maanantai 1. lokakuuta 2012

Viikonlopun sekalaiset

Perjantaina hydrospinningissä koin sekä kauhun hetkiä että muistin pitkästä aikaa vanhan suosikin. Hydrospinning pidetään uimahallin terapia-altaassa, josta on kapea yhteys viereiseen pikkualtaaseen, jossa on erilaisia hierovia suihkuja. Kesken tunnin eräs hallin työntekijöistä tuli kuiskuttelemaan jotain ohjaajallemme. Ennen seuraavan kappaleen alkua ohjaaja kertoi meille, että hieronta-altaaseen oli juuri oksentanut joku pikkupoika. Altaiden välisen yhteyskäytävän takia altaissa kiertää ns. yhteinen vesi. Ohjaaja sanoi, että voimme joko pitää tunnin loppuun tai nousta heti pois altaasta, jos niin haluamme. Kaikki muut olivat tunnin jatkamisen kannalla, mutta minä, pienesti bakteerikammoinen, olisin halunnut syöksyä pois altaasta. Mies, joka siis on samassa ryhmässä kanssani, sai minut jäämään altaaseen.




Tunnin jälkeen muut mammat olivat aika ihmeissään, kun kerroin heille, että minua ihan oikeasti yökötti jäädä altaaseen ja meinasin jättää jumpan kesken. Edesmennyt äitini oli tosi bakteerikammoinen yleisien vessojen yms. paikkojen suhteen. Meidät tyttäret opetettiin jo ihan pienestä pitäen siihen, että mihinkään ei saa ko. paikoissa koskea ja kädet pitää pestä aina, kun tullaan jostain kotiin yms. Siitä minulle on kai jäänyt tämä eräänlainen hygieniankaipuu. Tosin, se on hyvin valikoivaa laatua. Kotonahan meillä taas noudatetaan bakteereiden suhteen "siedätyshoitoa" ja koiria pussaillaan ihan estoitta sekä nukutaan heidän kanssaan samoissa lakanoissa. Hmm.. Taidan olla tässäkin asiassa draamakuningatar, hitsi. ;)




Tautikammoteemaan sopinee etäisesti myös koirien madottaminen. Viimeksi apteekkikäynnillä muistin ostaa koirille syksyn matolääkkeet. Olin jo valinnut hyllystä perinteisesti käyttämäni lilan Drontal comp. vet. -paketin, kun farmaseutti tuli kertomaan, että reseptiltä oli juuri vapautunut uusi matolääke: Dolpac vet. Se on kuulemma jopa laajakirjoisempi kuin Drontal ja lisäksi pekonin makuinen. Valmistetta saa kolmessa eri kokoluokassa: pienet, keskikoiset ja suuret koirat. Annoin tytöille lääkkeen ruuan seassa. Hyvin näytti maistuvan, eikä mitään vatsavaiva tms. ole ilmennyt.




Sujuva(!) aasinsilta toiseen viikonloppuna mietittäneeseen koira-asiaan nimittäin kummikoiriin. Liftari on kirjoittanut aiheesta blogissaan useamman postauksen verran ja saanut minutkin innostumaan aiheesta. Olen vähän itkeä pillittänyt koirien kuvia selatessani ja varsinkin Bobita-niminen seniori osui heti syvälle sydämeeni. Ensi viikolla hoidan asiaa eteenpäin - jospa pääsisin tuon hellyyttävän karvapöksyn kummiksi.


Kuva lainattu Messinen ja Liftari -blogista.


Etsiessäni postaukseen sopivia kuvia mistäpä muualta kuin Pinterestistä, niin törmäsin sattumalta myös tähän -



Joistain löytyy toinenkin westie-mäykky-kaksikko, hih!

No, entäs sitten tämä -


Tulee ihan mieleen eräätkin tuuliset veljekset, vai mitä? ♡ 

Seuraava kuva ei voisi paremmin kuvata meidän viikonlopun lenkkeilyä -




Ai niin, meinasin unohtaa kertoa, mikä se iloinen uudelleenkohtaaminen sillä traumaattisella hydrospinningtunnilla oli. Meillä vaihtelee tuntien ohjaajat aika paljon ja sitä myötä myös tunneilla soitettu musiikki. Perjantain ohjaaja oli minulle ihan uusi ja hänen soittolistansa kolahti omaan makuuni todella hyvin. Yksi kappaleista oli vanha suosikkini Mambo No. 5 by Lue Bega.





Bestis esitteli minulle aikoinaan Lou Began musiikin ja sitä tulikin kuunneltua 10 vuotta sitten tosi paljon. Sopii mielestäni täydellisesti tuomaan lämpöä tähän alati kylmenevään keliin. Nyt on jo lokakuu, hrrr..

 Mambon myötä toivotelemme -





PS. Miehellä oli viikonloppuna synttärit ja annettiin tyttöjen kanssa hänelle söpö kortti -



Mutta miten se lahja sitten..


No kun, en saanut millään selville, mitkä viikonloput hänellä on vapaita, vaikka kuinka urkin.
Seli-seli.. ;)


PPS.





Lainatut kuvat Pinterest.com.



22 kommenttia:

  1. Meijän äippä on samanlaisen kasvatuksen tulos kuin säkin eli muiden pöpöt on vaarallisia, omat ei. Että meitä naurattaa, kun Peppiinassa, Rilluliinassa ja meissä, Tuulisissa pojissa, ei tiätystikkään oo yhtään pöpöö. ;D

    Tuuliset pojat! Toikin meitä nauratti. On pähee nimi.

    Onnea ja menestystä mamman kouluttamiseen, Rilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, siellä osataan myös olla valikoivasti pöpökammoisia, hih. Ei kait ny teissä karvapöksyissä mitään pöpöjä oo? Tai mitä ny miljoona, mutta sellasia kilttejä pöpöjä kaikki, kait.. ;D

      Mulle tuli tosta "kamukuvasta" heti mieleen teikä pötköt. <3

      Rillan ja mamman reissu oli meille tyypilliseen tapaan vähän erilainen kun etukäteen olis aatellu.. ;D

      Poista
  2. Minä olisi poistunut tunnilta. Vaikka en bakteerikammoinen olekaan. Ajatus vaan on niin tuhannen yököttävä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, mä arvasin, että saan täältä vertaistukea, kun sieltä hallilta ei herunu! ;D

      Poista
  3. Hiano uusi blogipohja ja kuvia. Heeeiii, mistä sä oot hankkinu tuon Rillan Drama Queen manttelin???? Nyt oitis tahtoo semmosen Tiukulle, sillä se sopis kuin nyrkki siihen silmään (mä en oo siis ikinä tajunnu tätä sanontaa, en ikinä. Miten muuten nyrkki voi kenenkään silmään sopii, auts).

    Mä arvasin, että tuo Bobita iskee sunhun. Ihana ja voi miten kovia kokenut koiruus. Samoin kuin Netta eli Negruta. Kuitenkin kummankin silmissä asuu semmoinen rakkaus, joat vain koira pystyy antamaan vaikka se kovia on kokenutkin.
    Niitä kuvia saa vapaasti jakaa ja asiaa myös, sillä he ovat pienessä tarhassa, joka todella tarvitsee näitä avustuksia voidakseen ruokkia kunnolla nämä koirat. Kamuiltahan he jo saivat apua suojissa ja aidan .

    Peppi, elä huoli, kato kyl se Rilla pitää huolen että se mamma ihan järjissään sieltä koulusta tulee. Jos sää ootki kuullu väärin eikä se ookkaan mikään ongelma koulu vaan onkikoulu!! Mä luotan siihen, että sun mammas on ihan jees. Eikä olleskaan tämmönen hömelö kuin mää. Vaix me muuten ihan samiksia ollaanki.

    terkkuja täältä Essilästä kolmen koplalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Kato kuule, ku ny sulla silmä vippas. Kuvassa ei tokikaan ole meitin Rilla Rinsessa, vaan joku Pinterestin uumenista löytynyt rotutoveri. Mutta googlasin vähän ja laitan tähän osotteen, jossa ainakin näyttäs olevan jonkinlainen drama queen -paituli teitin draamakuningattarelle. <3

      http://www.diivadog.fi/koira/t-paidat-topit.html

      Juu, Bobitan kummiksi on kova hinku! <3 Mieskin on jo ihan innoissaan aiheesta! (Tosin kysyi ensin, että ai, tuleeko se tänne meille? Miehet! :O). Toivottavasti kaikki tarvitsevat saavat oman kummin, siis edes tuolla Koirakamujen luona. <3

      Ette arvaakaan, miten erikoinen päivä meillä oli Rillan kanssa! Mutta siitä lisää myöhemmin.. ;D

      Puss o. kram sinne teille kaikille ihanaisille! <3

      Poista
  4. Huomenta!

    Täältä aamukahvin seurasta lähetän kaikille vinkin käydä tutustumassa blogin "Pancreaticoduodenalis" mato-juttuihin. Taisivat löytyä "matoja"-aiheen alta.

    Mielenkiintoista luettavaa, eikä enää ihan sitä mitä olemme tottuneet kuulemaan eläinlääkärikäynneillä ennen vanhaan.

    Mukavaa maanantaita!

    t. shelttien mami ja pimatsut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis KIITOS tosta "mato-vinkistä"! Kävin oitis tutustumassa ja luin ihan ihmeissäni, miten on taas tämäkin asia menny ihan uusiks. Täytyykin kysyä HauMausta seuraavan kerran, että miten ton madotuksen kanssa nykyään oikeesti kuuluu toimia.

      Poista
  5. KÄÄÄÄÄK! Meille tuli tänään remppamies yläkertaan tekemään komeroita. On kuulemma hommissa 2 viikkoo. Haukuttiin se lättäjalaks heti alkuunsa, siitäs sai!

    t. 3 shelttiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Eihän TEIDÄN kotiin voi noin vaan soluttautua tollanen vieras muukalainen! Uskomattoman epää! ;D Hyvä kuitenkin, että edes ilmoititte heti jäppiselle, mitä mieltä hänestä ootte. Ettei vaan luule teitä kavereikseen, OMG!! :D:D

      Tsemppiä sinne kaverit!

      Poista
  6. Hihii, tämäpä oli piristävä alku lokakuun ekalle maanantaille!:) Mä kyllä säntäisin vedestä melkoisella vauhdilla, oksennus on jotain äärimmäisen etovaa :P

    Sateenvarjokuva on ihan huippu, kuvaa hyvin ainakin meikäläisten lenkkeilyä. Koitan tähdätä sateenvarjoa herra koiran päälaelle, sadetakki kun ei suojaa pienen kihartuvia korvakarvoja ollenkaan ja mulla itellä sentään on huppu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa saada täältä vertaistukea mun yrjökammolle, kun sieltä hallilta ei herunu sääliä tipan tippaa. ;D Munkin mielestä oksennus on, no, oksettavaa! :D

      Ai teilläkin on käytössä toi sateenvarjoulkoilu. ;D Ei siinä oikeen muukaan auta, jos kaveri-karvapöksy meinaa kastua muuten, ainakin päästä tosiaan, ihan märäksi. <3

      Poista
  7. Bakteerikammoinen on mielestäni eri asia kuin hygieniakaipuu:) Mielestäni et ole bakteerikammoinen lainkaan, kun nukut samassa pedissä kuin Peppi ja Rilla. Ossihan saa nukkua vain päikkärit kanssani sohvalla. En esimerkiksi anna Ossin nuolla kasvojani. Sanokoot ihmiset mitä vain koiran bakteerittomasta suusta, mutta joskus kun Ossi on nopeasti päässyt lipaisemaan naamaani, niin saatan saada pieniä märkiviä näppylöitä leukaan juuri siihen kohtaan, mihin Ossi nuolaissut. Ja nuolaisun jälkeen varmasti pesty kasvot saippualla.

    Taidanpa mennä kysymään kinkunmakuista matolääkettä. Vihdoinkin koirien lääkevalmistajat ovat kuulleet toiveeni!!

    Minä kyllä tälläisenä epäilevänä henkilönä, mietin menevätkö kummikoiran ylläpitoon tarkoitetut rahat koirien vai koiran isäntäperheen hyväksi. Jos koirat ovat jossain koiratarhassa, niin sitten rahat ehkä menevät vain koirien hyväksi. Hyvää alkanutta viikkoa M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mä olen ehkä sittenkin eniten tautikammoinen. Ja hygieniasta tosiaan pidän kaikialla muualla, paitsi kotona ei ole niin nukaa. ;)

      En minäkään usko mihinkään koirien suun puhtaus höpötykseen. Miksi niillä nyt niin erityisen puhdas suu olisikaan? Silti olen aikamoinen koirien pussailija ja tosiaan, nukun heidän kanssaan oikein mieluusti samassa pedissä. Mutta ymmärrän myös todella hyvin sinua ja muita, jotka ette samaa harrasta.

      Shelttien mami tuossa ylempänä vinkkasi mielenkiintoisen blogin, josta löytyi minulle aivan uutta tietoa matolääkkeistä. Käypä vilkaisemassa, jos kiinnostaa.

      Juu, ymmärrän hyvin myös epäilevän mielesi lahjoitusten perille menemisestä. Minäkin olen monien keräyksien suhteen aika skeptinen, ikävä kyllä. Joskus taas "sydän sanoo", että tätä asiaa haluan kannattaa, ja niin olen silloin aina mahdollisuuksien mukaan tehnyt. :)

      Terkkuja sinne ja rapsuja Ossille! <3

      Poista
  8. Minua on myös kutsuttu "ylihygieenikoksi" entisen poikaystävän toimesta. Olen kyllä tässä asiassa ihan itse oppinut, nimittäin äitini on paljon suurpiirteisempi ja välillä joudunkin häntä "ohjeistamaan" ;P

    Varsinkin sen jälkeen kun olen itse työskennellyt kaupan kassalla ja nähnyt mitä kaikkea siitä hihnalta kulkee ja missä kuosissa jotkut ihmiset käyvät ihmisten ilmoilla.

    Ei ehkä pitäisi julkisesti tunnustaa, mutta minä yleensä huuhtelen maitotölkin raanan alla ennen avaamista! Valikoivaa on tosin munkin hygieenisyys. Kummitädin mielestä oli epäsiistiä, kun kerroin kuivaavani kädet astiapyyhkeeseen. Häh?! Siis puhtaat huuhdellut kädet. Pyyhin kyllä tiskipöydänkin usein sillä pyyhkeellä. Mitäs muutakaan sillä tekisi? Harvoin sillä edes astioita kuivaan. Joskus saatan jonkun kattilan ulkopuolelta pyyhkäistä.

    Itse en juurikaan käy uimahallissa. Yhtenä syynä juurikin tuo, että sinne altaaseen todellakin saattaa ihmisten toimesta ajautua sitä sun tätä. Onhan se toisaalta iso alue, eikä meretkään valitettavasti mitään puhtaita ole. Onneksi suihkusta tulee sitten lopuksi puhdasta vettä :)

    Täytyy käydä katsomassa noita kummikoirajuttuja vähän myöhemmin, henkisesti valmistautuneena. Voin kuvitella ettei kuivin silmin selviä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se Siperia opettaa.. Tajusin nimittäin äsken, kun ajattelin tarkemmin tätä bakteeri-/tauti-/mikä-lie-kammoani, että itse asiassa mulla oli aikonaan kotoa muutettuani jonkunlainen "rebel-vaihe", jolloin annoin bakteerihössötysten olla. No, sitten sain sairaalabakteerin leikkaushaavaan ja syön sen johdosta lääkkeitä lopun elämääni. Palasin siis "ruotuun" ja löysin lapsuuden uskoni bakteereiden kammoamiseen. ;)

      Mäkin huuhtelen monet purkit ennen avaamista, mutta maitotölkkejä en ookaan hoksannut huuhtoa. Kiitti vinkistä! ;D Häh? Mitä sillä asiapyyhkeellä tosiaan sitten kuuluu tehdä? Tosin, mun lapsuudenkodissa on keittiössä edelleen omat pyyhkeet astioille ja käsille..

      Mullekin uimahallit on vähän kaksipiipuinen jutska. Toisaalta pidän vedessä liikkumisesta, mutta toisaalta sitten se koko paikka vähän yököttää. Mulla onkin aikamoiset tossu- ja peseytymisviritelmät siellä. ;D Voit vaan kuvitella, paljonko mua se oksennus oksetti! :D

      Jotenkin mulle kolahti toi kummikoirajuttu ihan kybällä. Joskus vaan joku juttu tuntuu heti omalta ja hyvältä.

      Kivaa viikkoa sinne! <3

      Poista
    2. "Rebel-vaihe" :) sulla on aina niin hauskoja sanontoja :).

      Mutta sairaalabakteeri kuulostaa kyllä aika kurjalta, menin vähän mykäksi. En tiedä siitä paljoakaan muuta, kuin että sen riski on aina leikkauksissa. Ehkä se sitten edellyttääkin tavallista tarkempaa hygieniaa?

      Mulla on kyllä välillä ihan turhanpäiväistä tää bakteerikammo, mutta kun ei sille tunteelle voi mitään, niin ennemmin vaikka huuhtelee sen tölkin kuin kestää sitä takaraivossa piilevää inhotuksen tunnetta.

      Juu kummikoirajuttu kuulostaa ehdottomasti hyvältä! <3

      Poista
    3. Mä rrrrakastan hauskoja sanoja ja sanontoja. Pahus vaan, kun kaikkia joskus kuulemiaan ei muista. :/

      Se sairaalabekteeri oli kyllä gaamee! Eikä meinannu millään parantua. Siitä mulle jäi tosiaan sellainen kammo, että käyttelen mm. käsidesiä yleisillä paikoilla aika paljon. Ja nimenomaan, eihän sille tunteelle tosiaan voi mitään. Jos yököttää, niin yököttää. ;)

      Poista
  9. Hieno banneri ja fontit ja kaikki :)

    PALJON ONNEA RILLA RILLANEN, PIENI KULTANEN JA REIPAS PUPUNEN <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaveli! <3

      Ja Lilla kiittää onnitteluista! <3

      Poista
  10. Tämä on ihan täysin aiheen ulkopuolelta, mutta sattuuko kukaan muistamaan mistäpäin nettiä löytyisi se hupitesti (niitä saattaa olla useampikin), jossa wannabe- koiranomistaja saa testata itseään ennakkoon.

    Testissä oli erilaisia tehtäviä, tyyliin "Mene yöllä klo 04.35 seisomaan pihalle yöpaidassa 10 minuutiksi ja toista tämä kolmena yönä peräkkäin, ja kaada asuntosi lattialle 3 dl hienoa hiekkaa ja imuroi se pois päivittäin, ja loiskuttele vettä lätäköiksi lattialle ja astu lätäköihin yöpissareissullasi kolmen kuukauden ajan."

    Muistelen nähneeni testin muutaman viikon/kuukauden sisällä jossain. Nyt sen tarvitsisin mutten löydä :-(

    APUAAAAA!

    t. shelttien mami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kunpa joku osaisi auttaa!

      Mä en taida olla edes nähny tollasta testiä. Kuulostaa kyllä tosi hauskalta ja erittäin realistiselta myös (ikävä kyllä)! ;D

      Poista

Kiitos kommentista! Ü