Meillä oli tiistaina se edellisessä postauksessa mainitsemani neuvolatunti Emilia Rainetojan luona. Käynti oli oikein mielenkiintoinen ja valaiseva etenkin Emilian molemmille koirille suorittaman luonnetestin osalta. Luonnetesti toteutettiin niin, että kävelin tätä tarkoitusta varten suunnitellun "radan" ensin Rillan ja sitten Pepin kanssa. Radalle oli tehty kolme eri "pelotinta" ja Emilia tarkkaili, miten koirat niihin suhtautuu. Tein kuvankäsittelyohjelmalla tuollaisen kartan, jonka toivon auttavan teitä hahmottamaan ko. rataa.
Testissä koira oli remmissä, mutta remmiä oli ns. vapaasti käytössä pari metriä ja koiran ohjailua tuli välttää. Eli koira sai mennä suht vapaasti radan läpi. Alkupisteestä käveltiin ensin metsän laitaa pitkin, jossa Emilia vetäisi tynnyriin viritettyä narua niin, että tynnyri rämähti. Sitten tehtiin tuollainen kolmiomainen paluu lähtöpisteeseen ja käveltiin uudestaan tynnyrin ohi ilman rämäytystä.
 |
| Ensimmäinen pelotin: tynnyrin rämähdys. |
Tynnyrin jälkeen jatkettiin taas metsänlaitaa, kunnes minun piti kääntyä oikealle ja kulkea tiettyä puukaksikkoa kohti. Emilia veti taas narusta, joka tällä kertaa nosti ylös puiden väliin viritetyn miesten toppahaalarin. Kun haalari pamahti ylös, minä sain ohjeen pysähtyä. Sitten menin haalarin luo ja laskin sen alas toisesta olkapäästä painamalla ja houkuttelin koiraa haistelemaan haalaria sekä kehuin vuolaasti, jos koira uskalsi haistella.
 |
| Toinen pelotin: puiden välistä nouseva haalari. |
Taas jatkettiin pieni matka metsän laitaa, kunnes sain ohjeen pysähtyä ja kääntyä katsomaan oikealle. Emilialla oli taas naru viritettynä ja nyt metsästä lähti liukumaan meitä kohti tosi kummallinen ukkeli. Minisuksien päälle oli rakennettu matala hahmo, jolla oli päällä miesten takki ja päätä näytteli pyöräilykypärä. Ukkelin tultua meidän viereen, minun piti mennä kyykkyyn ja antaa kypärä koiran haisteltavaksi. Sitten otin vielä ukkelin hihan käteen ja houkuttelin koiran haistelemaan myös sitä. Ja taas kehuttiin vuolaasti uskaltamisista.
 |
| Kolmas pelotin: ukkeli minisuksilla. |
Lopuksi käytiin vähän matkan päässä kääntymässä ympäri ja käveltiin takaisin kaikkien kolmen pelottimen ohi, ilman että kiinnitettiin niihin sen enempää huomiota. Emilia tarkkaili samalla muisteliko koira enää noita "örkkejä" tai näyttikö muuten pelokkaalta.
Vaikka koirien reaktiot oli täysin ennakoitavissa, oli niitä silti mielenkiintoista seurata ja varsinkin verrata toisiinsa. Ensin radalla oli Peppi ja hän pelästyi voimakkaasti kaikkia pelottimia, haisteli vain runsaalla houkuttelulla ja palautui huonosti. Rilla taas pelästyi kyllä ääniä ja yllättäviä "hyökkäyksiä", mutta meni suoraan itse haistelemaan kaikki örkit ja totesi tosi nopeasti ne vaarattomiksi ja jatkoi matkaa häntä reippaasti pystyssä.
 |
| Niin? |
Luonnetestien jälkeen laitoin koirat autoon lepäämään ja mentiin Emilian työhuoneelle juttelemaan käynnistä sekä mahdollisesta jatkosta. Emilia sanoi Rillan reagoineen testin tilanteisiin juuri niin kuin hermostoltaan terve koira tekee. Pepillä taas on Emilian mielestä viallinen hermorakenne, mikä näkyi testissä voimakkaana pelkäämisenä ja tosi huonona palautumisena. Peppi oli käytännössä kyyryssä ja häntä tiukasti koipien välissä koko testin ajan. Pepin tyyppinen koira on Emilian mukaan erittäin haastava koulutettava ainakin hänen käyttämillään metodeilla. Rillalle kyseinen koulutusmuoto sopisi hyvin, mutta Pepin suhteen hän ei ole valmis antamaan minkäänlaisia takeita hyödystä. Hän antoi jatkotoimenpiteille kolme ehdotusta, joita meidän kannattaa miettiä: kokeilemme koulutusta Emilian kanssa, etsimme jonkun toisen koulutusmuodon tai emme tee mitään ja jatkamme niin kuin tähänkin asti.
 |
| Taasko sä kerrot kaikille mun henk.koht. jutuista? |
Emilia kuvasi muuten hyvin Pepin käytöstä jännittävässä tilanteessa. Peppi ikään kuin sulkee itsensä täysin pois eikä häneen saa mitään kontaktia. Tästä johtuu, että noissa tilanteissa ei esim. naksuttimesta ole mitään hyötyä, Peppi ei kuule eikä näe sitä. Samaa sanoi MarMa edellisen postauksen kommenteissa. Emilia mainitsi myös koiran kivut (joista MarMakin puhui) yhtenä syynä tämän kaltaiselle käytökselle. Olenkin tarkkaillut Peppiä erityisen tarkasti mahdollisten kipujen osalta. Mielestäni Peppi ei kipuile, mutta täytyy toki vielä miettiä, pitäisikö käydä lääkärissä varmuuden vuoksi.
 |
| Kyllä, äRRRsyttää!! |
Olen sulatellut nyt pari päivää tuota käyntiä. Olen tajunnut mm., että itse asiassa osaan lukea Pepin käytöstä ihan hyvin, aikaisemmin en vaan ole uskonut Pepin todella olevan sellainen kuin mitä näen. Olen ajatellut näkeväni tilanteet väärin ja myös toimivani niissä väärin. Edelleen kaipaisin kyllä konkreettisempia neuvoja noihin Pepin "jäätymistilanteisiin". Vaikka jäätymisiä ei saisi kouluttamalla pois, niin haluaisin tietää, miten meidän ihmisten kuuluu niissä tilanteissa käyttäytyä.
Edellisen postauksen kommenteissa mainittiin myös englantilainen koirakouluttaja Jan Fennell (kiitos vinkistä Maria ja linkeistä Tuulia). Lainasin kirjastosta kaksi hänen kirjaansa. Kerron lisää, jahka olen saanut ne luettua.
Rilla on keksinyt taas uuden, pehmeän makoilupaikan, josta voi samalla tarkkailla keittiön touhuja -
Leppoisaa viikonlopun jatkoa kaikille!
Ekaks, äippä käski sanoo, että toi sun tekemäs kuva on todella havainnollinen ja taiteellinen. Äippä ei tommosta osais tehä.
VastaaPoistaTuisku: Peppi-kulta, me ollaan samiksia, mut haittaakse kauheesti jos me ollaan tämmösiä arkoja parkoja. Äipät ny vaan haluu aina auttaa ja ymmärtää, ainaskin meijän äippä on ylihuolehtija ja tohottaja. Haukutaan vaan kaikki lyttyyn ja mennään kakalla sisään, tosin mä meen pissalla sisään, ja ollaan ihania. :)
Hi-hii, no hyvä, jos oli havainnollinen. Tota rataa oli paljon helpompi yrittää selittää edes jonkinlaisen kartan kanssa kuin ilman.
PoistaOo-o, teillä mennään pissalla sisään. Mukavaa, että on vaihtoehtoja noiden entreiden suhteen. :D:D
Juu, ylihuolehtija, auttaja ja tohottaja olen minäkin. Ja joudun kyllä tekemään itseni kanssa vielä paljon töitä Pepin suhteen. Niin tiukassa elää päässäni kuvitelma iloisesti vieraita tervehtivästä koirasta. Kaikista eniten kaipaan silti ihan vaan tarpeeksi yksinkertaisia ohjeita arjen tilanteisiin. Kuten, mitä tehdään, kun meille tulee vieraita ja Peppi haukkuu koko vierailun ajan (esim 3 tuntia..)? Otetaanko Peppi mukaan, jos mennään esim. vaarille käymään vai jätetäänkö mieluummin kotiin? Auttaako jännien tilanteiden harjoittelu vai pahentaako se ongelmaa vai eikö sillä ole merkitystä? Kysymyksiä, kysymyksiä..
Silti Peppi on TIETYSTI maailman ihanin mäykkyneito ja meidän rakas, rakas pikkuisemme. <3
Terkkuja sinne teille ihanille - Myrskyliinille, Tuiskuliinille ja tohottajalle! <3
PS. 'Arka parka', NIIIIN hauska! :D:D
Voi, mä tulin vähän surulliseksi. Voi pientä Peppiinoa. Hermorakennettahan ei muuteta, MUTTA mä uskon että sä vielä löydät ohjeet ja avut siihen miten tuette Peppiä noissa erilaisissa hänelle vaikeissa tilanteissa. Ehkä Fennellin opeista löytyy tähän jotain?! Voisit laittaa Koirakuuntelija-Marille spostia ja kysyä asiaa.
VastaaPoistaKuule, minäkin tulin surulliseksi. Vaikka tuo testi meni ihan juuri niin kuin arvasin, oli jotenkin sydäntäsärkevää kuulla ulkopuolisen sanovan noilla sanoilla omasta rakkaasta koirasta. Toisaalta sitten oli tavallaan myös lohdullista kuulla, että ihan oikein minä olen Peppiä tulkinnut. Vaikeuksia on tuottanut omiin arvioihin uskominen. Peppi on niin kertakaikkisen erilainen kuin muut meidän koirat vaikka hekin ovat olleet tosi erilaisia luonteiltaan.
PoistaJuteltiin niNnin kanssa aiheesta ja todettiin, että on paljon koiria, jotka esim. lenkillä kohdatessa murisevat/haukkuvat pahastikin. Tai koira laitetaan toiseen huoneeseen, kun tulee vieraita ja sanotaan, että koira ei tykkää vieraista. Minun tarttee vaan sisäistää paljon paremmin vielä se, että Peppi on juuri sellainen koira. Tähän asti olen kai vaan pitänyt kynsin ja hampain kiinni ajatuksesta, että oikealla koulutuksella Pepistä tulisi täysin toisenlainen. Nyt tarttee miettiä tavoitteet ja realiteetit oikeasti uudestaaan ja tehdä sitten ihan uusi suunnitelma jatkon suhteen.
Kotona ja muuten tutussa seurassa Peppi on aivan ihana koira, tykkää sylitellä, painia Rillan kanssa ja leikkiä leluilla. Lenkkit sujuvat ilman ongelmia (mitä nyt pakkasillahan Peppi ei perinteisesti ole halunnut pitkiä matkoja kävellä.. ;D). Kokonsa puolesta on myös helposti hallittavissa vaikeissakin tilanteissa (verrattuna johonkin isokokoiseen rotuun). Eli sinänsä voisimme hyvin myös jatkaa niin kuin tähänkin asti. Toisaalta sitten olisi mukavaa löytää sellainen koulutusmuoto/kouluttaja, jonka kanssa todella natsaisi ja tulisi heti tunne, että hän ymmärtää Peppiä/meitä. Taidankin tosiaan laittaa tuolle Marille s-postia, kiitos vinkistä! <3
Hei taas pitkästä aikaa!
VastaaPoistaOlemme tytttöjen kanssa kyllä seurailleet touhujanne, vaikkei meistä ole mitään kuulunutkaan :-)
Kovin vaikutti mielenkiintoiselta tämänkertainen kirjoitus. Kuvittelin heti meidän tytsyt testiradalla, ja totesin samantien, ettei ainakaan Meriä sen suursnautseriepisodin jälkeen voisi viedä koko testiin ollenkaan. Se on ihan ilman pelotteluakin jo aika hepulissa suurimman osan aikaa vieraassa ympäristössä. Siis selvästi viallinen hermorakenne silläkin...
Tuosta Vilanderin tyylistä olen sen verran perillä, että olen ollut tietoinen kolinapurkin olemassaolosta jo muutaman vuoden. Se ei kyllä varmaankaan sopisi työkalupakkiin Hissun eikä Merin käytöspulmissa. Hissuhan pelästyi pari vuotta sitten takapihalla ollessaan naapurin remontin yhteydessä ikkunasta siirtolavalle heitetyn oven rämähdystä niin, ettei uskaltanut olla pihalla kolmeen viikkoon. Edelleenkin joskus on kausia jolloin se suostuu olemaan pihalla vain ja ainoastaan mamin seurassa. Rämähtely/kolina ei siis tunnu olevan vaihtoehto, jos haluan niiden rentoutuvan.
Näistä meidän pimuista ainoastaan Tyyne taitaa olla Riltsun tapainen selviytyjätyyppi. Täytyy myöntää, että sen kanssa elämä ON helpompaa. Se ei muistele kauhistuksiaan maailman tappiin niin kuin nuo nuoremmat, ja liikkuu eteenpäin vaikka jossain vähän posahtaisikin.
Mitäs aattelit tehdä Peppiksen kanssa? Koklaatteko päästä Emilian ohjeistamina eteenpäin, vai...?
Isot terkut teille!
sm ja tytöt
p.s. Tänään oli muuten kummallinen päivä: Aamulla löysin tieltä lompakon ja käytin aika paljon aikaa ja vaivaa sen palauttamiseen omistajalleen. Poikaparka ei ollut vielä edes tajunnut, että lompakko Visa-, Kela-, ajo-, Plussa- ja bussikortteineen puuttui. Oli kaiketi ollut illalla Baarissa ;-D
Oudot tapahtumat jatkuivat: Iltapäivällä kaupungilla minulle puhuttiin asiakaspalvelutilanteessa kaksi (!!!!!) kertaa englantia. Ensin kahvilassa ja sitten kirjakaupan (!) kassalla. Mitä ihmettä?! Näytinkö olevan niin pihalla, että epäilivät minua ulkomaalaiseksi?
Mui mukavat!
PoistaToivoinkin, että saisin tuon radan kuvailtua niin hyvin, että te muut osaisitte kuvitella omat koiranne sinne, jotta voisitte miettiä, miten he mahdollisesti reagoisivat. Rilla ja Peppi käyttäytyivät ainakin erittäin ennalta-arvattavasti.
Tuo viallinen hermorakenne voi varmaan tarkoittaa käytännön tasolla monenlaisia asioita. Ja varmaan se viallisuus voi olla todella monen asteista. Pepin kohdalla kyllä uskon tuohon arvioon ainakin sillä tasolla, mitä itse asiasta ymmärrän/ajattelen. Sillä nimittäin selittyy monta asiaa. Joista suurin käytännön ongelma on mielestäni juuri se Pepin "jäätyminen". Kaikki naksuttelut yms. palkitsemiset, ehdollistamiset yms. vähän niin kuin menettävät mahdollisuutensa, kun koiraan ei saa kontaktia. Tai minä en ainakaan tällä hetkellä saa. Toki joku voi osata tehdä jotain, jolla tämän saisi muutettua ja sen jonkun ihmisen/konstin etsiminen lienee se seuraava tavoite. Emilian luo tuskin enää palaamme. Ainakaan Pepin kanssa. Emilia oli mielestäni reilu kertoessaan oman näkemyksensä noin selvvästi. Vilanderin kirjassakin jo sanottiin, että esim. kolinapurkki ei sovi kaikille koirille, varsinkaan sellaisille, joiden hermorakenne ei ole normaali.
Seuraavaksi tutkin varmaankin tuota "koirakuuntelija" menetelmää ja sitten meidän hieroja vinkkasi jostain Orimattilassa asuvasta ongelmakoiraihmisestä. On käynyt myös mielessä homeopatia ja Pepin leikkaaminen, joka on muutenkin ollut harkinnassa.
Juu, kyllä se vaan niin on, että elämä on helpompaa Tyynen ja Rillan -tyyppisten koirien kanssa. Pepin kanssa saa sitten tuntea itsensä tosi spessuksi, kun kuulee niihin kaikkiin kolmeen ihmiseen, jotka hän hyväksyy. ;D
Kiitos ja samoin sinne - terkkuja ja rapsuja! <3
PS. Onneksi Sinä löysit lompsan eikä joku pahis!! :))) Mullekin on aikoinaan käynyt vähän noin. Heräsin opiskeluaikaan yövuoron jälkeen siihen, että samassa talossa asuva nainen soitti löytäneensä lompakkoni aamulla pyöräkatoksesta. Olin ajanut aamulla unenpöpperössä fillarilla asemalta kotiin ja laittanut tapani mukaan lompakan takapakkarille kiinni (?!?) ja unohtanut sitten ottaa sen siitä mukaan. En siis tiennyt minäkään koko unohduksesta, kun löytymisestä jo tosiaan soitettiin. :D
Hihhihhihhiihhii, pikkasen hämärää toi enkun puhuminen?!? Ehkä sä oot jutellu vahingossa ääneen sun enkunkieliselle mielikuvituskamulle tai jotain!??! :D:D
On IHANAA olla spessu! Hissun kanssa on sama meno. Se pitää ok-tyyppeinä vain mua, miestä, poikaa, mun äitiä ja pojan kummitätiä. Tämän vuoden aikana se on melkein hyväksynyt pari koiratätiä, joitten kanssa on käyty koirakävelyillä usein ( lue 40 krt). Noitten tätien kanssa ollaan jo niin pitkällä, että yhteisen lenkin alussa Hissu menee seisomaan tätien viereen ja tuijottamaan niitä. Tädit tietysti ajattelevat, että se haluaa rapsutuksia, ja nyt viime viikkoina Hissu onkin armollisesti vastaanottanut minirapsut leuan alle. Sitten se vaan kävelee pois :-D Ei viitsi edes häntäänsä heilauttaa. Tätien koirien kanssa Hissu on hyvää pataa ja taitaa olla sitä mieltä, että itse tädit ovat mukana vain siksi, etteivät hihnat sotkeutuisi sen kavereitten jalkoihin.
Poistanimim. Viidestä koirasta vain yksi normaalihermoinen :-D
Haa, Hissullahan on ihan valtavasti ok-tyyppejä! ;D Pepin listalla ollaan minä, mies ja niNni. ;D Hyväksyttyjä koiria on kaksi: Rilla ja Jimi sekä yksi edesmennyt: Rosa. <3
PoistaHihhihhihhih, minirapsut - aika hyvin! Toivottavasti täti ymmärtää olla otettu. :D:D
Nim. Yhden yliälykkään, yhden hassun, yhden reippaan ja yhden pikkuvikaisen (ylpeä ;D) mamma
Hienon kartan olet kyllä tehnyt, oikein on hauskankin näköinen. Viisaita neuvoja ei ole antaa, mutta vähäisen kokemukseni kautta olen havainnut, että useamman koiran perheissä se nuorempi koira jää usein jollain tavalla pennun tasolle. Kun vanhempi koira on vahva, älykäs ja itsevarma, niin toinen ei yritäkään yltää samalle tasolle. Laumavaatimus ehkä?
VastaaPoistaTää on siis minun vaikutelmani ja osin ihan omaakin kokemusta. Meillä on kahteen kertaan ollut yhtaikaa kaksi koiraa ja molemmilla kerroilla sama juttu, nuorempi ei kasvanut ikinä oikeesti aikuiseksi. Olisi mielenkiintoista, jos joku olisi tutkinut tuota asiaa isommalla otannalla.
Tuo kuvaamasi tilanne perheen kahden eri-ikäisen koiran kanssa toteutui täydellisesti meidän edellisen koirakaksikon kohdalla. Rosalla ja Ineksellä oli 3,5 vuotta ikäeroa ja Ines jäi juuri tuolla kuvaamallasi tavalla ainaisesti pennuksi.
PoistaRillan ja Pepin kohdalla saattaa olla jotain tuollaistakin, mutta pääsääntöisesti koen tilanteen erilaiseksi. Rilla on kyllä selkeästi kaksikon pomo, mutta Peppi ei mielestäni käyttäydy niinkään pentumaisesti. Peppi kopioi kyllä Rillan käytöstä kotioloissa niin kuin Ineskin teki Rosan suhteen, mutta totaalinen ero näkyy vieraissa tilanteissa. Silloin Peppi ei kuule eikä näe mitään/ketään, ei edes Rillaa. Hän tosiaankin eristää itsensä tilanteesta pois. Tämä varmaankin on syy koulutuksen vaikeuteen. Peppi oppii kotioloissa tosi nopeasti kaikki temput yms. naksuttelusysteemit, mutta vieraissa tilanteessa hän kuuroutuu täysin ja näkö muuttuu vähintääkin putkinäöksi.
Täytyypä taas vähän tuumailla, mitä seuraavaksi tehdään vai tehdäänkö erityisesti mitään.
Terkkuja teidän porukalle Wupelle suukkoja!
Kyl sanon, että ois moisista rämähdyksistä ja heilahtavista haalareista voinut lirahtaa pisit pöksyyn iteltäkin säikähdyksestä. Mutta tuon minisuksiukon kohdalla oisin jo vetänyt jalat suoraksi ja kuollut nauruun. Jos tuosta kaikesta olisin sitten saanut tulokseksi "huonon tai viallisen hermorakenteen" , olisin varmaan todennut vaan, että so what.
VastaaPoistamua siis pikkasen nää huvittaa tämmöset testit. Olen ehkä liian yksoikoinen, mutta minusta on rohkeita koiria ja sitten niitä vähempi rohkeita. ihan samalla tavalla kuin ihmisissäkin on niitä, jotka joka tilanteessa saavat suunsa auki ja sitten niitä toisia hiljaisia, jotka eivät tohdi koskaan mitään sanoa. Peppi on varmasti arka, ehkä ei niin varma itsestään ja omista voimistaan. mutta minusta Peppi kyllä saa varmuutta , kun sitä ehdollistamalla asioita se hänelle opetetaan. Sen voi hyvin tehdä temppujen opettamisella ja siinä samalla peppi tulee oppineeksi miten tietyissä tilanteissa voi käyttäytyä eikä tarvitse tuntea pelkoa.
Pieni varovaisuus koirassa on minusta hyvä asia. Essikin on harkitsija, ei se ryntää heti katsomaan mikä mitäkin on. Se katsoo ja pohtii ja vasta sitten menee lähemmin tutustumaan johonkin asiaan. Koira voi harkinnalla pelastaa itsensä monesta vaaratilanteesta näillä "aikalisillä".
Ja onhan sekin totta mitä HooPee sanoo, jos vanhempi on varma ja viisas, nuorempi menee vaan peesissä eikä yritäkään olla mitään erikoista kun ei tarvii olla. Peppi varmasti kokee Rillan senverran vahvaksi, että lauman johtajana rilla suojelee myös häntä. J missäs sen mukavampaa oiskaan kölliä kuin turvassa toisen selän takana. Ilman huolen häivää. Joskus sitten pitää osoittaa olevansa koira ja esimerkiksi haukkua vieraita, ihan koko ajan. Eikä isäntäväen mielestä se tietenkään ole kivaa.
no, testit on aina testejä. Ehkä se maalaisjärki kertoo enemmän kuin testit. Ainakin jos työelämässä katsoo, minkälaisia pönttöjä niistä testeistä pääseekin läpi niistä ns. soveltuvuustesteistä.
kaunis olet Peppi ja varmasti ihan hyvä mäykky. Kun kasvat vielä vähän isommaksi niin tulet rohkeammaksikin. Olet ehkä sellainen hitaasti kypsyvä mäykky. Mutta viallista hermorakennetta et varmaankaan omaa, se kuulostaakin ihan liian raa' alta diagnoosilta tykkänään.
Taidanpa viedä sen Emilian ihan omalle radalleni ja katsotaan tuleeko se sieltä täysjärkisenä takaisin. No vitsi vitsi........ehkä.
halipusut koiruuksille ja iiisoo hali sulle eukkoseni. Terkkuja Essilästä sinne.
Sepä! Arvaa meinasko meikäläisellä pokka pettää sen minisuksityypin kanssa!! :D:D Ja se haalarityyppi taas oli TOSI pelottava, hui! :O
PoistaMä en oikeastaan tiedä, mitä ihan tarkkaan ajattelen tuosta testistä ja tuloksesta noin laajemmassa mielessä. Silti Pepin kohdalla olen Emilian kanssa ihan samaa mieltä. Se sitten, mitä jollain hermorakenteen muoidoilla ja laaduilla on väliä, on toinen juttu. Tuon testin avulla minun on vaan jotenkin paljon helpompi ymmärtää tätä meidän tilannetta Pepin kanssa. Vihdoin tajusin senkin, että kyllähän minä olen osannut Peppiä lukea, en vaan ole uskonut lukemaani.
Tuossa HooPeelle jo vastasinkin, että mielestäni Rillan ja Pepin kanssa ei ole ihan noin. Peppi nimittäin ei saa minkäänlaista turvaa Rillasta vieraissa tilanteissa. Sitä olen itse ihmetellyt tosi paljon, kun edesmenneen kaksikkomme kanssa oli ihan toisin. Nuorempi Ines sai aina turvaa Rosasta ja oli hämmentynyt ainoastaan niinä harvoina kertoina, kun oltiin liikkeellä pelkän Ineksen kanssa. Peppi taas tosiaan eristäytyy täysin eikä Rillasta tai minusta ole hänelle selvästikkään apua esim, vieraita ihmisiä kohdattaessa.
Juuri tuo eristäytyminen tai "jäätyminen" on mielestäni tosi hankala homma. Peppiä on nimittäin kyllä helppo opettaa kotioloissa esim. naksuttelun tms. avulla. Vieraissa tilanteissa taas, hän jäätyy täysin. Emilia kuvasi sitä niin, että Peppi ikään kuin laittaa pään pensaaseen eikä näin kohtaa tilannetta oikeasti. Ehkäpä keksin vielä jonkun tavan/kouluttajan, jolla tuo jäätyminen saadaan purettua. Se lienee tämän ongelman ydin. Tuo jäätyminen selittää myös sen, miksi Peppi ei ole rohkaistunut ajan kanssa, vaikka häntä varsinkin aluksi yritettiin sosiaalistaa ihan niin kuin vaikka Rillaakin.
Hi-hii, Emilia - beware! Liftarin testirata saattaa olla aikamoinen.. :D:D
Kiitos ja samoin sinne - terkkuja, haleja ja rapsuja - kaikille tasapuolisesti! <3
Kiitos suukoista! Ne otetaan ilolla vastaan. Olen sitä mieltä,että Peppi olisi hyvä käyä lääkärissä ja sulkea kivut/sairaudet pois. Sitten voi olla varma ettei koiraa "rankaise" sellaisesta mistä se tuntee kipua tai kipujen takia paineistuu joissakin tilanteissa. Itse olen tehnyt niin Elmerin kanssa,että se pelottava asia ( ulkona paljo autoja ihmisiä, joista Elmeri paineistui pahoin kaupungissa asuessa) olimme vaan, menin kyykyyn, puhuin koiralle (en kuitenkaan jatkuvasti), kun näytti siltä,että koira alkaa rentoutua tai jos mun ääni aiheutti huomion katkeamisen pelottavaan niin kehuin heti koiraa ja lopetin, kun pelkääminen ja stressaaminen tuli esille. Elmerin kohdalla se käytös saattoi muuttua, kuin nappia painamalla. Suurimmaksi osaksi se kuitenki jännitti niin,että selkä hilseili ja karvat tippui. Sisällä, kun tulee vieraita niin emme antaneet lupaa lähestyä vierasta. Napakka kielto ja käsky omaan petiin. Elmeri koetteli hermoja todella, kun olisi oman pään mukaan tehnyt ja menny vaan vieraiden luokse, mutta emme antaneet. Me vietiin vaikka kantamalla se takasi petiin jos käskyt ei menny perille. Kuulostaa hitusen rankalta, mutta kun ihminen on se joka tilanteesta huolehtii niin koiraki siinä rentoutui. Haukkuminen väheni ja lupa tervehtimiseen tuli. Ja jos vierasta lähestyessä alkoi haukkuminen jne. niin käsky takasi omaan petiin.
VastaaPoistaTuosta jäätymisestä olen yrittänyt monelle selittää, kun Elmerin tilanne on se,että sille ei vaan auta kipulääkkeetkään emmekä enää halua pojan kärsivän, teimme raskaimman päätöksen. Toiset on kuitenki ehdottaneet osteopatiaa, hierojaa, laserhoitoa, vesiterapiaa jne. Mutta miten ihmeessä saan koiran vieraan käsittelyyn, mä en mitenkään saa sitä rentoutumaan makupaloilla tms, koska koira ei niitä syö. Elmeri stressaa niin vieraan kosketusta ja vieraassa paikassa olemista,että se tärisee, lihakset on niin jännityneet,että kuulostaa siltä,että koira kolisee, hilse nousee, murisee ja yrittää purra. Elmeri yrittää huoneesta pois koko ajan. Yrittää syliiki, mutta emme ole ottaneet sitä, koska emme voi tukea koiran käytöstä. Se saa ilmaista itseään, mutta emme anna ns. hyväksyntää käyttäytyä murisemalla ja puremalla. Itse olen sitä mieltä,että kun koira pelkää niin sitä ei saa tukea ja puhua lempeitä ja säälitellä koiraa. Koira ei sitä ymmärrä, näin minä sen näen, kun olen etsinyt tietoa koiran käytökseen ja koulutukseen. Toisekseen tiedän,että esim. vesiterapia olisi tosi hyvää liikuntaa nivelrikkoiselle, mutta a) Elmeri ei mielelään ui etes kesällä b) pelkää kukkapurkkeja, vehkeitä jotka pitää omituisia ääniä (pesukonetta, trakttoria, ruohonleikkuukonetta jne.) c) mikään sisäfile ei sitä saa yhtään lähemmäksi vesiterapia allasta. Minun on ihan turha yrittää sille syöttää mitään, kun se ei syö mitään sillon, kun koira pelkää. Tää on fakta, jota ei kukaan voi kiistää. Se lukee jokaisessa jutussa, kun puhutaan pelokkaasta koirasta, olemme useilta eläinlääkäreiltä asian myös varmistaneet. Näiden asioiden vuoksi emme ole vieneet Elmeriä näyttelyihin, koska se on niin stressaavaa koiralle,että nukkuu monta päivää stressiä pois. Siksi Elmerillä on se ainokainen EVA tuloksena. Onneksi ei sentään saatu hylsyä, koska mäyräkoira ei saa olla luonteeltaan pelokas. Tämä koira ei vaan valitettavasti ole lähelläkään avointa ja ystävällistä.
Koiran stressistä kannattaa ettiä tietoa ja kun muistan mistä ite olen hyötynyt ja mitä kannattaa lukea niin laittelen linkkejä tulemaan.
Meilläki kotona Elmeri tykkää naksuttelusta aivan mielettömästi ja oppii helposti, mutta kuten itsekin sanoit ei se onnistu vieraassa paikassa.
Voimia teille! Jaksuja, tiedän,että tuollaisen koiran kouluttaminen on aikamoista tasapainoilua, mutta, kun oppii mitkä tilanteet laukaisee pelon ja sen yhteydessä stressin niin osaatte niitä ennakoida ja siten saada koulutuksen etenmään. Varoitan hidasta se on.
Kävin lukemassa teidän blogia oikeastaan ensimmäistä kertaa juuri äsken ja tajusin vasta sen myötä oikeasti teidän tilanteen Elmerin kanssa.Tuo viimeinen päätös on kammottava ja vaikea lopullisuudessaan. Se vaatii suurta rakkautta ja suurta rohkeutta. Otan osaa suruunne. <3
Poistahttp://www.kotiposti.net/teddy/koiran_stressi.htm http://www.metsastysnoutajat.com/artik10_master4.html
VastaaPoistaTuossa pari linkkiä koiran stressistä ja tässä koiran pelosta http://www.karvaturri.com/tekstit/koirien_elekieli.htm
Nuissakin linkeissä on jotaki juttuja mitä en itse välttämättä tekisi vaan olen poiminut ns. jyvät akanoista. itse tosiaan tunnen koiran parhaiten ja se mikä ei meillä toimi niin en sitä tee. On vain tyhmää hakata päätä kiveen eikä päästä eteenpäin harjoituksissa.
Kiitos kovasti sekä hyvistä linkeistä, että noista käytännön ohjeista. <3 Tuntuu, että ymmärrät todella hyvin minkälainen Peppi on.
PoistaNyt mietityttää todella nuo mahdolliset kivut, joihin tunnun törmäävän jokapuolella. Soitan huomenna meidän luottoeläinklääkäriin ja kysyn, miten sen asian selvittäminen kannattaa aloittaa. Itse en kyllä näe Pepissä kipuja, mutta eihän se tietenkään ole tae, että niitä ei olisi.
Kiitos vielä, että jaksat auttaa meitä, vaikka teillä on siellä tosi vaikea tilanne itsellänne. ((halaus))
Kiitos.....Kun tiedän kuin epätoivonen olo itselle tulee, kun koira on sellainen, kun on. Olen valistanut miten meillä kipuileva koira käyttäytyy, mutta myös sitä millaista on olla näin vaikea luontoisen koiran kanssa. Olisi ollut kultaakin kalliimpaa jos itse olisin saanut neuvoja vaikeassa tilanteessa. Me ollaan työstetty jo kesästä lähtien sitä,että tämä sairaus vie Elmerin autuaammille metsästysmaille jossain vaiheessa. Koska kuitenki ymmärsimme,että koiramme on ollut äärimäisen kipeä jo pitkään tiesimme ettei meillä ole paljoakaan aikaa enään. Olen saanut tukea kasvattajalta ja paljon monilta muiltakin ihmisiltä niin kummasti sitä jaksaa.
PoistaLääkäriin mennessä kerrot vaan koiran käytöksestä ja halusi selvittää johtuuko käytös jostaki kivusta tai sairaudesta. Toivon mukaan Pepillä ei ole mitään!
Varasin ajan Pepille ihan sellaiseen perusterveystarkastukseen, jossa otetaan varmaankin jotain röntgenkuvia ja verikokeita. Lääkäri jolle menemme, on meille entuudestaan tuttu ja hän on erikoistunut koirien sisätauteihin sekä myös käytösongelmiin. Aika on parin viikon päästä ja kerron kyllä sitten, miten siellä meni.
PoistaIhanaa, että olet saanut tukea! Sen arvo on mittaamatonta silloin, kun on vaikeiden päätösten äärellä.
Terkkuja lähetän sinne teille ja paljon empaattisia ajatuksia! <3 Kiitos vielä kovasti neuvoista!
Eipä kestä :) Hienoa, kun lääkäri tuttu ja tuntee jo tavallaan koiran. Meki löysimme tämä mahtavan lääkärin, joka on erikoistunut liikuntaelin sairauksiin. Mikä onni oli,että sinne menimme. Enää en vaihtais pois ja luotan täysin tämän lääkärin arviointiin.
PoistaOn ollut tosiaan mukava huomata ihan sellaistenkin ihmisten sympatia ja empatia,jotka ovat vaan ohi mennen seuranneet blogimme elämää.
Koirille rapsuja ja terkkuja kaksjalkasille! ps. seurataan aktiivisesti miten teillä menee.
On ihana tunne, kun voi täysin luottaa lääkäriin.
PoistaTeillä on kyllä ollut raskas kesä ja syksy, Ei voi muuta sanoa. :( Lähetän kovasti empaattisia ajatuksia ja voimia suruun. <3
Kiitos vielä avustasi! Kerron kyllä täällä heti sitten, miten meillä meni lääkärissä ja muutenkin Pepin kuulumisista.
Voisikohan tuollaisella testillä oikeasti päätellä, että koiralla on "viallinen hermorakenne?". En osaa ottaa kantaa. Ihan pienellä: vähän rohkenen epäillä. on rohkeita koiria ja pelokkaita koiria. Ihan kaikissa roduissa. Koirien, joiden tulee toimia esimerkiksi puolustavasti, niin niiden on oltava aika rohkeita. melkein voisin veikata, miten Ossi käyttäytyisi. Se haukkuisi raivokkaasi ja koettaisi hyökkäillä niiden örkkien kimppuun. Sitten kun ne eivät liikkuisi, niin se menisi tutkimaan niitä ja voisi vielä päästää pari pientä haukkua, jolloin komentamalla saisin sen hiljaiseksi. Ossi ei ole pelokas koira, se on jollain tavalla vain varovainen. Tuohon "jäätymiseen" en kyllä osaa sanoa mitään. No ne molemmat ovat kuitenkin tällä hetkellä teidän rakkaat koirat, sanoivat testaajat mitä hyvänsä. Ossi-suukkoja tytsyille ja terveisii, M-L ja Ossi.
