perjantai 19. lokakuuta 2012

Ruokaperjantai

Syksyyn kuuluu mielestäni juurekset ja keitot, joten yhtenä iltana päätin tehdä pitkästä aikaa mausteista bataattisosekeittoa. Siitä tuli tosiaan mausteista, joten jos et itse pidä kovin mausteisesta ruuasta, niin kannattaa laittaa vahvoja mausteita ensin vain vähän ja lisätä sitten lopuksi maistelemalla, jos haluaa lisää makua.


Mausteinen bataattisosekeitto:
(Iso kattilallinen)

- reilu kilo bataattia
- pari porkkanaa (laitoin myös muutaman perunan, jotka unohtuivat kuvasta)
- 2 (puna)sipulia
- valkosipulia (2 - 4 kynttä)
- reilu pala tuoretta inkivääriä
- 2 kasvisliemikuutiota + 1 - 1,5 l vettä
- pari tl chilitahnaa tai 1 tuore chili siemenineen
- 1 tl savustettua paprikajauhetta (todella tulista tavaraa)
- sitruunamehua ja/tai kuoriraastetta
- suolaa
- 2 - 2,5 dl (ruoka)kermaa
(myös kookosmaito/-kerma sopii keittoon tosi hyvin)




1. Kuori sipulit, valkosipulinkynnet ja inkivääri. Pilko rouheasti. Keitto soseutetaan lopuksi, joten kasvisten pienentämisen kanssa ei tarvitse hienostella.




2. Kuori ja kuutio bataatit, porkkanat ja perunat.




3. Sulata ison kattilan (minulla 5 l) pohjalla nokare voita ja loraus öljyä. Freesaa muutama minuutti keskilämmöllä ensin chilitahnaa ja savupaprikajauhetta. Rasvassa freesaaminen tuo mausteiden maut paremmin esiin.




4. Lisää kattilaan sipuli-, valkosipuli- ja inkiväärilohkot ja jatka freesaamista taas pari minuuttia.




5. Sekoita lopuksi joukkoon juureskuutiot ja pyörittele niitä hetki kattilassa niin, että saat mausteet sekoittumaan joka puolelle.




6. Murustele kasvisten päälle kasvisliemikuutiot ja kaada kattilaan vettä sen verran, että kasvikset peittyvät juuri ja juuri. Voit kuumentaa veden valmiiksi esim. vedenkeittimessä, niin ei tarvitse erikseen odotella veden kiehumista.





7. Anna kiehua hiljaisella tulella n. 15 min tai kunnes kaikki kasvikset ovat kunnolla kypsiä.

8. Soseuta keitto sileäksi. Teet sen helpoiten sauvavatkaimella suoraan kattilassa.




9. Nosta kattila takaisin liedelle ja sekoita keiton joukkoon (ruoka)kerma sekä sitruunan kuoriraastetta ja/tai mehua.




10. Maista keittoa ja lisää tarittaessa suolaa sekä muita mausteita.

11. Tarjoile kuumana esim. paahdettujen auringonkukansiemenien tai raejuuston kera.




Bongasin kaupan siemenhyllystä valmiiksi paahdettuja auringonkukansiemeniä, jotka olivat oikein hyviä. Toki voit paahtaa siemenet myös itse.





~~~


Tässä taannoin oltiin miehen shakkiporukan kanssa Kansallisteatterissa katsomassa Juha Jokelan uutta näytelmää nimeltä Patriarkka. Juha kuuluu itsekin samaiseen shakkiporukkaan, joten hänen näytelmiään on ollut tapana käydä aina yhdessä katsomassa. Esitys oli jälleen kerran erittäin monitahoinen ja puhutteleva. 

Näytöksen jälkeen menimme syömään ravintola Kaarnaan, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus. Kaarnan listalta löytyy hyvin suomalaisia makuja ja tykkäsin ruuasta kovasti, joten voin suositella.

Näytelmässä soi pariinkin otteeseen Leonard Cohenin itkettävän ihana Waiting for the Miracle. 


Toivotamme teille Cohenin myötä tyttöjen kanssa -




10 kommenttia:

  1. HeRRRkullista! Tota tehdään. Meilhän syödään bataattia, kun en voi perunaa käyttää. Voisin kokeilla sillä kookosmaidolla. Kiitti jälleen kerran maukkaustaa ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitto oli tosi hyvää ja kookosmaito sopii siihen todella hyvin.

      Ole hyvä ja mukavaa viikonloppua teidän porukalle! <3

      Poista
  2. Bataatti-porkkanasosekeitto on hyvää ja löytyy säännöllisin väliajoin myös meidän ruokalistalta.

    Lopuksi sekoitan keiton joukkoon pläjäyksen laktoositonta turkkilaista jogurttia. Samalla kun suurustaa keittoa, se myös loiventaa makuja. Toinen vaihtoehto on laittaa jogurttinokare vasta lautasella keiton päälle.

    Mukavaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! "Partaäijä" sopiikin varmaan myös keittoon tosi hyvin pyöristämään bataatin makeutta.

      Kiitos ja mukavaa viikonloppua sinne! <3

      Poista
  3. Sattuipa tämä resepti sopivasti, kun kerrankin kaikki ainekset löytyvät jo kaapista! Saattaapi mennä heti kokeiluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, no jos noin on, niin eiköhän se oo sitten päätetty. Ei kun bataattikeitto hellalle porisemaan! ;D

      Poista
  4. Täällä on jo keittolautanen edessä. Laitoin lopuksi tölkillisen kookosmaitoa. Suola unohtui lisätä, mutta ei sitä tuntuisi tarvittavankaan.

    Näytelmä kuulosti mielenkiintoiselta. Ei ole tullut teatterissa käytyä yli vuoteen, pitäisi kyllä mennä! Leppoisaa viikonloppua sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sehän kävi vikkelään! ;D

      Kookosmaito sopii tohon keittoon ihan äly hyvin. Suolan määrä on niin semmonen makuasia, että se kantsii mun mielestä aina lisätä maistelemalla. Paitsi nyt ehkä leivonnassa.

      Joo, noi Juha Jokelan näytelmät on ollu kyllä kaikki tosi paljon ajatuksia herättäviä. On myös mielenkiintoista, kun voi esityksen jälkeen jutella ohjaajan itsensä kanssa näytelmästä.

      Kiitos ja samoin sinne, oikein mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  5. Tätä pitää testata! Mulla on tapana tehdä aina vaan yhtä ja samaa bataattikeittoa, vaihtelu tosiaan tulisi tarpeeseen :)

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä, ainahan sitä tulee tehtyä ruuat niillä samoilla vanhoilla ohjeilla. Tää blogimaailma on siitä(kin) ihana, että täältä saa ideoita erilaiseen maustamiseen yms.

      Kiitos ja samoin sinne! <3

      Poista

Kiitos kommentista! Ü