maanantai 10. joulukuuta 2012

Joululahja koiralle


Muoti- ja lifestyle-blogeissa postaillaan näin joulun alla ahkerasti kollaaseja joululahjatoiveista ja joululahjavinkeistä meille kaksijalkaisille. Minä päätin osallistua kollaasitalkoisiin koirille sopivilla joululahjoilla. 





Puruluut ja herkut on varmasti jokaisen koiran mieleen. Nykyisinä allergioiden ja raakaruokinnan aikoina kannattaa muistaa tarkistaa, mitkä herkut lahjottavalle koiralle sopivat. 1 2 3

Erittäin fiksu lahja on huomioliivi, vilkkuvalo tai muu heijastintarvike. Niitä ei koskaan voi olla liikaa. 4 5 

Aktivointilelut ovat hauskoja ja hyödyllisiä lahjoja. 6 7 8


Viime joulun jälkeen tein Contempo-sarjan aktivointileluista postauksen, joka löytyy täältä.




Koiralle ja omistajalle voi minun mielestä hyvin antaa myös yhteisen lahjan, kuten lahjakortin eläinkauppaan. Myös koiranhoitotarvikkeet ja koirakirjat ovat hyviä lahjoja.

Furminator on osoittautunut toimivaksi Rillan irtonaisten pohjavillakarvojen harjaamiseen. Furminatorista löytyy paljon tietoa netistä ja jopa videoita YouTubesta.




Mustista ja Mirristä löysin kerran hauskan kumiharjan, joka hieroo koiraa harjattaessa. Varsinkin Peppi on kovin ihastunut harjahierontaan. Tosin hänen turkkiaan ei paljon tarvitsisi harjailla..




Viime talvena tutustuin lähemmin Relaxant tassuvoiteeseen ja sitä suosittelen vilutassuille talvikäyttöön.




Olen joskus ostanut Akateemisesta itselleni westiekirjan, josta tykkään tosi paljon. Ainakin Lemmikkistore.fi ja Koiralle.fi nettikaupat myyvät samaisia rotukirjoja. Meidän koirakoulun sivuilta löytyy tosi kattava valikoima muita hyviä koirakirjoja sekä suomeksi että englanniksi. 




Koirahullulle emännälle (miksi ei isännällekin) sopii joululahjaksi mikä vain koiriin liittyvä ja varsinkin omaa rotua esittävä juttu. Olenkin monasti täällä blogissa näyttänyt omaa Thomas Sabo -rannekoruani, jossa roikkuu luu-riipus sekä R- ja I-kirjaimet Rosan ja Ineksen muistolle. Sabolta löytyy useita muitakin koira-aiheisia riipuksia.




Minulla on myös pari Nomination henkistä keräilyranneketta, joissa on useita koira-aiheisia paloja. Hyvä ystäväni on niitä minulle metsästänyt sekä Huutonetistä että E-baysta. Muutama uusin löytö (ihania!) on vielä kiinnittämättä.




Itse ainakin ilahdun tosiaan kaikista rotujutuista, joita olen joko itse ostanut tai saanut. Osa näistä on täällä näkynytkin, mutta haitanneko tuo.



Terrieri-liitutaulu ja mäykky-kaulakoru.

Terrieri suola- ja pippuri -sirottimet.
Terrieri-ovistoppari, jolla ei nykysellään kyllä ole enää häntää. Hitsi. ;)


Sellaisia lahjaideoita. Tuliko mieleen jotain muita hyviä? Vinkatkaa ihmeessä kommenttiboksiin!


~~~


Haastan vielä teidät kaikki osallistumaan jo perinteiseksi muodostuneeseen MUSCH jouluiloa-kampanjaan.


Olen mukana jakamassa MUSCH Jouluiloa!



"Tänä jouluna ei yhdenkään kissan tai koiran tarvitse olla nälissään. Siitä pitää huolen MUSCH, joka lahjoittaa kissan- ja koiranruokaa seitsemälle suomalaiselle hyväntekeväisyysjärjestölle, jotka asettavat etusijalle kissojemme ja koiriemme parhaan. Osallistumalla kampanjaan, voit vaikuttaa siihen, kuinka paljon ruokaa tänä jouluna lahjoitetaan.

MUSCH lahjoittaa jokaisesta Facebook-ryhmänsä tykkäämisestä, #muschjouluiloa-hashtagin sisältävästä tweetistä sekä kampanjan linkittävästä blogipostauksesta ja -bannerista 120 g luonnollista suomalaista MUSCH BARF® kissan- ja koiranruokaa. Kampanja on voimassa 5. - 19.12.2012." 

Kuva ja teksti lainattu MUSH:n sivuilta.

Jos sinulla on oma blogi niin voit lisätä tuon kampanjakuvan blogisi sivubanneriin, ohje täällä.


 ~~~


Jouluaattoon on tasan kaksi viikkoa - kääk! 

Meilläkin on joulukampanja.

Paljon herkkuja Rillalle ja Pepille!

Puruluut käy myös. Ollaan niin joustavia.


Mukavaa maanantaita ja joulunodotusta kaikille karvoihin katsomatta!


10 kommenttia:

  1. Hei!

    Sanopas mistä Helsingistä löytyisi kätsästi noita charms-killuttimia! 11-vuotiaalle kummitytölleni ajattelin joululahjaksi...

    Mukavaa lumiviikkoa!

    shelttien mami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin keskustan Stockalta löytyy. Katutasossa (ihan kosmetiikka osaston vieressä) on Sabo-tiski siinä portaiden edessä, mistä noustaan hisseille.

      Sit sellanen kultasepänliike kuin Laatukoru myy Saboa. Pohjois-Espalla on liike siinä Luiskan-liikkeen(!) vieressä.

      Varmaan löytyy monista muistakin kultasepänliikkeistä, mut noi tiedän varmasti. :)

      Kiitos ja samoin sinne & typyille suukkoja! <3

      Poista
  2. Eilen ostin Ollille vaaleanpunaisen pehmopossun Prisman lastenosastolta. Kassarouva ihasteli ostosta ja kun sanoin sen tulevan koiralle, rouva ihasteli sitä vielä enemmän.

    Ruokapuolelta taitaa löytyä paketista ihan tavisluu.

    Näin talven tullen blogiin voisi laittaa taas päivän asu -postauksia, vai mitä? Tosin Ollin vermeet on niitä samoja vanhoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leluosastolta meilläkin ostetaan usein pehmoja koirille. Pepin ahkeran suolistustahdin johdosta, meidän pehmotilanne on aika karu. Toivottavasti joulupukki lukee tätä meitin plokia. Ja, kun tytöillä on vielä toi herkkukampanjakin.. ;D

      Juu, asut ollu taas kova sana, jos meinaa pitkulan saada mukaansa yhtään pidemmälle lenkille.

      Terkkuja sinne ja Ollipollille suukkoja! <3

      Poista
  3. Oi, ovistoppari on hieno!:D Heijastintuotteet on kyllä aina tarpeellisia lahjuksia. Myös noi aktivointipallurat ja -pelit on meillä kovassa suosiossa.

    Koirahullulle emännälle mun mamma suosittelis Hurtan säärystimiä (siis niitä ihmisille tarkoitettuja, kun koirillekin on omansa;). Toimivat kuulemma äärimmäisen hyvinä lumisuojina lyhyvartisten talvilenkkareitten kanssa metsälenkuroilla ja lumihangessa mun kanssa möyriessä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, stoppari on ihana ja olis tosi kätevä myös, mutta eräs pitkänmallinen ei voi vastustaaa sen nutustelemista. Joten hännätön stoppari hengailee tätä nykyä työpöydällä.. ;D

      Mä oonkin nähnyt ne säärystimet teidän blogissa. TOSI hyvä vinkki! :) Lumihangessa tarpomisessa on kaikista inhottavinta se kenkiin menevä lumi.

      Rapsuja! <3

      Poista
  4. Aah, ihana postatus, täällähän ilmiselvästi nostatetaan jouluhenkeä, joka ainakin multa tuntuu olevan kadoksissa. Yritän kyllä aktiivisesti etsiä sitä ;)

    Tuollainen kumiharja voiskin olla parempi kuin meidän vanha. Vois olla Että Ellikin tykkäis hierovista harjausliikkeistä. Tassuvoide kiinnostaa kans, pärjäis ehkä tuo meidän vilukissakoirakin paremmin tuolla ulkona kovemmilla pakkasilla. Mites sen turvallisuus, tarkoitan jos koira nuolee, onko se myrkyllistä? Vai onko niin pahanmakuista ettei nuole? Ja pitääkö se laittaa paljonkin etukäteen ennen lenkkiä?

    Ihania koruja ja kaikkea koira-aiheista tavaraa, kuka ne vaan mulle ostais ;)
    Hmm, mainio joulukampanja tytöillä, terkkuja ja rapsuja vaan heille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama homma - joulumieli kadoksissa, vaikka kuinka etsis. Hitsi. ;D

      Kokeilkaa ihmeessä tota Relaxantia! Ei oo myrkyllistä, vaikka koira nuolis sitä. Voide kiihdyttää verenkiertoa ja auttaa sitä kauttaa pitämään anturat lämpiminä ja myös pehmeinä. Estää lisäksi lumen paakkuuntumista. Meillä laitetaan alkutalvesta joka päivä ja sitten parin päivän välein. Kantsii laittaa n. ½ tuntia ennen ulkoilua, jotta ehtii imeytyä kunnolla.

      Mä oon ihan hassuna kaikkeen "roturomuun", hih.

      En ollu ennen tätä postausta tiennytkään tosta tyttöjen joulukampanjasta. ;) Toivottavasti joulupukki lukee tätä meitin plokia, jotta toiveensa toteutuu.. :D

      Kiitos ja samoin, terkkuja & rapsuja myös sinne teille! <3

      Poista
  5. Tytöt, te ootte tosi jaloja ja joustavia. Me kans. Pääaiahan on, että lahjoja tulee p-a-l-j-o-n. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ollakin! ;D Joululahjoissa tärkeintä on määrä, laatu ja koko! ;D

      Poista

Kiitos kommentista! Ü