Tukka hyvin, kaikki hyvin

Westie on trimmattava rotu. Pääsääntöisesti westien turkki tulisi trimmata nyppimällä 3-4 kertaa vuodessa. Joidenkin yksilöiden turkki voi tosin olla laadultaan pehmeä ja silloin suositellaan koneella trimmausta eli nk. ajelua. Samoin, jos karva on huonosti irtoavaa tai iho kärsii nyppimisestä, kannattaa turkki ajella. Olen myös pannut merkille, että vanhenevien westien kohdalla siirrytään usein turkin ajeluun, vaikka turkki nuorempana olisikin nypitty. Tämä on mielestäni erittäin hyvä asia. Ajelu on kuitenkin koiralle paljon nopeampi ja lempeämpi vaihtoehto!

Karkeakarvaisten mäyräkoirien turkki trimmataan myöskin nyppimällä. Karkkareiden karvan pituudessa ja määrässä on ilmeisen paljon yksilökohtaisia eroja. Normaali nypintätiheys lienee kaksi kertaa vuodessa, mutta joillekin yksilöille (vrt. esim. Peppi) riittänee kerta vuoteen tai jopa harvemmin. Meillehän Peppi on perheen ensimmäinen mäyräkoira ja myöskin lähipiirin ensimmäinen karkkari, joten asiantuntemusta ko. rodusta ei minulla vielä todellakaan paljoa ole. Joten keskitytään tämän aiheen puitteissa enemmänkien westeihin.

Aikoinaan, kun Rosa tuli meille päätin heti, että osallistun ensimmäiselle mahdolliselle nypintäkursille. Sinne suunnattiinkin Rosan kanssa muistaakseni jo toisen nypintäkerran aikoihin. Aika pian minulle selvisi, että kyseinen (taito)laji EI TODELLAKAAN ole minun heiniäni! Neljä tuntia ähelsin Rosan turkin kanssa ja silti tuloksena oli kokonaan nyppimättä jäänyt pää sekä ERITTÄIN kummallisesti nypitty vartalo. ;) Muistan vieläkin sen täydellisen epäonnistumisen tunteen ja sen, kuinka totaalisen puhki minä ja Rosa sen rääkin jälkeen olimme. Kotona kaaduttiin molemmat suoraan sänkyyn ja nukuttiin kunnon parin tunnin kooma-päikkärit. Mies naureskeli epäuskoisena, että miten se nyt muka NIIN vaikea ja raskasta oli? Opin kursilla kaksi asiaa, joista on ollut kuluneina vuosina todella paljon apua: a) minä en osaa enkä halua nyppiä koiria b) maksan MIELELLÄNI siitä, että joku muu tekee sen. ;D

Rosan iholle nyppiminen ei tehnyt hyvää. Muutaman kerran iho jopa tulehtui nyppimisestä niin pahasti, että hoidoksi tarvittiin monen viikon antibiottikuuri.  Ineksellä taas oli karva erittäin tiukassa ja siksi nyppiminen oli hankalaa. Aika pian molempien koirien turkit ryhdyttiinkin ajelemaan, ensin trimmaamossa ja myöhemmin mieheni toimesta kotona. Kotona trimmaamisen etu on se, että koiran voi ajella monessa osassa: yhtenä päivänä pää, toisena tassut jne.  Samaten itse tehdessä on helpompaa ottaa huomioon mahdolliset ihon ongelmakohdat. Huomasimme miehen kanssa nopeasti, että minä olen myös todella toivoton turkin ajelussa ja mieheltäni se taas sujui mitä parhaiten. Monasti muuten pelotellaan, että westien turkki menettää karkeutensa ja helppohoitoisuutensa ajelun seurauksena. Rosan ja Ineksen turkit pysyivät kuitenkin sopivan karkeina, ja ennen kaikkea trimaaminen ajelemalla oli koirille (ja koirien iholle) paljon mukavampaa. Tietenkään he eivät kotitrimauksen jälkeen enää koskaan näyttäneet sellaisilta, kun westiet rotumääritelmän mukaan trimmattuina näyttävät. Meille sillä ei ollut mitään merkitystä. Koirien terveys ja mukavuus menivät (tottakai!) ulkonäön edelle.

 

Mukavan trimmaajan löytäminen on osottautunut vuosien saatossa haastavaksi. Rosan ja Ineksen kanssa kokeiltiin monia, eikä silti oikein mieleistä (lue: ystävällistä ja taitavaa) löydetty. Sekin varmaan osaltaan kannusti siirtymään kotiparturointiin. Uuden sukupolven koirien myötä tuli trimmaajan etsiminen taas ajankohtaiseksi. Meillä kävi kyllä hyvä tuuri, koska Rillan kasvattaja osasi suositella trimmaajaa ihan meidän läheltä. Trimaajan kanssa meillä synkkasi heti jo puhelimessa. Ja kerta kerran jälkeen olen vain tyytyväisempi, hieno homma! Hän trimmaa kaikkia rotuja, mutta on erikoistunut myös muutamien rotujen näyttelytrimmeihin. Westie on yksi näistä roduista. Hänellä itsellään on myös kaksi westiä. Hän on trimmanut myös paljon karkkareita ja sehän sopii meille. Pidän kovasti hänen tiukasta, mutta LEMPEÄSTÄ otteestaan koiriin. Hän myös tietää paljon koirista, eikä pelkää antaa neuvoja oma-alotteisesti.

Arvaattekin jo varmaan, että meidän pumpseilla oli parturipäivä. Pepin turkissa ei tosin ollut paljon nypittävää, mutta sekä trimmaaja että minä halusimme totuttaa Peppiäkin ko. toimitukseen tulevaisuutta ajatellen. Eli pikkuisen lyhennettiin makkaratytöltäkin karvaa. Ero entiseen ei ole kovin mittava. ;D Pikkuisen saattoi salaa naurattaa Pepin ERITTÄIN dramaattinen piipitys trimmauspöydällä. Trimaajan 6-vuotias tyttökin totesi pikkuvanhasti, että hei, se on mäyräkoira, hahahah!

Rillalle toimitus oli jo kolmas laatuaan ja sujui oikein mallikkaasti. Minulla on muuten tapana jättää koira kaksistaan trimmaajan kanssa, silloin jos luotan ihmiseen. Tämän teen siksi, että uskon koiran käyttäytyvän paremmin ilman omistajaa, ja näin helpottuu työ sekä koiran että tekijän osalta. Toisekseen haluan tarjota trimmaajalle työrauhan. Itse nimittäin inhoan tehdä tuon tyyppistä työtä, jos joku "kyttää" vieressä.

Tässä hassussa kuvasarjassa voitte ihailla trimmaajan tekemää hyvää jälkeä:

 

 

Sellaista tämä meidän naisten elämä on: tukan kanssa taistelua ja hyvän kampaajan etsintää! ;)

PS. Askartelin uuden bannerin ja muokkasin samalla sivupalkin kuvia, ehkä huomasittekin?