ÄRRRsyttää

Nyt tulee oikein kunnon tilityspostaus aikalailla sujuvasti koira-aiheen vierestä, mutta kun äRRRsyttää! Olen viime aikoina törmännyt monessa yhteydessä jo kauan pohtimaani asiaan, joka saa minut tasaisin väliajoin näkemään punaista. Tuntuu nimittäin, että nykyään kaikkien asioiden eteen pitäisi tehdä paljon töitä, kantaa vastuunsa ja sitoutua.

Parisuhde ei voi toimia, jos sen eteen ei paiskita töitä. Sama pätee kaikkiin muihinkin ihmissuhteisiin. Työpaikalla pitää niiden itse töiden lisäksi olla valmis ottamaan vastuu hyvästä työilmapiiristä. Jatkuvasti tulee kehittää itseään ja kasvaa ihmisenä.

Jokainen kunnon kansalainen harrastaa liikuntaa vähintään tunnin viisi kertaa viikossa ja syö aina terveellisesti ottaen huomioon milloin mitkäkin vallalla olevat ravintosuositukset. Jos näin ei ymmärrä toimia, ei tietenkään saa hyvällä omalla tunnolla käyttää terveyspalveluita.

Töistä ei saa olla pois, jos on kipeä, ettei tule poissaoloja, mutta sinne ei missään tapauksessa saa mennä kipeänä tartuttamaan toisia.

Perheellisten ihmisten pitää toki tehdä paljon töitä kasvattaakseen myös lapsistaan kunnon kansalaisia, jotka pienestä asti sitoutuvat sekä hyvään koulumenestykseen että kehittäviin harrastuksiin. Meidän koiraihmisten täytyy kouluttaa koiristamme aina täydellisesti käyttäytyviä yksilöitä, jotka harrastavat vähintäänkin agilitya ja syövät tarkkaan laskettujen taulukoiden mukaista sillä hetkellä muodissa olevaa ruokaa.

Täysin itsestään selvää on, että koti ja piha pidetään siistinä, joka päivä laitetaan itse ravitsevaa ruokaa, ulkoillaan, luetaan kehittävää kirjallisuutta ja mennään ajoissa nukkumaan. Sekä tietysti huolehditaan ympäristöstä, kierrätetään, kannatetaan luomu- ja lähiruokaa.

Kaiken tämän lisäksi pitää osata rentoutua ja huolehtia mielenterveydestään. Eihän kukaan valveutunut ihminen masennu tai pala loppuun, koska pitää toki löytää juuri optimaalinen balanssi työn ja vapaa-ajan välillä. Vapaa-aika sitten käytettään siihen liikuntaan, harrastetaan kulttuuria, matkustellaan ja autetaan vähempiosaisia. Äidit leipovat itse jauhetuista jyvistä leipää ja isät nikkaroivat lintulautoja lastensa kanssa. Kaikkea tätä täydellisen oikeassa suhteessa.

Pitää oppia keskustelemaan, riitelemään rakentavasti, ottamaan vastaan kritiikkiä, antamaan mielekästä palautetta, kuuntelemaan, jne. Pitää olla läsnä hetkessä. Pitää käyttäytyä, olla kiinnostunut, mutta ei tunkeileva. Olla kiinnostava, mutta ei tyrkky.

Pitää olla hyvä vaimo, äiti, tytär, sisko, ystävä, työkaveri, naapuri, kansalainen ja ihminen. Paljon rooleja joihin sitoutua ja joiden eteen tehdä töitä tullakseen aina vaan paremmaksi. Ja mitä sitten odottaa maalissa, kirkkaampi kruunuko? Ehkäpä hautakiveen saa firman logon?

Entäs jos on laiska ja mukavuudenhaluinen? Entä, jos ei halua tehdä kaiken eteen töitä vaan toivoo, että esim. ihmissuhteet olisivat sellaisenaan voimavara eikä huonon oman tunnon lähde? Entä, jos toivoisi olevansa tarpeeksi hyvä ihan sellaisena kuin on? Entä, jos uskoo, että elämä on lyhyt ja liikaa suorittamalla se menee ohi, ilman että sitä ehtii elää? Mitä, jos haluaa maata koirat kainalossa olohuoneen sohvalla, katsoa telkkaria ja syödä joka päivä mehujäätä? 

Mitäs, jos kaikki pakot, säännöt ja täytymiset äRRRsyttää? 

Minä vaan kysyn!

JK. Blogia pidempää seuranneet tietävät minun olevan melkoinen draamaqueen. Uudemmille lukijoille selvennykseksi, että tämä teksti on kirjoitettu ärsyyntyneessä mielentilassa ja asioita tahallisesti kärjistäen, joten sitä ei kannata ottaa liian kirjaimellisesti.

Lainatut kuvat Pinterest.com.