kun ovi ei aukee. Se olis ekaks kiivenny ikkunasta halkopinon päälle ja siitä hypänny maahan. Soittimet ja kassit ois pitäny heittää edeltä. Se mietti et pitäiskö soittaa töihin, ettei voi tulla kun ei pääse ulos ovesta.

    Se räpläs taas sitä ovee ja sit lopuks soitti isännälle. Mami piipitti puhelimeen et on vankina eikä ovi aukee. Voisko isäntä jotenkin auttaa?

    Sit me kuultiin kun isäntä sano siihen puhelimeen, et " Mitä jos sä vaan menisit ulos siitä toisesta ovesta?" Mami sano, et "Kiitti neuvosta ja heippa!" Ja niin mami lähti toisen eteisen ovesta töihin. Ihan noin vaan!

    Mami ei ollu muistanu et meillä on toinenkin ulko-ovi...

    Mitähän tostakin oviepisodista oikein pitäis ajatella?

    t. sheltit

    VastaaPoista
  10. Tämä nykyinen kommenttiloota on hyvä. Miks kaikkea pitää koko ajan muuttaa. Muutosvastarintaa ilmassa... Olen elämäni aikana seurannut neljää blogia. Nyt niistä 50% on ulottumattomissani, vain kutsuvieraille. Onneksi sinä ja niNni olette vielä linjoilla!

    VastaaPoista
  11. Maija: hyvä Sinä! Pempula löytyi kuvasta, jei! Ja TYHMÄ minä, kun en tajunnut vinkata, että kaikkia blogin kuvia saa juu suurennettua niitä klikkamalla. Onneksi Sinä olit viksumpi! (Niin, ja tiedä vaikka teikäläisen klasit saattais myös olla tarkistuksen tarpeessaa.. Vaikka kesää kohtihan tässä mennään, ja valon määrä lisääntyy, ja on se gaamee katarrikin, niin olisko sittenkin vasta syksyllä vuorossa se klasien kohennus.. ;D)

    Koirat on kyllä meilläkin "piilossa" harva se päivä, huoh. Huudan ja huudan, eikä ketään näy ja sitten yhtäkkiä huomaan jaloissani istuvan koiran tai kaksi ja hämmästyneet silmät, jotka katsovat minua suurina kysymysmerkkeinä, hmm.. ;DD

    Aikamoinen monilahjakkuus tuo teidän Johanna siis, wau! Miten jotkut ovatkin noin kerkeeväisiä, taitavia ja ahkeria, me respect! Ja tottakai SINÄ hengästyt tuollaista vauhtia katsoessas, tyttären vika se katarri, pelkästään. ;DD

    Mulla on muuten tapana sanoa, että joskus omena putoaa niin lähelle puuta, että se ei edes ehdi maahan asti, vaan siitä tulee runkoon pahka..

    Sheltit: hei IHAN oikeesti! Voisko pikkuisen etukäteen varoittaa, että tajuais käydä pissalla, ennen tämmöisten kommenttien lukemista. Olis reiluu, capisce? ;D

    Buahhahhahha, saatan ULVOA täällä naurusta, kun mietin tota teidän mamin sähläilyä! :DD Hänkö ei sen takia viitsi katsoa Putousta, kun ne hahmot kalpenee hänen rinnallaan - oikean "tosi elämän" komediahahmon? ;D No ei vaan, täällä olis parempi pitää suuta vähän soukemmalla. Kaavailin nimittäin juurikin tänään postausta aiheesta: "kuinka kuutamolla voi ihminen olla?" - pääosassa allekirjoittanut. ;DD

    Ja sitäpaitsi, MITEN OVI VOI OLLA AUKEAMATTA SISÄPUOLELTA!?! Mä vaan kysyn! Että kai siinä nyt menee ihan paniikkiin, jos tollasta käy. Nih. *ulvonta on saatu laimenemaan hillittömäksi hihitykseksi*

    (Ihan vaan vara-vara-vara -vinkkinä, että jos siellä alkaa toi sekoilu hirrrveesti tosta vielä pahenemaan, niin huikkaatte tänne kommenttiboksiin, niin mä tuun hakee teidät asap sieltä turvaan, ok? ;D)

    madmama: no hyvä, I hear you buddy! Ja komppaan myös. Nim. Muutosvastarinta on toinen nimeni

    Toi sun blogitilanne on kieltämättä aika - no - surkuhupaisa! Hitsi. Eli niNni myös toivottavasti ymmärtää, kuinka tärkeää on pitää blogi aktiivisena. ;) Täällä on tällaisia 50%:n tilanteessa olevia.. ;DDDD

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü