perjantai 9. syyskuuta 2011

Ruokaperjantai - kukkakaalisosekeitto ja uunivoileivät

Viime perjantaina taisin luvata, että esittelen teille, itsellenikin ihan uuden reseptin. No, toisin kävi, joten joudutte tyytymään ihan vaan kukkakaalisosekeittoon. Tosin se on yksi omista lempikeitoistani  joten, jos et ole vastaavaa vielä tehnyt ja pidät kukkakaalista, niin kannustan lämpimästi kokeilemaan, NAM!  Kukkakaalista olen tykännyt aina ja sosekeitossa sen maku tulee ihanasti esiin. Tähän aikaan vuodesta kukkakaali on myös todella edullista.

Koirilla on riittänyt puuhaa sekä sisällä että ulkona. Jaksan joka päivä ihastella heidän keskinäistä suhdettaan ja loputtomia yhteisiä leikkejä. Toivottavasti Pepin juoksut, ja sitä myötä tuleva aikuistuminen, ei aiheuta ryppyjä rakkauteen..






Sitä keittoreseptiähän tässä piti postata, eikä murehtia tulevia. Tässäpä siis kukkakaalifaneille, olkaa hyvät - 

Kukkakaalisosekeitto:

- iso kukkakaali (reilu 500 g)
- 1 peruna (jauhoista laatua)
-  1 sipuli
- 1 kpl kasvisliemikuutio
- 1 dl (kuohu)kermaa
- suolaa
- valkopippuria
- meiramia tai timjamia
- muskottipähkinää
- tarjoiluun paahdettuja kurpitsansiemeniä





1. Laita kattilaan kiehumaan litra vettä ja kasvisliemikuutio.

2. Kuori ja paloittele sipuli ja lisää ne kiehuvaan liemeen.

3. Paloittele kukkakaali kukinnoiksi ja lisää ne myös kattilaan. Anna kasvisten kiehua n. 20. min.

4. Tarkista kattilassa olevan nesteen määrä. Jos sitä tuntuu olevan liikaa, kaada osa kulhoon odottamaan. Siitä sitä on helppo myöhemmin lisätä, jos tarve vaatii.

5. Soseuta kasvikset sileäksi esim. sauvasekoittajalla.

6. Lisää kerma (ja tarvittaessa sivuun laitettua keitinlientä) ja anna keiton vielä kiehahtaa.

7. Mausta makusi mukaan suolalla, valkopippurilla, meiramilla/timjamilla ja muskottipähkinällä.

8. Tarjoile pannulla paahdettujen kurpitsansiemenien kera.




Keiton seuraksi tein hyvin simppeleitä lämpimiä voileipiä edellispäivän kauraleivästä. Uunissa tehtäviin voikkareihin sopii mielestäni erittäin hyvin sellaiset kuivahtaneet leivänkannikat, jotka muuten tekisi mieli heittää roskiin. Tämä ohje on tosi yksinkertainen, mutta leivistä tulee silti (ehkä sinapin ansiosta?) oikein maukkaita. Miehen leipiin laitan usein myös kinkkua, joka sopii leivän muihin makuihin varmasti hyvin.

Uunivoileivät:
  
- muutama viipale kuivahtanutta leipää
- voita tai margariinia
- (Dijon) sinappia
- puolikas ananasrengas/leipä
- juustoa (itse käytin Polaria)





1. Laita uuni kuumenemaan 200°:een.

2. Voitele leipäviipaleet ensin voilla/margariinilla ja sitten sinapilla.

3. Laita jokaiselle leivälle puolikas ananasrengas ja reilut viipaleet juustoa.

4. Paista uunin keskitasolla n. 5-10 min.

5. Nauti kuuman keiton kanssa.




Lopuksi vielä herkkuvinkki tumman suklaan ystäville. Löysin nimittäin yhtenä päivänä kaupasta tällaista:






Oikein onnistunut makuyhdistelmä suklaata, päärynää ja mantelia, tykkään! Sopisi varmasti hyvin myös leivontaan, hmm.. Täytyykin vähän miettiä mihin reseptiin sitä kokeilisi.

Viikonloppuna meinataan mennä siskontytön kanssa Helsinkiin tutustumaan Design Marketin tarjontaan, kivaa!  


Viettäkää tekin oikein mukava viikonloppu!



PS. Olen (salaa) ihan otettu, että tykkäsitte siitä kehittelemästäni koirarotuhaasteesta. Teidän listoja on ollut tosi hauska lukea! Vähäks ootte mukavaa sakkia! Ü


 

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa maukkaalta toi sun kukkakaalisoppas. Täytyy kokeilla. Toi voikkarikikka on kans kokeilun arvonen. Eikun hommiin.

    VastaaPoista
  2. hih, kaikki maailman kukkakaalifanit on nyt varmaan tosi iloisia. kukkakaalikeittoa ja tummaa suklaata, NAM!

    meillä voi olla tänään vähän säpinää, saa nähdä miten nuori pari käyttäytyy :)

    sunnuntaina nähdään <3

    p.s onko kukkakaalifaneilla oma faniklubi, niinku esim jokereilla ;)

    VastaaPoista
  3. Nettimartta ja Myrskyliini: keittoa kehiin ja voikkarit vierelle, sanon mä! ;) vauhdikasta viikonloppua molemmille! Ü

    niNni: joo, on tietysti oma kertsi, se on The GakkaGuula Fänklub. Etkö sä kuulu siihen? Ja jos et, niin miksi et??!!??

    Mä muuten suunnittelin tän menuun just sua ajatellen. Me syödään pelkästään näitä tyttöjen viikonloppuna, NAM!!

    Ps. Tsemppiä säpinään ja kaapelia kaulaan, jee!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü