perjantai 23. maaliskuuta 2012

Ruokaperjantai - kylmäsavulohikeitto

Olen varmasti ennenkin täällä kertonut, että katson paljon ruokaohjelmia, ja luen ruokaohjeita sekä lehdistä, että blogeista. Saankin niistä usein idean jonkun uuden ruuan kokeiluun. En vaan meinaa millään pystyä noudattamaan reseptiä tarkasti, vaan teen siihen muutoksia jo ensimmäisellä kokeilukerralla. Välillä mietinkin, että voisiko joskus kokeilla ohjetta ilman muutoksia ja tuunata vasta seuraavalla kerralla, jos siltä tuntuu. Seuraava kalakeiton reseptikin on saanut inspiraation viimeisimmästä Yhteishyvä -lehdestä, mutta alkuperäinen ohje on aika erilainen. ;) Sen voi käydä lukemassa täältä. Omasta versiostani tuli kyllä myös oikein hyvää.




Kylmäsavulohikeitto:


- (puna)sipuli
- salaattifenkoli
- 4 isoa perunaa (kiinteä lajike)
- 2 rkl (oliivi)öljyä
- 2 dl kuivaa valkoviiniä (itse laitoin ruokakaupassa myytävää kuohuviinijuomaa)
- 8 dl vettä
- 1 kala- tai kasvisliemikuutio
- 150 - 200 g kylmäsavulohta siivuina
- 150 - 200 g katkarapuja (pakaste)
- 1 pussi pakasteherneitä
- Crème Fraîchea tai smetanaa (200 g)
- tuoretta tilliä
- sitruunamehua
- chilijauhetta/-rouhetta
- (valko)pippuria
- suolaa







1. Kuori ja silppua sipuli. Poista fenkolista kanta ja huonot osat ja siivuta. Pese, kuori ja kuutio perunat.

2. Kuullota kasviksia hetki kattilassa öljytilkassa. Lisää viini ja anna kiehua hetki.

3. Lisää sitten vettä sen verran, että kasvikset peittyvät hyvin (n. 8 dl). Murustele mukaan myös liemikuutio tai käytä vastaava määrä fondia.

4. Anna kiehua pienellä lämmöllä n. 10 min tai kunnes perunat ovat kypsiä.

5. Lisää Crème Fraîche tai smetana ja anna sulaa liemeen.

5. Suikaloi keittoon kylmäsavulohi ja lisää katkaravut sekä herneet jäisinä. Silppua päälle runsaasti tuoretta tilliä.










6. Mausta pippurilla, chilillä, sitruunamehulla ja tarvittaessa suolalla.

7. Tarjoa esim. ruisleivän kera.








~~~



Kummilapset, jotka myös lukevat tätä blogia, eivät yhtään tykkää ruokaperjantaista, jossa on aina vaan jotain tyhmiä reseptejä. ;) Heidän, ja toki myös kaikkien muidenkin, iloksi hulvaton video lumilautailevasta opossumista nimeltään Ratatouillie. Nimi sopii mitä parhaiten ruokateemaan ja lumilautailu kuuluu myös kummilasten harrastuksiin.






Vauhdikasta viikonloppua!




15 kommenttia:

  1. minullakin tietyt ruokablogit on vakiolukemista. viimeisin ihanuus jota tuli tehtyä oli tämä: http://kaikkiaitinireseptit.blogspot.com/2012/02/siirappinen-sesam-kana.html

    taivaallisen hyvää ja vielä helppo tehdä.

    VastaaPoista
  2. Nam :) Sä valokuvaatkin sekä ainekset että valmiin ruuan niin kauniisti. Siinä onkin haastettaa, saada ruoka näyttämään herkulliselta valokuvissa.

    Mut yhyy, jälkkäriä ei tullut lainkaan :(

    VastaaPoista
  3. " NAM!!" sanoo tossa mami. Keitto näyttää ihanalta!

    Vaik mami onkin nyt mahatautinen, kun niillä on ollu tautista siellä mamin työpaikassa. Olihan se vaan ajan kysymys millon tauti meillekin tulee.

    Mitä jos noi kokeilis tota ilman perunaa... pitäiskö sit laittaa jotain muuta "täytteeks"? Miten olis kesäkurpitsa?

    terkuin,

    3 shelttiä

    VastaaPoista
  4. Ja tuota kokeillaan ihan varmasti.. Voisikohan sen smetanan tai creme fraichen lisätä vasta lautaselle?? Nimimerkki korkea kolesteroli:) :)

    VastaaPoista
  5. Voi miten mies varmaan tykkäis kalan ystävänä tosta keitosta. Voisin kyl itekin syödä, vaikka kalaakin syön n ykyisin vähän ja harvoin. Kasvisruuat on vaan niin jotenkin vallanneet ton pääkopan mauillaan ja ideologiallaan. Voi sitä hurahtaa vanhempiki akka. :)

    Ihana opossumi ja aatteles miten kätevä elukka, Orsi vaan johonkin ja siihen ripustat hännästä. Sillai ne luonnossakin on puyissa. Ei oo tiellä kun siivoo eikä vie tilaa muutenkaan.
    Opossumissa on vähän äklö toi häntä, jotenkin tulee rotta mieleen. Mutta ihan sulkkis otus lautailemassa. Onnikin tykkäis. Varmaan tyyliin "liukuhihnasapuskaa". Semmonen se Onni.
    Terkkuja sille Rillariinalle, joka toivon mukaan on antanu sulle jo anteeksi ja parantunut muutenkin. Essi tais supista sille kaikenlaista. Niin ovat vikkeliä kun tilaisuus tulee.
    Terveiset myös Peppiriinolle. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  6. Mmmm... hyvältä näyttää :P

    Koiratäti teki tänään kaalilaatikkoa tummalla soijarouheella.

    VastaaPoista
  7. Kaunis Nelli: tuo onkin ihan uusi blogi mulle. Kiitos vinkistä, käyn tutustumassa! :)

    Mai: kiva kuulla, että tykkäät kuvista. Mähän en nimittäin oo yhtään taitava kuvaaja, osaa käyttää meidän kameraa, panosta astioihin kuvissa, jne. Monissa (oikeissa) ruokablogeissa on ihan mielettömän hienoja kuvia.

    Joo, jälkkärin puuttuminen on kyllä ISO miinus. ;D

    3 shelttiä: keitosta tuli todella hyvää ja sitä tulee varmasti tehtyä toistekin.

    Mahatauti.. KÄÄK ja YÖK! Oon todella pahoillani, se EI oo kiva tauti. :/ Toivotaan, että teidän mami vois jo paremmin. <3

    Kantsii käydä kurkkaamassa ton keiton alkuperäinen ohje. Siihen tuli perunan lisäksi ainakin porkkanaa ja palsternakkaa. Eli ihan hyvin vois jättää perunat pois ja laittaa muita kasviksia. Jos teillä tykätään fenkolista, niin sitä kannattaa laittaa kans. Antoi mukavaa makua.

    Marja-Leena: juu, ihan hyvin smetanan tai fraichen voi lisätä vasta lautaselle. Tai sitten sen voi korvata kasvirasvapohjaisella ruokakermalla. Katkaravuissahan on paljon kolesterolia, joten ne voi korvata esim. laittamalla enemmän lohta.

    Liftari: mulla meinaa käydä välillä vähän samoin ton kalan kanssa. Tosin oon yrittäny pitää sen syömisestä kiinni rasvahappojen takia. Vaikka vois kai ne syödä pillereinäkin.

    Toi lautaileva opossumi sulatti kyllä meikäläisen sydämen täysin. <3 Tuli heti mieleen, että mitäköhän meidän tytöt tykkäis lumilautailusta, hihhihihih! :DD

    Toivon kans, että Rilla on jo leppynyt mulle. Todellisen tilanteen näkee varmaan vasta seuraavalla kynsien leikkuukerralla. Hitsi.. Jotain mielipiteenvaihtoa on juu Essillä ja Rillastiinalla ollu. Heti kun silmä välttää, ollaan koneella. ;D

    Kivaa viikonloppua teille kaikille! <3

    Koiratäti: kaalilaatikkoa - NAM!Pitäiskin tehdä taas itsekin sitä pitkästä aikaa.

    Mä en käytä muuten oikeastaan ollenkaan soijarouhetta, tofua tms. Jotenkin ne muistuttaa maultaan ja koostumukseltaan liikaa lihaa. Mullahan lihan syönti jäi aikoinaan siksi, että en oo oikeastaan koskaan pitänyt lihan mausta enkä koostumuksesta.

    VastaaPoista
  8. Kalakeitto on aina hyvää ja tätä versiota pitää ehdottomasti kokeilla.

    Minäkään en käytä tofua tai soijarouhetta. Tofu ei maistu miltään (sori nyt vaan kaikki tofudiggarit) tai siis en saa siitä minkäänmakuista. Tosin tytär syö monesti tofuruokia ravintolassa, mutta siellä on varmaan paremmat konstit ruoan maustamiseen kuin täällä kotona. Soijarouhetta ostin kerran pussillisen ja kyllä sain tehdä työtä, että se saatiin kulumaan. Teen kasvislasagnen yms. ihan vaan kasviksista. Jos ei käytä lihaa niin ei sitten käytetä mitään korvikkeitakaan. Soijamakkaroita ei ole edes maistettu.

    VastaaPoista
  9. Niin, ei se soija munkaan mielestä oikein miltään maistu. Ehkä tumma oli kuitenkin hieman vaaleaa parempaa. Tiedä sitten miltä se muitten suissa maistuu :D Menee lähinnä ravintoaineena joukossa.

    -Koiratäti

    VastaaPoista
  10. Aikku: tofun koostumus ja maku on munkin mielestä outoa. Voin kyllä syödä sitä toisten laittamana, mutta en käytä sitä koskaan itse. Sama homma soijarouheiden ja -suikaleiden kanssa. Soijanakkeja olen joskus maistanut, mutta en pidä niistä. Makuasia tietysti tämäkin.

    Koiratäti: mulla on soijatuotteisiin vähän hämmentynyt suhtautuminen. Niiden "lihamaisuus" ei tosiaan itseäni miellytä. Mutta lisäksi olen lukenut ja kuullut useamman asiasta (ainakin luultavasti) jotain tietävän mielipiteitä soijatuotteiden ei-toivotuista hormonivaikutuksista.

    Minulla on taipumus uskoa asioihin juuri tällä tavalla hyvin ovelasti valikoiden. ;D Kun en kerran itse pidä soijatuotteista, niin uskon kaikkeen negatiiviseen, mitä aiheesta sanotaan ja "skippaan" lukuisat positiiviset ominaisuudet. ;) Sitten taas, kun haluan syödä perunaa, leipää, pastaa yms., niin en (muka) usko mihinkään karppi-puheisiin. Nerokasta, eikö? :DDD

    Nim. Itsepetos on toinen nimeni ;D

    VastaaPoista
  11. Ahaa, täytyykin etsiä lisää tietoja näistä soijajutuista. Mulla ei ole juurikaan muuta tietoa, kuin mitä pussin kyljessä luki. Itse tykkään kyllä lihastakin ja jotain korviketta sille kyllä kaipailen.

    -Koiratäti

    VastaaPoista
  12. Koiratäti: mä ajattelinkin, että sähän varmaan sinänsä ihan pidät lihasta makunsa puolesta eli siinä mielessä meillä on vähän erilainen tilanne. Mä tosiaan aikoinaan lopetin lihan syönnin ensin ihan kokeiluluontoisesti, koska en oikein koskaan oo pitänyt lihan mausta ja/tai koostumuksesta. Se "kokeilu" on kestänyt nyt jo parikymmentä vuotta. ;D Soijapihvit, -nakit ja muut on mun makuun epämiellyttäviä jus siksi, kun ne muistuttaa liikaa "oikeeta" lihaa ja sehän on se, mistä mä halusin luopua. Ne (mahdolliset!?!) ei-toivottavat hormoonijutut sitten vaan tukee sopivasti mun luontaisia mieltymyksiä, you see.. ;) Mä oon oikeesti hyvä poimimaan asioista itselleni sopivat jutut ja "ignooraamaan" ne, joita ei oo helppo tai mukava noudattaa/toteuttaa.

    Sillä tää pitkä tarina aiheesta, että et anna liikaa painoarvoa tolle mun mielipiteelle soijasta. Mun katsontakanta aiheeseen on tosiaan hyvin kapea-alainen.

    Semmonen muuten tuli vielä mieleen, että miten sä suhtaudut luomulihaan ja/tai pienten tilojen tuottamaan, "hyvin kohdeltujen" eläinten lihaan?

    VastaaPoista
  13. Taas mun herkkua, eli lohta. Nam! Tohon kylmäsavun makuun mä en ole päässyt oikein sisälle, mutta keitto onnistuu vaikka lämminsavustetusta lohesta, uskoisin. Meillä vaan nuo määrät olis auttamatta liian pieniä, meillä tehdään keittokin viiden litran kattilaan (tosin ei ihan täyteen). Riittää sitten vielä toisekskin päiväkis.

    Opossumivideo oli hauska. Eiköhän nuo kummilapsetkin vielä jossain vaiheessa ala arvostaa kummitädin ruokapostatuksia, kunhan tulevat "siihen" ikään ;)

    VastaaPoista
  14. Juu, tuota tietoa on nykyään niin paljon ja helposti ja eri lähteistä saatavilla, että välillä meinaa jo valmiiksi läkähtyä ja usein luottaa ihan "mutu-tuntumaan".

    Lopetin viime marraskuussa ihan extempore lihan syönnin. Taisi tulla mitta täyteen, kun taas näin jutun huonosti kohdelluista eläimistä. En edes puhunut asiasta juuri kenellekään. N. kolmen kuukauden kuluttua taisin mainita, että olenkohan nykyisin "semivegaani". En ole edes mitään itselleni tai kelleen muullekaan luvannut, etten ikinä enää söisi lihaa.

    Ajattelin myös ihan omaa terveyttä, että voiko koko elämänsä kärsineitä ja kaiken maailman aineilla pumpattujen eläimien syöminen olla itselleenkään hyväksi.

    Tuota olen ajatellut, että voisin hyvinkin syödä joskus luomulihaa tai esim. riistaa. Siitä haluaisin kyllä aika varmaa tietoa, että miten eläimet ovat eläneet luomutiloilla. Pahoin pelkää, että tässäkin alkaa jossain vaiheessa ilmaantua epäkohtia.

    -Koiratäti

    VastaaPoista
  15. Ellieli: juu, lämminsavulohi sopii varmasti ihan yhtä hyvin. Ja tuplaat vaan kuule määrät, niin saat ison satsin. Tämä keitto, kuten keitot yleensäkin, vain paranee uudelleen lämmityksestä.

    Eiks ollu mainio opossumi, hih!

    Kummityttö sanoo aina välillä niin ihanasti, että miksi sä laitat näitä tylsiä reseptejä tänne blogiin? Voin vaan kuvitella tytön hämmennystä, kun söpöjen koirakuvien seassa on kuvia vaikkapa kalakeitosta. :DD Kummipoika taas etsi kerran kaverinsa kanssa blogista jotain herkkuohjetta, kun heillä oli käytössä aineksia tyyliin sokeria ja kaakaojauhetta. Kysyi äidiltäänkin, että miksi sieltä blogista ei löydy sellaisia reseptejä? Lapset on niin hauskoja ja aitoja! <3

    Koiratäti: älä muuta sano! Aina, jos luulee jostain asiasta jotain tietävänsä, tuleekin vastaan tietoa, joka on ihan päin vastaista. :o Mutu-tuntumaan ja maalaisjärkeen kannattaa tosiaan luottaa eniten.

    Vaikka aikoinaan lopetinkin lihan syömisen siksi, että en pidä sen mausta, niin ajan myötä toki myös eettisten seikkojen merkitys on kasvanut. Siksi arvostan kovasti sitä, että eläinten elinoloihin on alettu kiinnittää enemmän huomiota.

    Kivaa sunnuntai-iltaa Sinulle! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü