maanantai 8. huhtikuuta 2013

Hyvää Joulua!


Eikun, hups, nythän onkin huhtikuu ja kevät kauneimmillaan..




Pikkuisen meinasi vuodenajat mennä sekaisin, kun sunnuntaina katsoi ulos ikkunasta. Toivottavasti edes vanha sanonta - uusi lumi on vanhan surma - pitää paikkaansa. Lumisade, se vaan on niin nähty! 




Rilla toki on ottanut lumisateessa pihailusta kaiken ilon irti.






Peppi on sen sijaan keskittynyt testaamaan uusia pussilakanoita, jotka ovat kyllä ihanat.  




Ja minä olen jälleen kerran totaalilkoukuttunut Grayn Anatomiaan. Kuinkakohan monta kertaa voi katsoa saman sarjan uudestaan?



Toivotaan, että ensi viikosta tulee oikein kiva ja keväinen!


20 kommenttia:

  1. Siis niin satamiljoona kertaa oon kuullut tuon lumensurma-lauseen. Uskoni oon siihen menettänyt täysin.
    Lapio kourassa heiluin ärräpäitä päästellen pihalla lumisateen jättämiä jälkiä korjatesa. Taitaa jäädä näkemättä tulppaanit ja narsissit . Tähän aikaan viime vuonna niistä oli näkyvissä jo parinsentin varret pienen lumikerroksen alta. No nyt ei.
    Tää on äärimmäisen uuvuttavaa, eikä Messinenkään tykänny. Lenkki ei maistunu ollenkaan. Pihallakin käytiin vain terassin päällä kurkkimassa. . Eiköhän osteta se kämppä jostain lämpimämmästä paikasta.
    Terkkuja sinne ja iso hali

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, en minäkään siihen usko. Toivon kyllä.. Ei meinaa millään huumori riittää näiden kelien kanssa. Blaah potenssiin triljoona! :/ Me Pepin kanssa ymmärretään sua ja Essiä NIIIIN hyvin ja muutetaan matkalukussa teidän mukana heti, jos keksitte lähteä lämpimään! ;D

      Puss och kram! <3

      Poista
  2. Hei !

    Mullakin on nyt oma ploki. Mä oon se Elvis, jolla on samanlainen villapaita ku sulla! Täälläpä ei satanut lunta... kerran näinkin päin!

    Ja mä saan kans testata pussilakanoita! Parhautta!

    http://elvistellen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Elvis!

      Me ollaankin jo käyty teitin plokia kurkkimassa, hyvältä näyttää! :)

      Poista
  3. Hyvää Joulua sinnekkin :D Voi mikä tunne se oli eilen kun katsoi ikkunasta ulos monen aurinkoisen päivän jälkeen! En ollut edes katsonut säätiedoituksia ja suorastaan JÄRKYTYIN kun ulkona tuprutti taivaan täydeltä LUNTA! Mikä masennus siitä seurasikaan :D Koirat ei toki meillä huomannut mitään. No, toivotaan tosiaan että tämän takapakin jälkeen se kevät vihdoin tulisi rytinällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D No, justiinsa toi! Kyllä meinas leuka loksahtaa ja huulet vääntyä mutrulle, blaah.. :/

      Me lähetetään iso satsi parantavaa keijupölyä sinne Milan kynsiongelmaan! <3 Ihan tyhmä homma sekin. :S

      Poista
  4. Ensin talvella meillä odoteltiin lunta, kun teillä oli jo täystalvi. Nyt teillä odotellaan kevättä ja meillä on nautittu aurinkoisista keleistä. Ei uskoisi, kuinka paljon 600 km voi ilmatieteellisesti merkitä.

    Kyllä se kesä tulee. Toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, siellä ei satanut? Good for you! Nää (taka)talvet sais meinaan jo riittää!! :/

      Juu, eiks se kesä kuitenkin yleensä aina oo tullu. Ainakin jonkinmoinen. ;D

      Poista
  5. Siis mä mietin koko viikonlopun, että mitä oon unohtanut! Joulukortithan ne olikin.. Jotenkin tuntuu, että just tein, mutta aikahan menee vaan koko ajan nopeammin :)

    Tytöille suukot ♥

    p.s to Hullarit, mummo haluu!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä! Aika vaan kiitää kuule meillä(!) keski-ikäsillä niin kovaa kyytiä. ;D

      Joo, hullarit ja to - hyvin! :)

      Poista
  6. Hih, nytkin taitaa tulla lunta, räntää ja rakeita. Kyllä meitä nyt koetellaan. Ihana kuva Pepistä, kyllä noissa lakanoissa kelpaa pötköttää :)
    En ole muuten katsonut sekunttiakaan Grayn Anatomiaa; olenkohan menettänyt jotain?! Diggasin kyllä Nurse Jackiestä :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tuli kans kaikkia noita, boring!! ;D

      Noi lakanat on ollu mun pitkäaikainen haave ja nyt sain ne -20% alella, joten pakkohan ne oli napata mukaan. Ihan kun olis laittanu rahaa pankkiin. :D:D

      Mäkin tykkäsin Nurse Jackiestä. Kokeilepa joskus Grayn Anatomiaa. Esim. tuolla -

      http://www.free-tv-video-online.me/internet/grey_anatomy/

      pystyy katsomaan koko sarjan ilmaiseksi. Tosin, en oo ihan varma suosittelenko sittenkään. Jos satut innostumaan, niin siihen saa tuhrattua ihan kiitettävästi aikaa. Tosin, mitäpä sitä muutakaan näin TALVELLA tekisi, kun käkkisi sisällä tuijottamassa tellua.. ;D

      Poista
  7. Istuin illalla sohvalla ja katselin takapihamme isoja kuusia. Voi että, kun oli oikeasti niin jouluisen näköistä. Tekstasin tytölle Pariisiin, että täällä on ihan epätodellisen näköistä:) Terveisiä ja Ossilta tytöille pusuja, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli just toi sama fiilis! Toivottavasti Pariisissa on ihan oikeasti kevät. ;)

      Terkkuja sinne myös - Sinulle ja Ossille! <3

      Poista
  8. Jeee, tänä vuonna on siis kaks Joulua!

    VastaaPoista
  9. Ihana Rilla-lumikoira :) ja Pepillä on just oikea asenne tähän lumisateeseen!!

    Meillä on vielä joulukuusi terassilla. Ajattelin nostaa sen takaisin sisälle... Äitini tosin väittää, että kevät ei tule juuri sen vuoksi, että meillä on edelleen se kuusi. Ehkä sille pitäisi tehdä jotain :)

    T:Anna, Viivin mamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihana äiti! <3 Jos meillä olis ollut joulukuusi sisällä, niin se olis varmaan sisällä vieläkin. Ja kaikkien vuosien kuuset olis kerätty terassille pinoon.. Nim. Patalaiskojen perhe :D

      Poista
  10. Lunta tuli eilen jossain vaiheessa sellaisina pieninä rakeina jotka pomppi lumessa. Nelli katseli niitä ensin päätään pyöritelleen ja päätti sitten alkaa metsästämään niitä. Kumma kun niitä ei saanu kiinni... :)

    Juu ja hyvää joulua sinnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, oli varmaan hauska näky, kun Nelli pomppi rakeiden perässä! :D

      Täällä on onneksi tänään paistanut taas aurinko, joten EHKÄ meillä on vielä toivoa jostain muistakin vuodenajoista ennen seuraavaa talvea ja joulua. Siis E H K Ä!?!? ;D

      Poista

Kiitos kommentista! Ü