Tarina alkaa torstaina, kun käyn kylän kukkakaupassa tilaamassa kukat perjantaille. Samalla reissulla käyn lähikaupungissa ostamassa itselleni mekontapaisen ja miehelleni uuden solmion.
Perjantaina olemme molemmat kotona ja heräämme, no ei kovin perinteiseen aikaan ;), syömään aamiaista leivoskahvejen kera. Sitten pienimuotoista tälläytymistä: vähän meikkiä naamaan, tukka kiharoille ja pyhävaatteet päälle.
Nopea pysähdys kukkakauppaan, jossa ystävällinen täti auttaa miehen kukkavieheen kiinnittämisessä. Kirkon pihassa meitä odottaa ilta-aurinko kera papin. Puolen tunnin kuluttua astelemme kirkon ovista ulos tuoreena avioparina. Todistajina toimivat kirkon suntio ja kanttori. Kaunein vihkitilaisuus, jossa olen koskaan ollut ja erittäin meidän näköinen!
En liiottele tarinaa yhtään, juuri noin se meni. Toki ennen torstaita oli hoidettu muutama asia:
- päätös avioitumisesta (joka tehtiin lopullisesti viime Uutena Vuotena)
- kirkon varaaminen (perjantai-illoissa ei ollut ruuhkaa, vaikka tein varauksen vasta toukokuussa ;))
- esteettömyystodistukset (hoidettiin JO heinäkuussa)
- sormus (jonka kanssa kieltämättä tuli vähän kiire..)
Kirkolta suuntasimme läheiseen rantaravintolaan syömään oikein pitkän kaavan mukaan. Kotimatkalla laitoin läheisille tekstarit, joissa paljastin naimisiinmenon. Aika yllättyneitä onnitteluita saimme vastaukseksi! ;) Aikeistamme tiesi etukäteen vain muutama ystävä. Kotiovella odottikin sitten ihan mieletön yllätys: bestis oli käynyt salaa tuomassa rapuille aivan ihanan, meidän lempituotteita täynnä olevan lahjakopan. Kiitos Sinä hassu! ♥
Meillä on yhteistä taivalta takana jo pitkä pätkä, eikä arki tietenkään tästä miksikään muutu. Silti olen hyvin iloinen liitostamme. Papin sanoja lainatakseni: "yhteinen elämä on kumppanuutta, jos toinen kaatuu, niin kumppani auttaa nousemaan tai käy viereen makaamaan. Yksin ollessa kukaan ei nosta ja maassa maatessa tulee kylmä ilman toisen lämpöä." Sitähän se avioliitto on, kumppanuutta ja yhteiseen hiileen puhaltamista.
Tällainen tapa mennä naimisiin kuvaa tosiaan minua (ja miestäni) erittäin hyvin. Elämme hyvin omannäköistämme, aika boheemia elämää, joka välillä herättää lähipiirissä närää ja ihmetystä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että koska elämä on lyhyt ja arvaamaton, niin on todella tärkeää löytää se itselle paras tapa olla ja elää. Suuri lahja on ollut tavata puoliso, joka ajattelee samalla tavalla.
Me halusimme nimenomaan tulla vihityiksi oman kylän pienessä, söpössä kirkossa. Meistä kumpikaan ei ole maistraattivihkimisen ihailija. Edesmennyt äitini oli papin tytär. Ja minä taas kävin lapsena seurakunnan päiväkerhoa sekä harrastin aktiivisesti partiotoimintaa koko peruskoulu ajan. Tämän taustan kautta kirkot ja kirkkomenot ovat aina olleet minulle hyvin luontevia asioita. En osaa omalla kohdallani edes ajatella vihkimistä muuten kuin kirkoon ja siunamiseen liittyvänä toimituksena. Silti suhdettani uskontoon kuvaa varmaan parhaiten sana perusluterilainen: maksan kirkollisveroa hyvällä mielellä, vaikka en ole kaikessa kirkon kanssa samaa mieltä.
1. Kor. 13:1–8, 13
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
Äidilläni oli vihkisormuksena keltakultainen Kalevalakorun Filigraani, jota minä kutsun "piparkakku sormukseksi". Lapsesta asti olen äidin korua ihaillut, joten oli helppoa päätyä itse samaan sormukseen, tosin valkokultaisena.
Sellainen pieni tarina tällä kertaa. Kuvituksena sekalaisia kuvia hääpäivältä.
Päivän ainut miinus oli, että koiria ei saanut ottaa kirkkoon. ;)
Ps. Nyt tämä rouva ;) menee leikkaamaan Pepiltä kynsiä ja pesemään hampaita (siis Pepin, vasta myöhemmin omia), että ei jäädä huomenna eläinlääkärissä kiinni huolimattomasta koiran hoidosta! :D
Voi ei miten ihana viikonaloitus! Sydämelliset onnittelut tuoreelle avioparille ja rouvalle, aivan ihanaa!!! <3
VastaaPoistaJa mä niin ymmärrän nuo teidän häät. ;) Varmasti ihanat.
Voi miten ihanaa <3 Juuri niinhän sen pitääkin mennä, että tärkeä päivä on juuri omannäköinen :)
VastaaPoistaPaljon onnea ja lämmin halaus <3
Tosi ihana tarina. Onnea molemmille oikein hirmuisesti!
VastaaPoistaMekin menimme naimisiin "aikuisina" ja samanlainen Kalevala sormuskin. Aikaa tästä onnenpäivästä on 10 vuotta.
Rakastaa toista ja saada vastarakkautta... ja koiran pusuja.
Kaunis kiitos, että jaoit tarinanne kanssamme, aivan ihanaa. Sydämelliset onnittelut ja halaus molemmille.
VastaaPoistaOli niin kauniisti sanottu se papin lause yhteisestä elämästä ja kumppanuudesta, että meinas vallan alkaa itkettää.
Nina: kiitos! Mä arvasin, että sä tajuut meidän systeemit! ;)
VastaaPoistaMaria: Mä toivoisin niin kovin, että kaikki tekisivät, ja antaisivat toisten tehdä, niin kuin itse haluavat. Me ihmiset ollaan monissa asioissa niin erilaisia, että eihän samat jutut mitenkään voi sopia kaikille.
Kiitos onnitteluista ja halista!
Myrskyläinen ja äippänsä: kiitos onnitteluista!
Onpa hauska kuulla, että ollaan ihan samiksia sormuksia myöten, hih!
Onnea teillekin kymmenestä avioliittovuodesta! Onko ne silloin tinahäät?
Niin, kyllä se rakkaus vaan lämmittää ja koiran pusut kruunaa kaiken! ;)
Ellieli: kiva, jos tykkäsit tarinasta. Mietin tovin, jos toisenkin, että postaanko aiheesta vai en. Ainahan sitä kuitenkin itse tykkää lukea muiden bloggaajien ihan siitä oikeasta elämästä, niin päätin "avautua". ;) Ja kaunis kiitos onnitteluista!
Pappi puhui kyllä viisaita ja kauniisti! Saattoi siinä omakin silmä kostua..
Ellille paljon rapsutuksia!
Lämpimät onnittelut täältäkin :)
VastaaPoistaHyvää yhteistä elämää, kumppanuutta, lämpöä ja siunausta siihen kaikkeen teille <3
Viisaita puhelet. Oman näköinen elämä on tärkeä, niin tärkeä ettei sitä juuri kannata muiden tahtojen vuoksi uhrata kun ei koskaan tiedä minkä mittainen se on se elämä. Kovin paljon ihmisiä ei omissa häissä ollut, halusimme pienet häät. Minä puolestani en luvannut totella ketään ja niinpä vihkikaavassa ei mitään siltä edes tuoksuvaa kohtaa ollut. Vihkiseromoniassa lauloi kaunisääninen naiskanttori duettona miehensä kanssa Ruutin kirjan sanoihin sovitetun laulun. Sen sanomahan on, että yhdessä ollaan missä tahansa maailmassa se koti on ja yhteinen elämä on se jonka vuoksi ponnistellaan.
VastaaPoistaAivan ihana on sormuksesi, todella kaunis.Ja kimpussasi on äitini lempikukkia eli ruiskukkia.
Onnea sinulle ja siipallesi ja runsaasti vuosikymmeniä yhdessäoloa teille. Vaikken sinua tunnekaan, blogisi antaa kuvan ihmisestä, jolla on sydäntä ja lämpöä. Ehkä olen juuri siksi viehtynyt tätä lukemaan. Aidot ihmiset ovat arkipäivän jalokiviä. Sinä tunnut olevan juuri sellainen.
Terkkuja perheen karvatassuille.
Mai: kiitos kovasti!♥
VastaaPoistaMaija: voi kuinka kauniisti kirjoitat-kiitos tuhannesti!
Hyvin kauniilta kuulostaa myös teidän häät! olivat varmasti erittäin paljon teidän näköiset. Ja tuon laulunne sanat kertovat yhdessäolosta juuri niin kuin itse ajattelen, koskettavat ja viisaat sanat!
Sormukseni on todellinen lapsuushaaveen toteutuma. Ja poikkeaa muuten tyyliltään aikalailla muusta maustani, joka on enemmänkin melko simppeli. Hassulta myös tuntuu sormus sormessa, kun kihlasormuksen hukkasin jo kymmenen vuotta sitten..:DD
Olen kyllä hyvin otettu kauniista sanoistasi - KIITOS vielä! Ja paljon rapsutuksia suloiselle Essille! ♥
Voi tuhannestimiljoonasti onnea teille kaikille neljälle! Eniten ehkä toki sulle ja miehelle ;)
VastaaPoistaVoin allekirjoittaa tästä tekstistä niin monta kohtaa. Mekään ei olla tehty asioita oikein sen totutun kaavan mukaan, mutta kyllä siihen sivullisten silmienpyörittelyyn vuosien saatossa tottuu. Erinäisten tapahtumien kautta olen tajunnut jotenkin liiankin hyvin, kuinka hetkellistä elämä on, ja sen jälkeen pitänyt elämän tarkoituksena täydelliseen onnellisuuteen pyrkimistä muiden mielipiteistä piittaamatta. Paras päätös, jonka olen ikinä tehnyt.
Ja voi miten söpö kirkko! Vanhat kirkot on niin kauniita, että välillä ihan tosissaan harmittaa se, että kirkkovihkiminen ei tullut meidän pakanoiden kohdalla missään nimessä kysymykseen :D
Mutta ONNEAONNEAONNEA vielä <3 Elämänkumppanin löytäminen on kyllä parasta, mitä elämässä voi tapahtua. Ainakin mun elämässä on ollut, monellakin tavalla.
Kris: kiitos kovasti onnitteluista!
VastaaPoistaNiiden elämän tarjoamien yllätysten kautta meilläkin on vaan vahvistunut tunne siitä, että omannäköinen elämä on ainoa järkevä vaihtoehto. Ihaninta oliskin, jos kaikki ajattelisivat samoin!
Toi kirkko on NIIN söpö, että tiedettiin heti, kun se nähtiin, että se on sitten siellä tai ei missään (vihkiminen siis). Teillä kyllä taisi myös vihkipaikka olla aikas ihana, vaikka ei kirkko ollutkaan..:D Ja parasta muuten tässäkin asiassa on se, että teillä oli teidän näköinen vihkipaikka ja meillä meidän - hyvä te ja me!
Oon kyllä niin samaa mieltä, että samanhenkisen kumppanin kanssa elämä on vaan niin paljon mukavampaa! ♥