VastaaPoistaEn minäkään tiedä, miten hermorakennetta virallisesti testataan. Enkä tiedä edes, mitä tuo viallinen hermorakenne ihan oikeasti ja kaikkinensa tarkoittaa. Silti olen Emilian kanssa samaa mieltä Pepistä. Emilia katseli koiria pitkään ennen tuota testausta. Kävimme kävelemässä sekä molempien koirien kanssa yhdessä että kummankin kanssa erikseen. Sen lisäksi Emilia kyseli paljon. Koko tuon käynnin ajan näin jotenkin koirani kuin ulkopuolisen silmin, mikä oli sekä hämmentävää että valaisevaa.
PoistaTuo kuvauksesi Ossin oletetusta käytöksestä on hyvin lähellä sitä, miten Rilla käyttäytyi. Eli koira huomaa pelottimen, pelästyy sitä ja haukkuu, mutta menee kuitenkin itsenäisesti selvittämään mikä se "örkki" on ja todettuaan sen vaarattomaksi, poistuu reippain mielin paikalta eikä jää märehtimään tapahtunutta.
Hyvin sanoit, rakkaita ovat molemmat koirat meille, tosi rakkaita. Siksi kai sitä niin kovasti haluasi Peppiä yrittää auttaa. No katsotaan, minkä "vouhotuksen" seuraavaksi keksin.. ;D
Terkkuja sinne myös ja Ossille suukkoja meitin plikoilta! <3
Aika jännä sattuma, meillä käsitellään nimittäin tällä hetkellä aika samanlaista asiaa. Taustaksi täytyy sanoa, että Pinja on ensimmäinen kunnon kosketukseni mäyräkoiriin ja nyt olen ymmärtänyt sen olevan aika poikkeuksellinen loputtoman ihmisrakkautensa kanssa. Stella puolestaan on paljon Pepin kaltainen, pelkää uusia asioita, ihmisiä etenkin, paineistuu helposti ja sietää sitä huonosti. Kauan meni minullakin havaita asia, nyt yritän ymmärtää ja hyväksyä.
VastaaPoistaViime viikolla rohkaistuin kuitenkin viimein kutsumaan meille koirakouluttajan katsomaan Stellaa. Kouluttajaksi valitsin ihmisen, joka on samoilla linjoilla kanssani ja kaiken nyt alkaneen koulutuksen lähtökohdat ovatkin pehmeät; hyvästä käytöksestä palkitaan. Sikäli ehkä tilanne meillä on Peppi-söpöläisestä poikkeava, että olen alkanut saada Stellaan kontaktia sen pelkohetkillä. En pahimmilla, mutta paremmin kuin ennen (jolloin roolini oli ainoastaan roikkua hihnan päässä). Olin jo todennut että kun komennus, palkka, huuto, houkuttelu tai mikään ei auta, niin mitään ei ole tehtävissä. Sitten havaitsin yhden palkan, joka saa koiran kiinnittämään huomionsa peloista minuun. Tuo palkka on käpy :D
Meillä käyneen koirakouluttajan ehkä tärkein neuvo oli, että minun on saatava Stellan huomio itseeni ennen kuin sen kierrokset nousevat liian korkealle ja ennen kuin se ikään kuin ylittää rajan, jonka jälkeen mennään liian lujaa. Koska Stella pelkää, on tavoitteena tarjota sille mitä tahansa tekemistä korvaamaan pelkoa. Työtä, jota se voi tehdä minulle. Jotta se voi kiinnittää huomionsa minuun. Tällä hetkellä se siis lähinnä seuraa nätisti vierelläni katse kädessäni olevaan käpyyn, kun lenkillä ohi kulkee koira.
En sano, että mikään keino, jota käytämme nyt Stellaan, toimisi muilla koirilla, enhän vielä edes tiedä toimiiko se meillä (vieraita ei ole käynyt vielä kylässä, eli ei ole testattu mitä huutoa saadaan aikaan). Enhän voi myöskään tietää millaiset muiden tilanteet ovat. Haluankin vain lähettää sinulle voimia :) Stellaa ei ole tutkittu, mutta sanoisin sen hermorakenteen olevan erilainen kuin Pinjan, en halua sanoa huonompi. Sen kanssa on siis ollut paljon ongelmia ja onhan niitä edelleenkin. Löysin kuitenkin kouluttajan, joka valoi minuun uskoa siitä, ettei minulla ole paha koira tai että olisin itse huono omistaja. Siksi toivonkin todella, että tekin löydätte sopivat keinot tilanteen helpottamiseksi :)
Kylläpä tosiaan kuullostaa Stella samantyyppiseltä tapaukselta kuin Peppi. Ja samat fiilikset täällä myös siinä mielessä, että yritän opetella ymmärtämään ja hyväksymään. Ei meinaa olla kovin helppoa sekään..
PoistaOnpa hienoa kuulla, että löysitte noin samanhenkisen kouluttajan ja varsinkin se, että olet saanut Stellaan kontaktia vaikeissa tilanteissa. Apua, miten hauskaa - KÄPY!!??!? :D:D No, samahan se mikä se on, kunhan toimii!!
Tuo onkin TOSI hyvä neuvo, että huomio pitää saada ennen "jäätymistä". Tuo teidän kouluttajan ajatusmalli kuulostaa hyvin paljon samalta kuin naksutinkoulutuksessa, jota meilläkin on kokeiltu. Pepin kanssa en ole siinä onnistunut, mutta en varmaan ole myöskään osannut toimia oikein. Pitäisikin kokeilla taas harjoitella ja tällä kertaa niin, että naksuttelua tehtäisi jo ennen hankalaa tilannetta. Jos "jäätyminen" ehtii tulla, niin silloin Peppi ei kuule eikä näe naksuttimia tms. Voi tosin olla, että en saa Peppiä pidettyä kontaktissa, vaan pelko voittaa, mutta kannattaa kuitenkin kokeilla. Kiitos vinkistä!! :)))
Kiitos myös kovasti vertaistuesta! Se, että joku ymmärtää noin hyvin, millaista aran koiran kanssa on, tuntuu hyvältä. <3
Terkkuja kovasti sinne teidän laumaan ja tsemppiä harjoitteluun! <3
Piti tulla vielä tuohon naksutinkoulutukseen liittyen kommentoimaan, että se me tavallaan otettiinkin käyttöön. Kouluttajan mielestä naksutin on liian työläs (ihan kuin lenkillä kahden tempovan koiran, kävyn, taskulampun, hanskojen ja muiden kanssa ehtisi enää kaivaa naksutinta käyttöön). Sen vuoksi meillä "naksautuksen" korvaa palkkiosana. Eli kun koira tekee jotain oikein, sanon sanan (Pinjalla "jep" ja Stellalla "hi" -tiedän, mielikuvitus ei kauheasti luistanut kun nämä piti keksiä), joka korvaa naksautuksen ja sitten tulee palkka. Ihanan simppeliä, eikä ollut tullut itselle mieleen :)
PoistaSiskontyttö kävi Jimi-chihunsa kanssa myös sellaisessa koirakoulussa, jossa naksuttimen sijaan opetettiin käyttämään jotain tiettyä sanaa. Se onkin kyllä tosi hyvä systeemi. Naksutin ei tosiaan ole kovin kätevä kahden koiran kanssa..;)
PoistaVoi kuinka nauratti toiset kommentit :) Itse en ole koskaan menestynyt soveltuvuustesteissä (eli ikinä ei ole valittu jos olen sellaiseen joutunut) joten olen Pepin puolella =D
VastaaPoistaEi vaan vakavasti... käsittääkseni noita luonnetesteja on erilaisia...? Aika hassulta kuulosti tuo missä kävitte (mutta myös melko pätevältä, siinä on nähty vaivaa) ja en usko että Nelli olisi ihan puhtain paperein siitä selvinnyt. Se nimittäin välillä pelkää ulkona (varsinkin pimeällä) ja se ilmenee haukkumisena. Niin olen se itse diagnosoinut. Kun menen pelottavan asian ja koiran väliin niin se rauhoittuu. Meillä on kuitenkin helppo tilanne teidän tilanteeseen verrattuna, vaikka Nelli ottaa hurjat kierrokset, siihen kuitenkin saa lopulta kontaktin.
On kyllä hienoa, kuinka etsit ratkaisua ongelmaan. Ja eiköhän se löydy vielä.
Hi-hii, minä en myöskään ole mikään helppo persoona enkä varmaan kovin tervehermoinen, joten tässä tapauksessa pätee kyllä taas se vanha vitsi siitä, että koira muistuttaa omistajaansa. Hitsin-pimpulat. ;D
PoistaTämä on ainoa koirien luonnetesti, minkä olen käytännössä kokenut/nähnyt. Enkä tosiaan osaa ottaa kantaa sen virallisuuteen tai tulosten "oikeellisuuteen". Silti olen samaa mieltä kouluttajan kanssa noista Rillan ja Pepin arvioista. Jotenkin se oli vaan niin konkreettista kun katsoi koirien menoa radan läpi noin peräjälkeen. Se oli myös tosi silmiä avaavaa, vaikka molempien käytös olikin täysin ennelta-arvattavissa. Ehkä en silti ole ajatellut koiriemme luonne-eroja juuri tuolta kannalta tai noin yksityiskohtaisesti. Olen tosi tyytyväinen tuohon käyntiin, vaikka ei varmaan toista kertaa Emilian luo mennäkään. Silti tunnen saaneeni vastauksia moniin Pepin luonteeseen ja käyttäytymiseen liittyviin kysymyksiin. Vielä kun löytäisin sellaisen kouluttajan, joka osaisi auttaa meitä eteenpäin. Tarvitsen siihen luultavasti sellaista "kädestäpitäen-opetusta".
Juu, se Pepin "jäätyminen" on kyllä ongelmista suurin. Onneksi teillä Nelliin saa kontaktin. Sitä meidän täytyy nyt lähteä opiskelemaan.
Terkkuja sinne ja Nellille suukkoja! <3
Mielenkiintoinen postaus. Ja vaikka Peppi saikin vähän "sulkeutuneen" analyysin, se helpottaa varmaan ymmärtämään, kuten olet jo ennen analyysiäkin itse tehnyt. Jotenkin ymmärrän tosi hyvin kuvaamasi "jäätymisen". Ja kun se on Pepin luonteessa, sinun ei tarvi ainakaan syyttää itseäsi. Mutta toisaalta, kuten totesitkin, Pepistä ei kaikkea saa kouluttamallakaan pois.
VastaaPoistaOlen kai vähän väsähtänyt koirapsykologiaan, enkä tietystä syystä pysty nyt vielä vertaamaan B:n vastaaviin ominaisuuksiin. Ne ovat täysin erilaiset koirat Pepin kanssa, mutta väitän, että kaikki koirat, joilla on "trauma" tai muuten "jäätyvä luonne" (sori nämä kulmikkaat kuvaukset...) ovat tietyllä tavalla samanlaisia. Pienenä toivonvälähdyksenä kerron, että uudessa kodissa B:n kynnet on leikattu ilman ongelmia... En tiedä, miten tuota voi soveltaa, mutta haluan vaan sanoa, että ihmeetkin ovat mahdollisia, kun on koirista kyse ;)
Juu, juuri tuota tarkoitin, että tuo arvio Pepistä auttaa hirmuisesti ymmärtämisessä. Tajusin käynnin jälkeen, että olenhan minä tosiaan osannut Peppiä lukea. En vaan ole uskonut lukemaani..
PoistaOi miten hyvin ymmärrän tuon väsähtämisen! Minulle iski sen vuosi sitten käydyn naksutinkoulutuksen jälkeen myös ihan totaalinen väsymys koko koirapsykologiaan. Koin toisaalta epäonnistuneeni itse, kun en tajunnut, miten sillä naksuttelulla olisi pitänyt Peppiä kouluttaa. Ja toisaalta koin myös pettymystä siitä, että minähän menin sinne naksutinkouluttajalle Pepin kanssa, mutta heidän suosituksestaan kävin kurssin Rillan kanssa. Nyt vasta jälkikäten olen herännyt siihen, että en itseasiassa saanut ollenkaan apua siihen, mihin apua pyysin. Rilla kyllä tykkäsi kurssista tosi paljon ja se on vahvistanut Rillan ja minun suhdetta, joten hukkaan se ei toki mennyt.
Ihan mahtavaa kuulla, että B:llä menee hyvin. <3
Terkkuja sinne kovasti! Olet ollut tosi paljon ajatuksissani. <3
Mahtavan havainnekuvan olit tehnyt :)
VastaaPoistaSheippasitko naksuttimella Pepin kanssa? Ja jos, niin miten se toimi? Alphonse, joka on hivenen hankalampi motivoitava kuin 'eager beaver' Aslan, on helpompi kouluttaa sheippaamalla. Aslania harvemmin sheippaan, koska se alkaa odottaa palkkaa muuten ihan koko ajan. Alphonse on pehmeämpi kuin Aslan, herkkä ohjaajan virheille myös. Naksutin on siinä mielessä hyvä, että siinä koira ei lue liikaa ihmisen äänensävyistä, erityisesti herkkä koira. Mäyräkoiran luonne asettaa kyllä kiitettävän määrän hankaluutta koulutusasioissa, motivoinnin suhteen on välillä meillä vähän säätämistä.
Tuo teidän läpikäymä testihän oli kuin virallinen koirien luonnetesti pienoiskoossa. Siitä kyllä varmaan olennainen selvisi - ja siis se, minkä jo tiesitkin, mutta onhan se hyvä nähdä miten koira toimii kun rata on tehty ja ulkopuolinen vielä arvioi suorituksen.
Nuo jäätymiset ovat erittäin hankalia tilanteita kun koirat sulkevat kaikki muut aistiärsykkeet pois, paitsi juuri sen, mihin lukkiutuvat - ja mihin niiden ei tarvitsisi lukkiutua, oli se sitten vastaantuleva koira tai oma pelko. En ole vielä keksinyt miten tilanteen saa laukeamaan. Totaalijähmettyminen meillä tapahtuu eläinlääkärissä Alphonsella. Tosin viimeksi otti vastaan herkkujakin, joten pientä lientymistä on tapahtunut. Aiemmin oli niin peloissaan, ettei ottanut mitään ruokaa vastaan, vaan seisoi tutkimuspöydällä suolapatsaana. Näyttelyissä taas, missä voisi kuvitella herkän koiran paineistuvan, Alphonsella ei ole mitään ongelmia: herkut kelpaa kehässä ja kehän ulkopuolella, tuomarin kopelointia sietää paikallaan seisten topakkana, häkissä vetelee sikeitä Aslanin kanssa väliajat - tosin Aslan saattaa tylsistyessään pitää välillä huutokonserttia kun meillä pojat eivät ole tottuneet häkkeilemään ovi suljettuna. Voisi kuvitella, että pehmeähkö koira ei kestäisi näyttelypainetta kun ympärillä on satoja, satoja koiria ja ihmisiä - vaan ei. Meillähän on muutenkin sikäli hassu tilanne, että Aslan on rohkeampi kuin Alphonse, mutta koirakohtaamisissa epävarmempi (rähisee siis jo valmiiksi) ja Alphonse taas ei pelkää muita eläimiä. Näiden kahden välillä säätäminen on välillä melkoista tasapainoilua kun kummallakin on omat vahvuusalueensa ja sitten tilanne on yhtäkkiä aivan päälaellaan. Sitä on vaan mentävä kunkin luonteen mukaan ja tiedostettava se, että on asioita joita en kykene muuttamaan: en koskaan tule saamaan Alphonsesta sillä tavalla itsevarmaa, että se menisi tyynen rauhallisesti tilanteisiin sisälle, vaan aina tulee olemaan varauksellinen. Aslan taas on menee pää viidentenä jalkana ja aina yhtä riemukkaana: sitä ei tunnu hirvittävän mikään, paitsi koirakohtaamisissa se on epävarma, ainakin aluksi.
Olen monesti miettinyt tuota mäyräkoirien paineistumista eri ärsykkeiden ja tilanteiden edessä, että miten korreloituu esim. pk-rotuisiin verrattuna. Kuinka pk-rotuiset, jotka on jalostettu palveluskoiriksi pitkän tähtäimen suunnitelmalla, kestävät stressiä verrattuna näihin itsenäisesti työskenteleviin rotuihin verrattuna (esim. just metsästyskoirat), joiden jalostuksessa ei ole kiinnitetty huomiota miellyttämishaluun - ei ainakaan siinä määrin kuin pk-roduissa. Toki yksilöissä on eroja, perimä ja koulutuskin vaikuttavat tietenkin, mutta kun mäyräkoirien viettiä yritetään jalostuksella vahvistaa, niin tapahtuuko sen ehkä jonkin muun ominaisuuden kustannuksella? Peruslähtökohtaisesti metsästysviettiä tulisi olla kun metsästysrotuisesta on kyse, mutta vaikeutuuko koiran muu käsiteltävyys sen takia?
Pepistä...olisiko olemassa jokin sellainen harrastus, jossa Peppi saisi purkaa energiaansa oikein urakalla. Sellainen, joka vapauttaisi mielihyvähormoneja ja sen kautta koira rentoutuisi? Siis vaikka ilman Rillaa, että saisi loistaa yksin ja saisi siitä lisää itsevarmuutta? Nyt en muista (anteeksi, ihanainen), että mitä kaikkea jo puuhastelettekin yhdessä, mutta mietin just sitä, että meillä nimenomaan nuo onnistumisfiilikset pönkittävät koirien itsetuntoa.
Pusuja typyille, rentoututtavaa lauantaita kaikille <3
Kiitos! :)
PoistaEn ole ihan perehtynyt, mitä tuo "sheippaaminen" tarkoittaa, mutta mitä nyt nopeasti googletin, niin sitä varmaan se meidän naksutinkoulutus juuri oli. Eli pienissä paloissa opeteltiin haluttu juttu. Peppi tykkää naksuttelusta kotona tosi paljon ja oppii nopeasti. Sitten taas, jos tilanteeseen tulee mitään ärsykettä, vaikka vaan se, että ollaan lenkillä, niin saan naksutella ihan keskenäni. Pepin korvat menee kiinni, kun ympäristö vaatii kaiken huomion. Sellaisessa rauhallisessa lenkkitilanteessa, jossa ollaan koirien kanssa keskenämme, Peppiin saa kyllä kontaktin, mutta se kestää vain pienen hetken kerrallaan. Ja sitten, jos tilanne häiriintyy esim. vastaantulijoilla tms., ei kontaktia oikein saa ollenkaan. Saati sitten, jos mennään vieraaseen paikkaan, meille tulee joku vieras. tms. Silloin jäätyminen on totaalista, eikä mäyrä kuule/näe mitään. (Kukapa siinä haukkusirkuksessa mitään kuulisikaan.. ;)) Tuolla ylempänä Sunan antoi hyvän vinkin noihin jäätymisiin. Täytyy ehdottomasti yrittää tuota, että koetan pitää Pepin kontaktissa jo ennen kuin vaikea tilanne alkaa.
Tuo koirille tehty luonnetesti tai mikä nyt onkaan, on ainoa minun näkemäni/kokemani. SIlti sen tulokset oli minusta erittäin pätevät, perustuen vain siihen, että molemmat tytöt käyttäytyi niin oletetusti.
Olen viime viikkoina miettinyt paljon meidän laumaa ja sen valtarakenteita. Pepin myötä huomaan tehneeni mm. sellaisen virheen, että luullessani rohkaisseeni arkaa koiraa, olenkin päästänyt sen hivuttautumaan ylöspäin lauman arvoasteikossa. Lauman johtajuuden vahvistamista täytyy siis harjoittaa, jahka saan päätettyä, mitä koulutusmallia seuraavaksi kokeillaan.
Olen myös selvästikin "sokaistunut" näiden meidän westejen myötä koirien rotuominaisuuksille. Olen kai ajatellut, että kun nuo muka hankalat ja ärhäkät terrierit näyttää olevan todellisuudessa noinkin leppoisia, niin kai sitä nyt yhden mäykyn kanssa pärjää.Itse kun olen myös melkoisen itsepäistä plaatua. ;D En vaan koskaan ajatellut, että pitäisi pärjätä arkuuden kanssa..
Tuo mielihyvähormooni-ajatus onkin mielenkiintoinen ja hyvä! Täytyy pohtia, mikä sellainen harrastus vosisi olla. Meidän hieroja harrastaa koiriensa kanssa doboilua ja se ainakin vaikuttaa mielenkiintoiselta + sitä voi harrastaa sisällä. Peppihän ei tunnetusti ole mikään talviulkoilun suurin rakastaja.. ;D
Kiitos ja pojille kans paljon suukkoja! <3
Taivas sentään...jouduin poistamaan valtavan määrän tekstiä kun se ei mahtunut edelliseen kommenttiin :) Ihan hyvin jaariteltu ihmiseltä joka tuli tänne kommentoimaan tyylillä: "Nyt on niin laiska lauantaiaamu, että sattuu päähän kun sinne äkkiseltään tulee ajatus!" :D
VastaaPoistaJäi sanomatta siis juttuja, osittain ihan sen takia, että tosiaan ajatukset ovat vähän jähmeitä nyt, mutta palaan astialle (valitettavasti ;)
Halit <3
Nää sun kommentit on ihan parhautta! :))) En voi käsittää, miten tiedät niin valtavasti ja vielä hoksaat kaiken kovin vaivattoman oloisesti. Itse kun olen sellaista "väännä rautalangasta ja opeta kädestäpitäen" -tyyppiä.. ;D Kiitos, kun jaksat/viitsit kommentoida! <3
PoistaVoi kuinka kauniisti sanoit - ja vielä kun se pitäisikin paikkansa kohdallani ;) Omieni kanssa sohlaan välillä siihen malliin, että oksat pois, kun yritän nähdä syitä ja seurauksia, mutta en saa esim. tuota remmirähjäystä kuriin, vaikka tiedänkin mistä se johtuu ja tiedän vieläpä senkin, että miten sen saisi korjattua! Kauhean kiva kun kyky puuttuu! :D :D
PoistaMutta, onneksi ei ainakaan käy elämä liian yksitotiseksi noiden pitkäselkäisten kanssa :) Uskotko siihen sanontaan, että jokaiselle on annettu juuri sen mukaan mitä jaksaa kantaa...koira naista myöden, siis? ;)
Kuule, olet todella kaikki kehut ansainnut! Oot ihan mun ja myös niNnin koulutusguru. :)))
PoistaHa-haa, tuo olikin hauska ajatus: koira naista myöden.. :D:D