keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Lapsuuteni kesät ovat sumuun vajonneet

Kiitos kaikille edellisen postauksen ihanista nimitarinoista kommenttiboksissa! Olette kyllä niin kivoja, kun jaksoitte ja viitsitte ne kanssani jakaa. Jos joku ei vielä ole ko. komentteja lukenut, niin kannattaa kyllä käydä kurkkaamassa. Saatatte saada vaikka hymyn huulille... :D

Pientä mutinaa... Meidän nettiyhteys katkesi eilen ilalla kokonaan ja on nytkin TOOOSI hidas. Inhoan kaikkia teknisiä ongelmia, kun en ymmärrä niistä mitään, mrrrrrr...

Sitten tämän päivän tarinaan. Oikeastaan sekin liittyy vähän edelliseen postaukseen, ainakin siten, että nimiä mietiskellessä tuli tämänkin postauksen koirat mieleen. Sitten kun autossa vielä sattui soimaan otsikon kappale, niin postausaihe oli sillä selvä.



Ines ja Rosa mökin verrannalla kesällä 2010.


Meillä vietettiin lapsuudessani kesät melkeinpä aina ja kokonaan suvun kesämökillä Itä-Suomessa. Äiti piti meidän lasten kanssa aina pitkän kesäloman ja mökillä saattoi vierähtää parikin kuukautta. Isällä oli ihan normaali kuukauden loma, joten osa kesästä sujui usein niin, että isä oli viikot Helsingissä töissä ja ajoi viikonlopuiksi maalle. Äiti ja me tyttäret sitten elettiin keskenämme vähän semmoista boheemia mökkielämää; kukuttiin iltaisin pikku tunneille ja nukuttiin sitten pitkälle päivään. ;)




Minä olen kolmesta sisaruksesta nuorin, vähän sellainen pilalle lellitty iltatähti. Kun vanhemmat sisaret aikanaan lopettivat mökkeilyn kesätöiden ja Inter-railin viedessä mukanaan, sain minä äidin kanssa mökkeillä paljon ihan kaksistaan. Meidän päivien ainut rytmittäjä oli kyläkauppa, joka sulki arkisin viideltä. Sinne piti yrittää välillä ehtiä ruokavarastoa täydentämään. (Eikä kuulkaas aina ehditty.. :D) Iltaisin tykättiin käydä pitkillä kävelyillä, vaikka lenkkimaastot olivat kaupunkilaisille aika omalaatuiset. Maantien vartta ja kapeita hiekkateitä siellä piti kävellä, mutta hyvin se sujui. Kesäillat olivat valoisia, eikä liikennettä tuohon aikaan niin paljoa ollut. Iltalenkkeihin liittyy ne koiramuistotkin.



Jimi-vauva mökkirannassa kesällä 2009.

En tiedä osaatteko te muut haukkua samalla tavalla kuin koira? Minä ja toinen siskoistani osataan. Yhtään en tiedä mistä moinen taito on peräisin, mutta voin vakuuttaa, että haukuntamme on todella aidon kuuloista. Kerran mökillä kävi sitten niin, että odottelin pihalla äitiä iltalenkille ja haukuin siinä samalla aikani kuluksi. ;) Yhtäkkiä pusikosta pihaan ilmestyi koira. Rotua en varmasti tiedä sanoa,  näytti kovasti huskylta. Koira oli kiltti, mutta ei kovinkaan välittänyt rapsutteluista. Hauskinta oli kuitenkin se, että koira lähti ihan omaehtoisesti meidän mukaan kävelylle. Se jolkotteli koko matkan vähän meidän edellä ja mökille palattuamme se katosi samaiseen pusikkoon josta  oli tullutkin.



Mökkitie.


Seuraavana iltana päätin kokeilla, että tuleeko koira taas, jos haukun. Koirahan tuli ja sama kävelysysteemi toistui. Eräänä päivänä kun olimme ehtineet kyläkaupaan ennen sen sulkeutumista, otimme koiran puheeksi kauppiaan kanssa. Hän osasi kertoa, että koiran nimi on Popi ja, että se asuu n. puolen kilometrin päässä meiltä. Popi olikin sinä ja seuraavana kesänä äidin ja minun vakikaveri lenkillä. Minä kysyin aina äidiltä, että haukunko Popin mukaan. Ihan joka kerta Popi ei tullut, mutta useinmiten.



Yhden maalaistalon pihassa, jonka ohi lenkkimme kulki sekä mennessä että tullessa, vartio karjalankarhukoira Jehu. Popi kävi Jehun aina ohimennen haistelemassa ja Jehukin saattoi kävellä meidän kanssa pienen matkan, mutta palasi aina pian omaan pihaansa. Kerran kävi niin, että Popi ei ollutkaan äidin ja minun mukana, jolloin Jehu tuli meidän kanssa koko lenkin. Jäi vaan matkasta sitten oman kodin kohdalla takaisin tullessamme, eikä tullut mökille asti. Jatkossakin Jehu otti aina Popin paikan lenkkiseurana, jos näki että olimme liikkeellä ilman Popia.








Vähän kuulostaa tämä tarina nyt itsestäkin uskomattomalta, mutta kyllä se jotenkin noin meni. Hassua. Ja mukavaa. Ajatelkaa nyt, kun minä kaupunkilaistyttö koirankaipuussani sain nauttia koiraseurasta noin odottamattomalla tavalla. Lapsuuden kesien soisin kaikilla olleen yhtä lempeitä ja täynnä hyvää mieltä kuin minulla oli.

Rosa ja Ines mökin tuvassa kesällä 2010.

No sitten tähän päivään, syksyyn ja sateisiin, huoks.. Pitääkähän kaikki itsenne ja koirat kuivina, kun tuolla ulkona seikkailette. Sisällä sentään voi sitten hyvällä omallatunnolla käpertyä viltin alle juomaan teetä kynttilän valossa ja kuunnella vaikka Eppu Normaalia. Ü


PS. Postauksen kuvat on otettu mökiltä eri kesinä. Osa on kännykkäkuvia, joten laadussa ei ole hurraamista, mutta ehkä kuitenkin saatte vähän kiinni mökin tunnelmasta. Mökin on rakentanut äitini isä 50-luvun alussa, pian sotien jälkeen.


 

10 kommenttia:

  1. Ihana mökki ja idylliset maisemat ! Ehkä koirat ovat vaistonneet sinussa pienen "koiraihmisen" :) Mun koira oli siinäkin omapäinen ettei se antanut kaikkien vieraiden rapsuttaa. Välillä juuri vieraiden lasten kanssa oli vaikea etukäteen arvioida antaako se silittää vai ei. Kerrankin eräs naapurin koulutytön kaveri kävi itkemään, kun ei Jysky antanut silittää :(

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: kiitos! Mökki on kyllä suloinen kaikessa karuudessaan. Ja lapsuuden lenkkikaverit oli kyllä mainioita tapauksia.

    Hyvä Jysky, eihän sitä nyt kaikkia tuntemattomia pirpanoita pidäkään päästää iholle, hih! Oli silti varmaan vähän haastava tilanne, kun pikkukaveri kävi vääntämään itkua..hitsi. Selittele siinä sitten, että meidän Jysky ei kato tykkää kaikista. ;) Meillä Peppi taitaa olla vähän samaa maata Jyskyn kanssa. Onneksi Rilla sitten "antautuu" kaikille, niin se vähän liventää tilannetta. Ü

    VastaaPoista
  3. Hih, kiitos. Sait mut täällä hekottelemaan ääneen, senkin "haukkuja"! Tosi hassu ja hauska juttu. "Haukunko Popin mukaan lenkille?" hehee, ihan paras! :D

    VastaaPoista
  4. Nina: eikö oo varsin omintakeinen kyky! Pitäiskö osallistua siihen Talent-ohjelmaan ja "haukkua" itsensä tähtiin? ;D

    Ajattele, kun pikku-annamari on ihan tosissaan kysynyt äidiltä tota. Onkohan äitiäkin ehkä vähän hymyilyttänyt...

    VastaaPoista
  5. Ihana muistelo.Aika hyvin hakuttukin.Minä en osaa haukkua mutta pöllön huhuilua osaan matkia hyvin. Mies opettanut kuinka käsistä muodostetaan se "huhuu-pilli":) Joskus saanut noita lehtopöllöjä ihan lähellekin. Ja huuhkajan saanut vastaamaan:) Pääsisköhän huhuilemalla talenttiin? Terveisiä M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  6. Hianot maisemat sul on ollu. Ja kivan mökkimäisen kaunista kalustusta. Viihtyisää.
    Kunnon koiraimmeisenä osaan murista, haukkua, kitistä eli vinkua ja huokailla ymmärrettävästi koiraksi. Tippaakaan en tiedä mitä milloinkin näille "Musteille" on tullut sanottua, mutta onneksi on toistaiseksi ihan hyvä vastaanotto ollut.
    Joskus on tullut kepposteltua myös ihmisille mouruamalla kuin kissa maaliskuussa tai ihan pienesti mau´uttua. Sen kyllä sitten lopetin koirien läsnäollessa. Sanotaanko näin, että omat haittansa oli liian autenttisessa maukumisessa. Ei silti, ei niin pahaa vikaa ettei sitä hyvä kirurgi saa korjattua, plastiikki tai tavallinen. Itse en onneksi ole näiden taitojen vuoksi joutunut kummankaan saaliiksi. Muuten kyllä ovat päässeet veitsi-villet kimppuun. Johtuisko siitä etten ole ehtinyt murista??? :)
    Nää on muuten hyödyllisä taitoja silloin, kun on yksin kotona eikä sitä oikeaa karvakaveria ole. Jos vaikka voro yrittää tulla. Ja sinnikkäisiin kauppamiehiin oven takana tepsii myös. Kokemusta on.

    VastaaPoista
  7. Hei hyvä idea, eikun Talentiin! Ja ehkä teidän äitiä on voinut vähän hymyilyttää. Pelkkä ajatus että Oliver sanoisi mulle noin, saa mut hekottelemaan ääneen. ;)

    VastaaPoista
  8. Ompas ihanat maisemat ja ihana mökki. Vaaleanpunainen huone - upea.

    Sulla vois olla töitä varkaidenkarkoittajana - ei muuta kuin haukkumaan vaan kun ulko-ovella rapisee epäilyttävästi ;DDD

    VastaaPoista
  9. Marja-Leena: kiitos! Kyllä ihan varmasti noin taitavalla huhuilulla pääsee Talenttiin, wau! Pöllöt on tosi hauskoja lintuja, joita ei kyllä yleensä kovin usein luonnossa näe, hyvä sinä! Eiköhän mennä siis molemmat Talenttiin; sinä huhuilet ja minä haukun. Eiks kuulosta ihan hyvältä suunnitelmalta! ;DDD

    Maija: mökki on kyllä paikkana ihan kaiken nostalgisuuden huipentuma. Jokaiseen kohtaan, tuoksuun ja maisemaan liittyy tuhat muistoa vuosien varrelta. Äidin isä oli pappi ja äidin perhe asui siis pappilassa, joka oli valtavan iso talo. Mökin kalustus onkin suurelta osin pappilan peruja. "Riemastuttava" yksityiskohta aiheeseen liittyen on se, että äidin isän kuoltua pappila piti saada tyhjäksi. Joten äidin veljet suvun vävyjen (isäni mukaan lukien) kera, polttivat suurimman osan irtaimistosta pappilan pihalla. Hieno homma, eiks jeh!

    Sinulta tuntuisi löytyvän ihan kiitettävä repertuaari ääntelyitä, hih! Ihan kiva kuulla, ettei siskon kanssa olla ihan yksin tän asian kanssa, hahhahha! ;D Täytyykin muuten muistaa hyödyntää haukkumista, jos oven takana kolkuttaa ei-toivottuyja tyyppejä!

    VastaaPoista
  10. Nina: joo, kait se on ilmottauduttava asap! Eiköhän "hullu nainen haukkuu" esityksellä luulis jatkopaikan olevan selviö! ;D

    Ps. Pitäisköhän sun ihan varuilta pyytää Oliveria haukkumaan kuin koira. Eihän muuten voi tietää, jos häneltä vaikka ko. (tärkeä ja huippu hyödyllinen ;)) taito löytyiskin!

    Ellieli: mökki on kyllä liikkis! Vaaleanpunainen huone on äitini käsialaa 70-luvulta.

    Oon selvästi näin vanhemiten unohtanut käyttää haukkumista juuri tuollaisessa hyötykäytössä, kuten kaupustelijoiden karkoituksessa, hitsi! Kummilasten iloksi sentään joskus haukahtelen ja koirien kauhuksikin toisinaan, tunnustan.. ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü