keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Isoja syntymäpäiviä ♥


Voitteko uskoa, että meidän rakas Rilla Rinsessa täytti eilen jo kokonaiset kaksi vuotta. Miten ihmeessä aika kuluu näin kamalan nopeasti. Juuri äsken hän oli pikkuinen pallero..




..ja nyt jo iso tyttö -




Rilla on kiltti ja älykäs koira, joka pitää ulkoilusta yli kaiken. Mikään ilma ei ole niin kamala, ettei Rilla viihtyisi pihalla. Rilla on myös hyvin sosiaalinen, kaikkien kaveri. Hän tykkää kovasti puruluista, joten niitä löytyi pari pakettia synttärilahjoista.




Muutama uusi lelukin lahjakasassa oli. Niille oli oikeasti tarvetta, koska eräs pitkänmallinen on aikamoinen lelutuholainen..





Vai mitä tuumaatte seuraavasta kuvasarjasta? 







 Ja kymmenen minuutin kuluttua.




Päivänsankari tyytyi järsimään luuta soffalla vartioiden samalle edes toista uusista leluista.




Minä herkuttelin juhlan kunniaksi..




..Ampparilla. Niin kuin tosin edellisenä päivänäkin ja sitä edellisenä, jajaja. Kun mulla on nyt se vaihe. ;)


Sellaiset juhlat meillä oli. Tänään koirulit pääsevät joutuvat trimmaajalle. Jo on aikakin! Tai siis, Rillan turkki on aikamoinen pehko. Peppi nyt menee taas lähinnä harjoittelemaan, ettei totuus pääse ihan unohtumaan.





PS. Meillä oli Rillan kanssa maanantaina oikein antoisa ja myös meille varsin tyypillinen koirakoulureissu. Siitä tarkemmin ensi viikolla. 



28 kommenttia:

  1. Onnea Rillariina von af Beautifullstein. Hienoja lahjoja oot saanu, harmi että lelutäystuho oli paikalla. Kävi vähän samalla tavalla, kun Essi uuden lelun sai, niin Onskudalla söi ulkonevat osat siitä ja Tiukuriina suolisti sen ennenkuin meiän rinsessa ehti siitä nauttia. Semmosta se on koirakamujen kanssa jakaa lahjat.
    Kyl nim pal kaunis olet et iha silmii häikäsee. Sulonen kerrassaan, vaikka pakko myöntää että kyl sydän sykkii tolle pötkyliinillekin.
    Kaikenlaisia rojekteja on nyt käynnissä. Niistä päällimmäisenä koota kaikenlaista pikkusievää mm koruja joita ei tarvitse itse enää, kirppismyyntiin koirakamuille. Rahat menee sitte hyväntekeväisyyteen. Jotenkin yhtäkkiä vuorokaudessa on ihan liian vähän tunteja. Ja suurin osa niistä menee täällä töissä :(.
    Vaikka oikeesti sekin on :) koska siitä saa rahaqa moneen hyvään asiaan.
    Mukavaa synttäriä sinne

    t. Essi ja äippä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanaiset, kaunokaiset! <3

      Juu, tää mamma oli sillai kaukaa viisas, että osti muutamat lelut ajatellen Peppiä, jotta päivänsankari itse saisi sitten rauhassa keskittyä omien suosikkiensa eli puruluiden tuhoamiseen. Ja niinhän siinä kävi. Tosin, Peppi oli kyllä ensimmäisen lelun kanssa vielä nopeampi kuin ajattelin. Veikkasin puoltatuntia. ;D

      Eiks oo ihanaa, kun on innostavia projekteja! Vaikka, vuorokausi kyllä tuntuu silloin tosiaan ihan liian lyhyeltä.

      Terkkuja ja rapsuja sinne! <3

      Poista
  2. No, nyt sen kuitenkin löysin :-). Ja ihan itse! Googleen "kennel great master" ja sieltä koirahuumoria.

    Mukavaa keskiviikkopäivää!

    t. shelttien mami

    VastaaPoista
  3. Ihanaista synttäriä 2-vuotiaalle Rillalle!

    VastaaPoista
  4. Vautsi Rillukka, sä ehdeit täyttämään kaks vuotta just sopivasti pari viikkoo ennen mua. Perässä tullaan ;) Oikein, oikein superhyper huRRRjan paljon ONNEA sulle! Komeat lahjukset oot kyllä saanut, mut pahus meitä mäyriäisiä. Kato meen motto on että "kaikki mikä kuuluu sulle, kuuluu myös mulle". Mulla on kans tommonen samanvärinen Chomberi, mut muodoltaan se on jänes. Mä sain sen jo edelliskesänä uimaleluks. Tänä kesänä se onkin nököttänyt kirjahyllyssä. Mitä hyötyä siitä siellä on, kysyn mä vaan.

    Me tuumattiin äipän kanssa, et' oot sä kyllä ollu pienenä oikein tositosisöpö pallero. Nythän sä ootkin semmonen kaunotar, ettei paremmasta väliä. Vielä kerran: Paljon Onnea Rillariina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mä muistankin viime vuodesta, että Elli tulee heti Rillan peesissä. :)

      KIITOS super-onnitteluista! <3

      Kerroinkin tuossa jo Liftarille, että olin vähän ovela ja ostin lahjaksi sekä leluja (Pepin suosikkeja) että puruluita (päivänsankarin suosikkeja). Näin saatiin Peppi pois Rillan puruluiden kimpusta. ;D

      Rilla näyttää kyllä sellaiselta karvakasalta tossa pentukuvassa! :D Tänään oltiin trimmaajalla ja nyt on taas frisyyrit kunnossa molemmilla tytöillä. Tosin toisesta sen huomaa aika paljon selvemmin kuin toisesta.. ;D

      Terkkuja sinne ja rapsuja ELlille! <3

      Poista
  5. Onnea Rillalle!

    Ja kyllä se on tosi, ettei ole olemassa mäyräkoiran kestävää lelua. Sorkkarauta ehkä kestäis...

    Ampparit on hyviä, sanoo Olli. Kuumana kesäpäivänä (siis toissakesänä, tänä kesänä ei niitä ollut) mökkikunnan lähikaupan terassilla syötiin jäätelöt kerran jos toisenkin ja Olli sai oman ampparin. Sen jälkeen on ollut ihmeissään ihmisten syödessä jäätelöä kun ei olekaan saanut omaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Juu, mäyräkoira jaksaa kyllä hämmästyttää suolistusnopeudellaan! :D

      I h a n a! Olli sai oman ampparin, oih! <3<3<3 Mutta ihan epää, jos saavutetusta edusta ei oo sittemmin pidetty kiinni! ;D

      Suukkoja Ollille! <3

      Poista
  6. Onnea Rillalle! Meillä kotona reilu 5kk peppi westie ja odotan niin, että rupeaisi "look" näyttämään "aikuiselta".
    T. Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja tosi kiva, että kommentoit! :)

      Miten hauskaa, Peppi-westie, hihhihhih!

      Muistan kyllä ton vaiheen, kun odottaa, että pennusta tulisi aikuinen. Mutta toisaalta, aika pian niitä pentuaikoja sitten taas haikailee. Aika kultaa muistot (lue: pissalätäköt ja järsityt lenkkarit unohtuu)! ;D Eli nauti nyt vauvasta! Ja anna suukkoja meidän jengiltä! <3

      Poista
  7. Hurjasti onnea Rilla-neidille! <3 Kauniiksi olet kasvanut sekä sisältä että ulkoa. Eikös se ole usein esikoisen osa, että joutuu välillä (aina?) vähän pinnaa venyttämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! <3

      Juu, esikoisella on kyllä tunnetusti vähän kova osa, hitsi.. Toista se on meillä lellipentu-kuopuksilla kuten mulla ja Pepillä. ;D

      Poista
  8. Täälläkin on emännällä herkkuvaihe. Liekö syynä pimenevä syksy, mutta kaikki sokeriherkuista suolaisiin uppoaa paremmin kuin hyvin :P

    Supersuuret onnittelut Rillalle, kaksi vuotta on hieno ikä!:) Ja hienot on myös lahjukset, toivottavasti ainakin pinkki pehmoluu pysyy Rillan "omana" leluna. Hauhaun miniluut on Jalon suursuosikkeja, tai siis lähinnä se kuivatulla lihalla päällystetty keskiosa, luun päädyt hylätään sitten lattialle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, herkkuvaihetta on liikkeellä. ;D

      Kiitos onnitteluista! <3

      Meilläkin tytöt tykkää noista hauhaun mineistä ja syövät jopa yleensä ne ihan kokonaan. Toki sen lihaslaidin aina ensin. ;D

      Terkkuja sinne ja herra koiralle rapsuja! <3

      Poista
  9. Niinhän se aika kuluu yllättävän nopsaan.
    ONNEA Rillalle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina toi ajan juokseminen vaan jaksaa ihmetyttää! :O

      Kiitos onnitteluista! <3

      Tsemppiä teille muuttopuuhiin!

      Poista
  10. Voi onnea Rilla-söpöliinille toivottelevat M-L ja Ossi. Ps tuo pentukuva ei ole minusta yhtään Rillan näköinen, mutta uskottava se on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! <3

      Meidän trimmaaja sanoi Rillasta pentuna, että hän näyttää ihan hämähäkiltä pitkine, joka suuntaa harrottavine koipineen. Aika kuvaavaa, sanoisin. ;D

      Terkkuja sinne ja Ossille suukkoja meitin tytöiltä! <3

      Poista
  11. Virtuaalirapsuja ja onnitteluja Rinsessalle näin jälki junassa! Nuori nainen parhaassa koiraiässä: vuh vuh. Mäykyt tuntuvat tykkäävän pureskelusta...varsinkin jos jossain on jotain, niin se on pureskeltava esiin :| ja äkkiä.
    Tuo mainintasi "tyypillinen" laittaa kyllä mielikuvitusta liikkeelle...heittikö Rilla palloa ja Mama sai hakea?! ;) Naks naks naks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista onnitteluista! <3

      Hyvin kuvasit ainakin tämän meidän mäyräkoiran aivoituksia. ;D

      Ihana, naks naks naks. :D:D Odota vaan, kun kuulet medän reissusta, hih ja huoks.. ;D

      Poista
  12. Onnee Rillis! Mami on niin epäkohtelias, ettei se ees tajunnu onnitella sua...

    t. sheltit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kamut! <3

      Ei otettu yhtään itteemme! *kaivaa herneitä nenästään* :D:D

      Poista
  13. Onnea Rillalle! Olen Marja-Leenan kanssa samaa mieltä, pentukuvassa Rilla näyttää ihan joltain toiselta koiralta. Mutta on se pikkuinen valkoinen Rilla suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Rilla oli kyllä vauvana sellainenkin sähikäinen, oikea energiapakkaus (on kyllä vieläkin)! Ja varsinkin ennen ekaa trimmausta, niin kuin tuossa kuvassa, näytti lähinnä seropilta, hih! ;D

      Poista
  14. Voivitsi, onko Rillalla sama syntymäpäivä kuin Lettuliinalla (2.10.)? Meillä tosin tiistaina tuli jo huikeat 4-vee täyteen.

    Huisisti onneaponnea joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhihhih, on, 2.10.! Synttärisamikset! <3

      Mun tosi hyvän ystävän nuorin poika on myös syntynyt 2.10. ja vielä samana vuonna kuin Rilla. Arvaat varmaan, että hän on ainoa heidän kolmesta lapsesta, jonka iän ja synttärit muistan.. ;D

      Kiitos onnitteluista ja myöhäiset onnittelu-rapsutus-suukotukset Lettu-neidille meitin porukalta! <3

      Poista

Kiitos kommentista! Ü