keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Varmuuden varalta

Ollaan juteltu viime aikoina yhden ystävän kanssa koiravakuutuksista. Itse olen sitä mieltä, että jokaisen koiranomistajan, joka ei ole miljonääri, kannattaa ehdottomasti koiransa vakuuttaa. Vakuutuksen vuosimaksu lienee n. 200€/ koira, toki riippuen vakuutusyhtiöstä, alennuksista, omavastuuosuudesta yms., mutta noin suurinpiirtein tuon verran. Vakuutus maksaakin itsensä takaisin jo ihan muutamalla peruslääkärikäynnillä vuodessa. Tai yksi iso leikkaus, pitkäaikaissairauden hoito tms. voi tulla niin kalliiksi, että jo sen vakuutuskorvaukset voivat kattaa vuosimaksut koko koiran elämän ajaksi.


 

 



Itse päädyin aikoinaan (v. 1996 Rosan tullessa meille) eri yhtiöiden vakuutuksia vertaillessani IF:iin, jonka nimi taisi silloin olla Sampo. IF:in vakuutusehdot vaikuttivat silloin parhailta, koska ehdoissa ei poissuljettu rodulle ominaisten sairauksien korvaamista. Niinpä sekä Rosa että Ines vakuutettiin IF:ssä. Vakuutus myös todella maksoi itsensä moninkertaisesti takaisin. Rosan allergioiden ja niihin liittyvien vaivojen kanssa eläinlääkärissä jouduttiin käymään valitettavan usein. Ines sitten sairasti viisi vuotta syöpää ja siihen liittyvät hoidot, lääkärikäynnit yms. eivät myöskään olleet ihan halpoja. IF:n seuraeläinvakuutuksessa on kuitenkin yksi iso miinus, se päättyy automaattisesti koiran täyttäessä 10 vuotta. Tämä on tietysti todella epätasa-arvoinen pykälä, koska koirarotujen oletettu elinikä vaihtelee niin suuresti. Ja toki monen koiran kohdalla juuri vanhuuden vaivat sitä eläinlääkärilaskua vasta kasvattavatkin.




 
Meilläkin Rosalle jouduttiin vuosi sitten tekemään polvileikkaus hänen ollessa hiukan vajaa 14-v. Eikä vakuutus siis korvannut kuluista mitään. En nyt tarkkaan muista kuinka paljon leikkaus + siihen liittyvät muut lääkärikäynnit tulivat maksamaan, mutta puhutaan kuitenkin useammasta tuhannesta eurosta. Toki Rosan ja myös Ineksen kanssa ehdittiin monta muutakin lääkärikäyntiä tehdä tuon maagisen 10-v jälkeen, mutta polvileikkauksen hoitokulut olivat ne selkeästi suurimmat. Eikä siinä mitään. Me olemme miehen kanssa sen sorttisia, että tuon tyyppiset menot ovat aina ikään kuin ennalta arvattuja, eivätkä siksi aiheuta sen kummempaa päivittelyä. Mutta tokihan olisi mukavampaa, jos voisi laittaa laskut vakuutukseen ja saada ainakin osan kuluista takaisin.  




Rillalle ja Pepille otin vakuutukset myös IF:stä, ihan vaan muutaman vakuutusyhtiön ylimalkaisen vertailun jälkeen, ja koska meillä on muutkin vakuutukset IF:ssä. Eilen kuitenkin päätin tutustua aiheeseen vähän tarkemmin ja johan on blondilla taas pää sekaisin. ;) Tapiola on nyt se yhtiö, joka alkoi kovasti kiinnostamaan. Heidän koiravakuutuksensa nimittäin jatkuu koko koiran eliniän (ISO plussa). En myöskään pikaisella lukemisella löytänyt vakuutusehdoista kohtaa, joka sulkisi rotuominaisten sairauksien korvaukset pois.  Vakuutuksen hinta oli myös oikein kohtuullinen. Lisäksi koiravakuutuksen voi heiltä ottaa ilmeisen helposti ainoana vakuutuksena eli eivät vaadi (lue: rokota vakuutuksen hinnassa) kaikkien vakuutusten keskittämistä heille.  




 
Nyt pyydänkin teiltä TAAS apua, oi viisaat ja rakkaat blogikamut.
Onko jollakulla kokemusta Tapiolan koiravakuutuksesta (hyviä tai huonoja kokemuksia)?
Suositteletko jonkun muun yhtiön koiravakuutusta, ja jos, niin miksi?


Ps. Kuvissa vakuutetut nauttivat syysauringosta. Ü


16 kommenttia:

  1. Meillä on molemmilla karvatassuilla vakuutukset Tapiolassa ja olen ollut tosi tyytyväinen. Ja käyttöä on (valitettavasti) ollut aika paljon. Plussaa on ehdottomasti se, että suurimmalla osalla klinikoista on suorakorvauspalvelu Tapiolan kanssa ja korvaukset saa samantien lääkärikäynnin yhteydessä. Ei tarvitse lähetellä korvauslappuja jälkikäteen ja laskun loppusumma on pienempi välittömästi.

    Tapiolassa rodut lajitellaan eri ryhmiin (en tiedä tehdäänkö muissakin vakuutusyhtiöissä niin), meillä vakuutukset maksavat reilun satasen per koira. Meillä on tosin pelkkä eläinlääkärikuluvakuutus. Jos on kennelliiton jäsen, saa vähän alennusta.

    Minäkin otin alkuun ainoastaan eläinvakuutuksen ja se oli Tapiolalle ihan ok. Vähitellen olen siirtänyt muitakin vakuutuksia sinne, mutta yhdenkin vakuutuksen ottaminen onnistui helposti.

    Tulipas Tapiola-ylistys :D Meillä ei vaan ole ollut mitään ongelmia yhtiön tai vakuutuksen kanssa. Ja on kyllä maksanut itsensä takaisin! Oon samaa mieltä, että jokaisen kannattaisi ottaa vakuutus koiralleen. Mä oon ainakin ollut kiitollinen itselleni siitä päätöksestä :)

    VastaaPoista
  2. Sen tarkemmin en ole vertaillut, meillä on koirun vakuutus Tapiolassa, koska kaikki muutkin ovat. Iloinen yllätys olikin, kun eläinlääkärillä oli suorakorvaussysteemi vakuutusyhtiön kanssa, eli he faksasivat korvaushakemuksen Tapiolaan, päätös tuli saman tein ja itselle jäi maksettavaksi omavastuu. Eli paperisotaa ei tarvitse käydä itse, eikä taskussa tarvitse olla tonnikaupalla rahaa, jos jotain sattuu.

    VastaaPoista
  3. Meillä ei ole vakuutusta, mutta mielenkiinnolla seurataan keskustelua.

    VastaaPoista
  4. Jalo on vakuutettu Tapiolassa. Oiskohan jotain 180 euron vuosihinta, muistelisin, se on kattavin ja sisältää kaiken mahdollisen mitä vaan siihen saattoi lisättyä. Pikaisen vertailun jälkeen osoittautui ehdottomasti parhaaksi. Tosin: tässäkin on vuosikatto, eli vakuutus korvaa vuoden aikana vain tietyn summan edestä hoitokuluja...

    Ekan vuoden aikana saatiin korvaukset ripuliepisodin käynnistä+lääkkeistä, alle parikymppiä tuli takas mutta parempi sekin kuin ei mitään!

    VastaaPoista
  5. Molemmilla nakeilla eläinlääkärivakuutus Tapiolasta ja olen ollut erittäin tyytyväinen! Hmm.. Kennelliiton jäsenenä taisi hinta olla noin 150e/vuosi/koira. Ja kuten edellä mainittu, erittäin hyvää ja plussaa on juuri tuo suorakorvaus juttu. Esim. Hipun hammasleikkaus maksoi yli 200e hammaslääkärillä mutta Tapiola korvasi siitä yli 100e. (korvausta saatiin sen takia, kun toinen eläinlääkäri oli poikkassut hampaan, eikä saanut sitä loppua poistettua)

    VastaaPoista
  6. Samat aiheet tuntuu olevan lapsukaisten ja koirien kanssa pinnalla..Meilläkin arvotaan täällä noita vakuutusasioita, tai siis armas ukkelini arpoo, mun hermoja ei vaan ole tehty noiden juttujen hoitamiseen :) Saas nähdä mihin päädytään...

    VastaaPoista
  7. Laura: joo, oonkin kiinnittäny eläinlääkärissä huomiota tohon suorakorvauspalveluun. Todella kätevän kuuloinen systeemi.

    Mä ajattelen tosiaan niin, että noi koiravakuutusten vuosimaksut on todelle kohtuullisia, jos ajattelee ihan vaan normaali ellikäynnin kuluja. Ja etenkin, jos tulee jotain isompaa, niin vuosimaksut on sillä katettu.

    Tapiola-ylistys ei haittaa yhtään. Alan näiden kommenttejen perusteella kallistua pikaiseen yhtiön vaihtoon, ainakin koiravakuutusten osalta.

    Kiitos hyvästä kommentista! Ü

    Maaria: suorakorvauspalvelu kuulostaa tosi kätevältä. EI tarvitse tällaisen hajamielisenkään sählätä korvaushakemusten kanssa jälkikäteen.

    Olli: onko teillä joku erityinen syy siihen, että ette ole vakuutusta ottaneet? (Kuulostinpa uteliaalta, sori! Ajattelin vaan, että olis tosi mielenkiintoista kuulla, jos olette järkeilleet tämän vakuutusasian jotenkin toisin.)

    Nämä kommentilaatikoiden keskustelut on munkin mielestä aina tosi mielenkiintoisia ja monasti näistä saa paljon uutta tietoa sekä erilaisia katsontakantoja asioihin. Ihan parasta! Ü

    VastaaPoista
  8. Jaltsalandia: ai tekin olette päätyneet Tapiolaan. Todella mielenkiintoista todeta, että teillä kaikilla tähän asti kommentoineilla on koiravakuutus juurikin Tapiolasta. Ja toki varmaan kaikilla yhtiöillä on tuo korvauksien vuosikatto, mutta verrattuna vuosimaksuun, se on kuitenkin ihan merkittävän suuruinen.

    Eikä tietenkään sellainen ihan joku pikku vattatauti vielä kalliiksi tule, mutta kun ei koskaan tiedä mitä kaikkea voi koiralle sattua. Meillä toki Rosa ja Ines olivat varmaan poikkeuksellisen paljon sairastavia yksilöitä, mutta sen takia juuri vakuutus on hyvä olla olemassa. Etukäteen kun ei tiedä mitä kunkin koiran kanssa eteen tulee.

    Taitu: teilläkin siis Tapiola, varmaan kohta meilläkin. :)Vuosimaksut taitaa pyöriä juuri tuossa sadan ja kahden sadan hujakoilla. Itse en pidä sitä todellakaan pahana summana, kun vertaan hoitokuluihin, jotka voivat olla aikamoisia. Hammasjuttuja ei tosiaan taida mikään yhtiö korvata, paitsi tietysti tuollaisissa erityistapauksissa. Hyvä, että Hipun hampaat saatiin kuntoon! ♥

    Malviina: hih, eiks oo hupaisaa! Lapset ja koirat = ainaista pohdintaa siitä, mikä olis missäkin tilanteessa paras ratkaisu. Tällasta tää on! :)

    VastaaPoista
  9. Meiän vakuutus on IF:stä. Tapiolaakin tutkittiin, mutta rajoituksia oli siellä täällä ja joka rivillä. Niiden lomassa sitten päätin että pitäköön vakuutuksensa. En olisi jaksanut kahlata niitä läpi joka kerta ja sydän pamppaillen odottaa korvauspäätöstä.
    Ifistä on korvauspäätös tullut melkein aina saman päivän aikana, kun netissä olen naputellut lomakkeeseen tiedot. Hyvin harvoin on tositteita pyydetty ja korvaukset on olleet ihan hyviä. Meitåä ei niin oo haitannut että pitää maksella koko maksu ensin ja saada korvaus takautuvasti.
    Palvelu on ollut ihan hyvää.
    Messisen allergioiden takia meillä on rajoitus. Koska allergiat alkoivat naudanlihasta, meillä on rajoituksena korvauksille naudanlihasta johtuvat allergisten reaktioiden aiheuttamat vaivat. Hah ! En kai mää ny niin pönttö ole, että söttäisin koiralleni semmoista mitä hän ei kestä. Siitä rajoituksesta on saatu monet naurut, oikea vakuutuskukkanen. Mutta eipä haittaa minua.
    Taitaa olla aika makuasia tuo vakuutus mistä yhtiöstä sen ottaa. Mutta ottaa se kannattaa minusta. Etukäteen ei voi koskaan tietää mitä pennusta tulee. Olen ostanut terveeksi todetun pennun terveistä sukulinjoista tulleen, vaan näin meille kävi. Messinen on pentueesta ainoa allergiseksi osoittautunut. Ihana suloinen Messinen. Paljon on saanut opiskella ja oppia hänen vuokseen, mutta matka on ollut sen arvoinen enkä mistään hinnasta olis ilman Messistäni. Onneksi älysin ottaa vakuutuksen. Muuten olisivat allergiat kyllä koetelleet finanssipuolta aika rankasti.

    VastaaPoista
  10. Maija: hyvä tietää, että Tapiolan vakuutuksessa onkin nuita rajoituksia. Alkoikin kuulostamaan vähän liian hyvältä.. Täytyy soitaa sinne vielä ja kysellä tarkentavia kysymyksiä, koska se koko eliniän jatkuvuus kiinnostaa kyllä.

    IF:iin mekin ollaan muuten oltu oikein tyytyväisiä. Rajoituksia ei ole ollu kun hampaat ja sitten se "10v". Korvaukset on aina tullu nopeasti, jahka oon saanu hakemuksen täytettyä ;).

    Naudanlihasta aiheutuvat oireet, hahhahhaa!! Juu että, mitenköhän ne sitten todennettaisiin juuri naudanlihan aiheuttamiksi oireiksi, jos vaikka Essi oliskin ko. lihaa jostain saanut?

    Meilläkin Rosa oli pentueensa ainoa allergikko. Paljon tuli vaivan puitteissa lääkärissä käytyä ja itse aihetta opiskeltua. Silti en vaihtaisi vuosia Rosan kanssa mihinkään. Hän oli aivan ihana koira, mamman rakas. ♥

    Ineksen syöpä teetti samoin töitä ja lääkärikäyntejä. Silti hän jaksoi aina olla iloinen ja innostunut kaikesta. Hetkeäkään en vaihtaisi pois, tietenkään. Mamman pieni ilopilleri. ♥
    (Arvaa nyyhkinkö täällä vedet silmistä valuen..) :´(

    Koirien vakuutukset on melläkin korvanneet todella merkittäviä summia, joten Rillan ja Pepin kohdalla ei tarvinnut miettiä, otetaanko vakuutukset vai ei. Kokemus on (valitettavasti) opettanut, että koskaan ei voi tietää.

    Messiselle toivon paljon kutina-vapaita aikoja ja lähetän tervehdyttäviä terkkuja. Emännälle kiitos kommentista! Ü

    VastaaPoista
  11. Hinnoista vielä sen verran, että tänään postista tupsahti vakuutuskauden maksu. 250 euroa vuodelta... Olin unohtanut lisänneeni siihen henkivakuutuksen, mistä siis 50e lisää hintaa. Onkohan muilla toi henkivakuutus? Ite en alunperin ottanut, mutta isäntä henkivakuutusten ystävänä vaati, että koirallakin sellainen pitää olla...

    VastaaPoista
  12. Jaltsalandia: meidän IF:n vakuutuksessa taitaa olla automaattisesti henkivakuutus, ehkä? Erikseen en välttämättä silti ottaisi, tai en tiedä. Täytyy miettiä tuotakin.

    Kiitos kovasti lisäinfosta!

    VastaaPoista
  13. Jyskyllä ei ollut vakuutusta. Ei sitä tullut silloin 23-vuotiaana koiraa hankkiessa ajateltua. Ja se olikin terve siihen 10-vuotiaaksi saakka. Sitten tuli tulehduksia, diabetes ja kaikkea siitä seuraavaa. Kalliiksihan se vanhana tuli. Olisikohan mahdollista ottaa vakuutus If:stä 10-v saakka ja sen jälkeen Tapiolasta ? Ihan vaan mielenkiinnosta pohdiskelen, vaikkei itsellä nyt koiraa olekaan.

    -Koiratäti ;)

    VastaaPoista
  14. Koiratäti: juu, toihan on just ihan tyypillistä, että suht pitkäikäisillä roduilla ne eniten sairastetut vuodet tulee vasta kymmenen ikävuoden jälkeen. Enkä muuten itsekään tiedä, että olisinko aikoinaan tajunnut vakuutusta ottaa, ellei isosiko, jolla oli jo silloin koira, olisi "patistanut". Ja onneksi patisti!

    Tuo idea vaihtaa vakuutusta "kesken matkaa" toimii hyvin vain siinä tapauksessa, että koira on pitkälti terve ne ensimmäiset 10 vuotta. Vakuutus korvaa nimittäin vain ns. uudet sairaudet. Eli, jos koira on ennen vakuutuksen ottamista sairastanut jotain, rajataan se sairaus pois korvausten piiristä. Meillä esimerkiksi voitaisi vielä hyvin vaihtaa koirien vakuutukset tässä vaiheessa Tapiolaan, koska heitä ei ole käytetty lääkärissä kuin hampaiden takia. Hammasjuttujahan vakuutus ei koirilla korvaa muutenkaan.

    VastaaPoista
  15. Meilläkin nuoremmalla koiralla Tapiolasta vakuutus, hoitokulu, vastuu ja henki. Joillekin roduille siellä on jotain rajoituksia (esim. keisarileikkauset parilla rodulla) ja jos haluaa mahdollisten luustovikojen hoidosta (polvet, lonkat, kyynärät) korvaukset, niin vakuutus on pitänyt ottaa jo alle 4kk ikäiselle pennulle + joillakin roduilla vaadittiin vanhemmilta terveet tulokset.

    Itse oon tykännyt ja suorakorvauspalvelu toiminut hyvin. Meilläkin on muut vakuutukset toisaalla, mutta Tapiola on eläinvaakutuksissa edistynein, joten siksi se sieltä.

    VastaaPoista
  16. leila: Tapiolan vakuutus kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta. ;) Täytyy ensi viikolla (vihdoinkin..) ehdottomasti soittaa sinne ja selvittää vakuutusehdot meidän turrejen osalta. Olen kyllä jo valmiiksi aika myyty näiden kommentejen perusteella.

    Kiitos myös Sinulle kovasti kommentista ja mukavaa sunnuntai-illan jatkoa! Ü

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü