Minun on pitänyt jo jonkin aikaa tehdä pari juttua täällä blogissa. Ensinnäkin kiinnittää Myrskyn ja Tuiskun äipän tekemä fantsu bloginappi tuonne sivupalkkiin.
Jos haluat omaan blogiisi samanlaisen, niin sen voit käydä hakemassa täältä. Sivupalkin lukulistan päivitys on se toinen vaiheessa ollut juttu. Samaisten Tuulisten Poikien äipän oman blogin löysin jo joskus aikoinaan, mutta en ole muistanut käydä siellä pitkään aikaan, koska se ei ole ollut lukulistalla. Luen säännöllisesti Ollin äipän Valosta varjoon -blogia ja Ellin äipän korublogia nimeltään Pidipompidi. Nyt ne on kaikki lisätty myös sivupalkin listalle.
Kuva |
Ja koska olen vähän moukka, niin nappasin jostain blogista taannoin matkaani kysymyslistan, joka liittyi johonkin blogitunnustukseen. Päätin vastata kysymyksiin, vaikka en ko. tunnustusta ole saanutkaan. ;)
Haastanpa vielä teidät muutkin tekemään samoin, jos siltä tuntuu.
1. Koska aloitit blogin?
Kesäkuussa 2011.
2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä se käsittelee?
Koiristamme, edesmenneistä ja nykyisistä. Myös perjantain ruokapostaukset on vakitavaraa. Satunnaisesti kirjoitan kyllä melkeinpä mistä vaan. Sillisalaatti kuvaa blogia ehkä parhaiten.
3. Mikä tekee blogistasi erilaisen muihin blogeihin nähden?
Jokainen blogi on tietysti erilainen, koska jokaisella on oma erityinen kirjoittajansa. Ehkäpä aiheiden sekalaisuus tekee tästä blogista omanlaisensa.
4. Mikä sai sinut aloittamaan kirjoittamisen?
Olin lukenut toisten blogeja säännöllisesti jo aika kauan ennen kuin uskaltauduin itse aloittamaan. Alkuun jännitin negatiivista palautetta ja yksityisyyden menettämistä. Sittemmin olen relannut huomattuani, että tällaista pientä koirablogia saa kirjoittaa ihan rauhassa.
5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Haluaisin oppia ottamaan parempia kuvia. Olisi myös tosi hienoa osata kirjoittaa asioista juuri niin kuin ajattelen. Olen nimenomaan blogin myötä huomannut, kuinka vaikeaa asioiden ilmaiseminen kirjoittamalla on.
Sellaista höpinään tällä kertaa.
Kivaa keskiviikkoa kaikille!
PS. En ole vähään aikaan ollut yhtä pöyristynyt kuin luettuani tämän postauksen. :o
Tiäkkö kuule Rillan ja Pepin äippä, että meijän miälestä moukkailu on just hyvä. Sehän kuulostaakin tosi positiiviseltä, niiku moikkailu. :D
VastaaPoistaSulla on asennetta! Me vanitetaan sua ja blogias. Lisää tömmöstä.
Rakkain terveisin
Tuuliset Pojat
Tuuliset Poitsut! <3<3<3
PoistaHih, moikkailu, ihan loistava johdannus moukkailusta! :D:D
Kiitos vanituksesta ja me vanitetaan teitä kaikkia takas ihan kybällä, ootte ihquja! <3
Jokin tässä blogissa vetosi minuun alusta asti. Olet ihanan huumorintajuinen ja lisäksi fiksu! Lisäksi tykkään siitä, että vastaat aina kommentteihin kaikille ja ajatuksella ja ihailtavan säännöllisestä päivitystahdista jajaja... (lukisin kyllä säännöllisyydestä huolimatta)
VastaaPoistaHuoh, parempia kuvaustaitoja toivon itsellekin.
Olipas taas ällöttävä juttu tuossa linkin blogissa :/
No, nyt punastuttaa ja paljon. Kiitos ihana Sinä ylikauniista sanoistasi! <3
PoistaEiks ollu karmee juttu! Miten tollasta voi olla 2010-luvulla länsimaisessa yhteiskunnassa?!?!? Jenkit on kyllä välillä NIIIIN pöllöjä! :(((
Ihmettelin yhteen aikaan että meksikolaista Lorenzaa ei viety ulos "kuumana päivänä" kunnes minulle selvisi että "kuuma päivä" on KUUMA. Ja koiran tassut ei kestä sitä kuumuutta mitä asfaltilla on. (Lorenzalle ostettiin tossut ja nyt se pääsee ulos...)
VastaaPoistaMutta tuota mykistämistä en ymmärrä. Ehkä se naapuri, joka viime viikonloppuna tien toiselta puolelta huusi minulle kun Nelli haukkui, voisi ymmärtää. Ulkoilutti muuten kahta koiraa ;) (Meinasin muuten kommunikoida kansainvälisillä käsimerkeillä mutta muutin mieltäni viime hetkellä, olinpa fiksu kerrankin.)
No joo, eipä olis tosiaan näillä leveysasteilla tullut mieleen, että jossain on NIIN kuuma! Ihan huippua, että Lorenza sai tossut! <3 Niitähän meilläkin kohta taas kiskotaan Pepin jalkoihin, mutta täysin eri syystä.. ;D
PoistaKoiran mykistäminen - eiks oo gaamee jo ajatuksenakin!?! :((( Olipahan taas naapuri teillä siellä. Mä en oikeesti ymmärrä, miksi koirien haukkuminen on NIIN paljon paheksuttu asia. Toki rajansa kaikella siinä(kin) asiassa, mutta noin yleisesti, miksi koirat ei saisi käyttää ääntään, kun kaikki muutkin saavat?
Aika hyvin, että jätit käsimerkit käyttämättä! Multa ei olis varmaan onnistunut.. :D:D
Koirien mykistäminen oli ihan uutta minulle ja ajatuksena todella vastenmielinen. Hyi **** !
VastaaPoistaOlen ihan yhtä pöyristynyt kuin sinäkin. Sanaton.
Mäkään en ollut ikinä ennen moisesta kuullut. Me ihmiset ollaan välillä kyllä niin sairata mieleltämme, että ei oo tosikaan. :((( Vaadin sellaista yleismaailmallista lakia, että jokaiselle omistajalle ja lääkärille, joka tekee jotain tuollaista lemmikilleen, tehdään sama itselle.
PoistaAi oot just tehny tämmösseen! Ehdein jo sut linkittää yhdenlaiseen haastepostaukseeni, mutta jos et tykkää tehdä niin saipahan blogisi ainakin ilmaista mainostusta linkityksen muodossa :D http://sofintassut.blogspot.fi/2012/10/11-kysymysta-ja-vastausta.html
VastaaPoistaVoi kuule, ei haittaa! Onhan se nyt paljon komeempaa tunnustaa tunnustuksen kanssa kun ilman. ;D Kiitos kovasti, ollaan ihan otettuja! <3
PoistaMitenkäs mulla oli ohi päässyt tuo tuulisten poikien mamin tekemä nappi? Tosi söpö.
VastaaPoistaKiitti vaan vinkkilinkistä blogiini. Tää sun blogi kuuluu näihin mun vakiseurattaviin blogeihin ja sulla on yleensä aina mielenkiintoisia postatuksia. Itseä vaan (yhä edelleen) harmittaa kun aina ei saa kommenttia väännettyä vaikka kuinka mieli tekis.
On kyllä todella pöyristyttävä postatus, tuolla viimeisen linkin päässä. Eipä oo itselle tullut mieleenkään, että vois koiran tai minkä tahansa eläimen mykistää. Aivan hirveää, en pystynyt ihan kaikkia kommentteja lukemaan, kun päässä rupes pyörimään kuva siitä toimenpiteestä ja se ressukka mykkänä toimenpiteen jälkeen. Aargh. Tai kissankynnet, meneppä kiskotuttamaan itseltäs kynnet pois - kokonaan. Yllättävää kyllä, ihminenkin tarvitsee kynsiään, siis muuhunkin kuin kasvattaakseen niistä pitkät.
Eiks ookin huippu söpö nappi! <3
PoistaSä oot kuule ihanan ahkera kommentoija, kiitos ja kumarrus! <3 Sulla ei oo ollenkaan syytä soimata itseäs. Samaa ei voi sanoa musta.. Mä tykkään tosi paljon sun molemmista blogeista, vaikka en ollenkaan aina kommentoi (paitsi mielessäni :D)
Eiks ollu karmaisevia juttuja. :((( Mäkään en pysty lukemaan niitä kommentteja, kun oon niin ahdistunut. Miten joku voi olla niin sairas ja julma, että edes miettii tollasta!?!?!
Mä nappasin ton tunnustuksen. ;) Julkaisen sen tässä sitten kun ehtii! Olin lukenut aiemmin jonkun jutun tuosta koirien mykistämisestä USA:ssa.. Missäköhän se oli.. Kauheaa silti. :(
VastaaPoistaYritin etsiä sitä juttua, mutta päädyin vain Suomi24:n mikä on aina virhe. :D Näkyvissä ainoastaan trolleja ja verenpaineen nousua. Toivon silti suuresti että kukaan ihminen ei kuvittele, että äänihuulteen katkaisemisella ei olisi mitään haittaa ja vaikutusta koiran elämään. Ei me ihmiset voida olla niin etääntyneitä luonnosta ja maalaisjärjestä!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5876700
Kiva, että innostuit "tunnustuksesta". ;)
PoistaToi äänihuulien katkaiseminen on kyllä jotain niin karmeeta ja luonnotonta! Että me ihmiset ollaan välillä hirveitä. :/ Mäkään en tajua, että miten kukaan voi kuvitella tollasen olevan ihan ok!?!?!
Kas, Rilla kuuluukin juuri haukkuvan raivokkaasti takapihalla - hyvä, hyvä, sanon minä!