Kasvisborssikeitto:
(4 annosta)
- 400 g raakoja punajuuria
- 2 sipulia
- 2 porkkanaa
- lohko kaalia
- 2 rkl voita tai margariinia
- 1,2 l kasvislientä
- 1 - 2 rkl viinietikkaa
- 1 rkl hunajaa
- mustapippuria
- suolaa
- smetanaa tarjoiluun
1. Kuori ja kuutioi sipulit.
2. Kuori ja raasta punajuuret. Ota raastetta sivuun n. yhden punajuuren verran.
3. Kuori ja raasta porkkanat.
4. Suikaloi kaali esim. juustohöylän avulla. Käytin punakaalia, koska sitä löytyi kaupasta juuri sopivan kokoinen lohko.
5. Sulata kattilassa voi ja freesaa siinä ensin hetki sipulikuutioita.
6. Lisää sitten kaikki muut kasvikset ja jatka kuullottamista muutama minuutti.
7. Lisää kattilaan kasvisliemi (eli esim. kiehuvaa vettä ja pari kasvisliemikuutiota) ja hunaja. Anna keiton kiehua pienellä lämmöllä ainakin puoli tuntia.
8. Mausta keitto mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla. Lisää viinietikkaa ruokalusikallinen kerrallaan maistaen aina välissä. Itse tykkään etikkaisesta borssikeitosta, joten laiton etikkaa tosiaan aika paljon enemmän kuin ohjeessa sanottiin. Makuasia.
9. Lisää lopuksi säästämäsi punajuuriraaste tuomaan mukavaa raikkautta keittoon.
10. Tarjoile smetanan, créme fraîchen, raejuuston, tms. kanssa.
~~~
Trimmaajalla siistittyjen tyttösten kera toivotamme teille -
oikein ihanaa viikonloppua!
Nams nams nams. Tätä voiskin ny viikonlopulla laittaa kun kasvissyöjä tytär tulee kasvissyöjä mamin luo. En oo aikoihin mui8stanutkan koko borshkeittoa. Lämmittää näin syksyllä ja on ihanan väristä.
VastaaPoistaPeppi ja Rilla varmaan sanoo, että tommosta lörssikeittoo, makkarat puuttuu.
Huh että jaksaa sataa. Ja ois niin paljon tekemistä. Huoh !!
Terkkuja sinne Rilallallaan täältä Messilästä.
Toi borssikeitto on siitäkin loistavaa, että se vaan paranee uudellenlämityksestä.
PoistaOot oikeessa, koirat ei innostunu sopasta. ;D
Täälläkin sataa, melkein koko ajan. Tyhmää!
Hirveesti terkkuja meiltä kaikilta teille kaikille! <3
PS. Musta tulee Bobitan kummi. NIIIIN ihanaa! <3
Meidän mamin suosikkikeittooo!!!!! Ja noitten muitten kanssa. Me ei kai olla maistettu, ei ainaskaan muisteta et oltais. Joskus noi lintsaa ja tekee keiton kuivatuista aineksista. Sellasia saa ihan kaupasta, semmosia pikkupusseja. Ihan hyvää tulee kuulemma, ja varsinkin kun laittaa sitä etikkaa reilummin :-)
VastaaPoistaMeillä ei kyllä kukaan oo vaankasvissyöjä, vaikka paljon syövätkin rehuja. Borssiin noi laittaa joskus nakkeja ja joskus jotain savulihaa... niin pitkälle ne ei oo vielä edenny et oisivat ruvenneet luista liemiä keittelemään :-)
Sateisin pe-terkuin,
3 shelttiä
Borssi on kyllä aivan ylihyvää! Ja uudellen lämmitettynä melkein vielä parempaa. :P
PoistaMä muistelen lapsuudesta, että äiti laittoi borssiin nakkeja. Mä en tainnu kyllä silloin vielä tykätä koko sopasta.
Juu, sateista on täälläkin. Blaah.. Terkkuja silti kovasti ja rapsuja! <3
Kyllä se niin on, että ruokaperjantai-postaukset tulee nimetä uudelleen punajuuriperjantai-postauksiksi :)
VastaaPoistaEipä tarvi ottaa vinkkiä tästäkään reseptistä... vielä kun ensi perjantaina sais sipulikeiton (gaumeeta) ohjeen niin olispa naama makkaralla.
Ihanan huumorintajuiselle annamarille ja koiruleille oikein mukavaa viikonloppua sopan parissa!
t. Aikku
ps. kylläpä ne tytöt on kauniita, Rillakin ihan kiiltää!
Hei, tosi hyvä nimiehdotus! ;D Ai, toivot sipulikeiton ohjetta? Eiköhän se järjesty.. :D:D
PoistaNo ei vaan, eiköhän ens perjantaina kokata jotain ihan muuta. Ainakin yks mielenkiintoinen omppupiirakkaohje odottaa postaamista. :P
Kiitos ja samoin sinne, oikein mukavaa viikonloppua! <3
PS. Tytöt siistiytyi kyllä kovasti. Tai siis, lähinnä Rilla tietysti. Pepin laikut tuli myös taas selkeämmin esiin.
PPS. Laitan sulle maanantaina paketin postiin. Sisältö on jo valmis.