Rilla bloggaa

Moi, mä oon Rilla. Mamma sano, että nyt on v i h d o i n k i n mun vuoro postata itse meidän YHTEISEEN blogiin. Siis mikä yhteinen? Mamma kirjottaa tänne aina itse ja laittaa kuvia ilman lupaa, huoh. No on tässä blogissa siltikin ollu se hyvä puoli, että oon saanu teiltä lukijoilta tosi paljon rapsutuksia ja pusuja, tattista vaan kovasti! Osa on kyllä menny Rosalle ja Pepille, joten voitasko sopia, että jatkossa lähetätte niitä kohdistetusti pelkästään mulle, ok?

Mä oon nyt asunu täällä mamman ja papan luona viime marraskuusta asti. Muistan kyllä, kun ne tuli mut hakemaan ihan tärinöissään. Täällä kotona meitä odotti iso valkoinen koira, ihan ku mun äiti! Mä aloin sitä koiraa ihan hirmuisesti nuolemaan, mutta mua kiellettiin ja sanottiin, että Rosaa ei saa kiusata. Miten niin kiusata, mähän tervehdin!?!

Pikku hiljaa mulle selvis, että kun sanotaan Rilla, niin se tarkottaa mua, joko hyvässä tai pahassa. Aika usein aluks tuntu, että pahassa. Siitä Rosan kiusaamisesta hoettiin taukoomatta. Vaikka mä yritin vaan ystävällisesti kutsua leikkiin ja no, vähän ehkä annoin myös hammaspusuja, jolloin Rosa kyllä ärähti aika kovaa..hmm?

Ulkona oli sillon hirveesti sellaista valkoista, ilmeisesti jotain lunta? Mä juoksin ja peuhasin siinä lumessa, eikä mulla ollu ollenkaan kylmä, vaikka mamma koko ajan kysy, että onko sulla kylmä? Tosi paljon se hokee samoja juttuja, aika boring..

Ja lenkillä mun piti pitää sellasta noloa punasta systeemiä, koska mammalla ittellään oli kylmä, just-joo!

Mä tutustuin myös yhteen pieneen kaveriin, joka on joku Jimi-chihu, vaikka mä luulin, että se on hamsteri. Taas mulle sanottiin, että mä en saa kiusata Jimiä, siis täh?  Jos se Jimi on kerta mun poikaystävä (mamma sano, että se on), niin eikö sillon kuulu pussailla? Eiks hammaspusutkin oo pussailua?

No sit kerran me jäätiin Rosan kanssa kaksistaan kotiin, kun mamma ja pappa lähti jonnekin. Kohta ne tuli takas ihan tohkeissaan ja sano, että meille tulee mäyräkoiranpentu. Varmaan joku uus ruoka, mä ajattelin vesi kielellä.

Paitsi että, vähän ajan päästä, mä lähdinkin mamman ja papan kanssa autolla jonnekin. Sen verran outoa se oli, että oksensin. Sitten mut jätettiin yksin autoon, tyhmää. Tosin aika pian mamma änkes mun viereen takapenkille ja sillä oli sylissä sellanen ruskee, pilkullinen pötkylä, joka sano kviik-kviik. VIELÄ tyhmempää, mä ajattelin, käänsin pään toiseen suuntaan ja otin tirsat: ZZZzzzzzzz...

Se pötkylä tuli meille kotiinkin ja arvaatteko jo? TAAS mulle sanottiin, että s i t ä k ä ä n ei saa kiusata!! Oon kehitellyt mielessäni sellaista valituskirjelmää tästä kiusaamisasiasta. Mähän en siis todellakaan kiusaa ketään, piste. Viihdytän ja leikin - en kiusaa, selkiskö?

Sen pitkuliinin nimi on kait Peppi, eikä se ookaan niin ällö, kun aluks ajattelin. Se on oikeestaan vähän niinku elävä vinkulelu; mä retuutan sitä suussa ja se sanoo kviik. Ihan jees. Aika paljon se kyllä seuraa mua kaikkialle. Varsinkin lenkillä se on ärsyttävää, kun mä yritän lukea muiden koirien jättämiä tärkeitä viestejä, niin pötkylä tietysti änkee aina siihen hollille jotain sähläämään, välillä murahdan. 

Mutta kyllä mä oon ihan tyytyväinen mun elämään täällä. Oon jopa miettinyt jääväni pysyvästi. Toki täytyy vielä selvittää niiden pihaa ympäröivien aitojen logiikkaa. Vois meinaan ainakin käydä jollain pienillä retkillä ihan privasti. Mamma kyllä sanoo, että ei saa ikinä karata. Se joku Ines-tyyppi, josta puhutaan aika paljon, oli kuulema kova karkailemaan. Mutta eihän sellanen pikku retki oo mitään karkaamista? No, mä tutkin asiaa.

Nyt mä meen nukkumaan, jos teille sopii? Mun pitää nukkua suht paljon, että mä jaksan sen pitkulan kanssa painia. Voi olla, että postailen joskus uudestaankin, jos saan mammalta luvan. Meillä on aika paljon sillee, et mamma määrää vähän niinku kaikesta, huoks.. Mä määrään kyllä sitten pappaa ja pötkylää eli on mullakin alaisia!

 Terkkuja kaikille musteille siellä ruudun toisella puolella. Annan teille tähän loppuun vielä vinkin: keppostella voi vaikka kuinka paljon, kunhan ei jää kiinni! ;)