keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Naksuttelua

Meillä on nyt Rillan kanssa kaksi koirakoulukertaa takana, joten ajattelin kertoa tähänastisia kokemuksia aiheesta. Päädyin kurssille Rillan kanssa tosiaan siksi, että Peppi, jolle kurssia alun perin suunnittelin, ei suostunut ottamaan namia vieraassa paikassa. Kouluttaminen palkitsemisen avulla ei onnistu, jos koira ei ota palkintoa. Niinpä kouluttaja ehdotti, että tulisemme kurssille Rillan kanssa ja tekisin sitten Pepin kanssa kotona samoja harjoituksia.


Sitä vaan, että kotona mulle maistuu kaikenlaiset namit ja herkut tosi hyvin. Että let's naksutellaan!

Meidän koirakoulussa harjoittelu perustuu naksuttimeen ja palkitsemiseen. Eli naksuttimen tai kielen naksautuksella merkitään koiran toivottu käytös ja siitä koira saa aina heti palkkion. Menetelmää voi soveltaa melkein mihin vaan, mutta me olemme tehneet nyt vielä ihan alkeisharjoituksia.


Mammalla on ollu vähän ressiä, niin mä käytän sitä terapiassa. Siellä mamma saa naksutella sellasella naksuttimella. Vielä se ei oo mun mielestä kyllä auttanu yhtään..

Ihan ensimmäinen harjoitus oli sellainen, että minä pidin nyrkin sisässä namia ja Rilla sai haistella nyrkkiä. Sitten heti, kun hän irrotti kuonon nyrkistä, minä naksautin, avasin nyrkin ja Rilla sai ottaa namin.

Seuraava harjoitus oli muuten samanlainen, mutta naksautuksen ja namin sai vasta, kun Rilla katsoi minua eli otti kontaktia. Näitä kahta harjoiteltiin ensimmäisellä kerralla ja kotona käyntien välissä.

Seuraavalla kerralla vaikeutettiin taas vähän. Minun piti seisoa ja, kun Rilla katsoi minuun, naksautin ja annoin namin. Seuraavaksi liikuin hitaasti takaperin ja heti, kun Rilla lähti seuraamaan, naksautin ja annoin namin. Sitten vaikeutettiin taas niin, että kuljinkin eteenpäin ja Rilla sai naksautuksen + namin vasta, kun hän tuli vierelleni eli kulki mukana. Tämä viimeinen harjoitus meiltä ei sujunut kovin hyvin ja saimme sen kotiläksyksi. Sitä on tarkoitus harjoitella niin, että seuraavalla kerralla voidaan taas mennä eteenpäin.


HiRRRveen hyvin osaan kyllä kulkea. Toim. huom.

Harjoitusvälineiksi olen hankkinut naksuttimen ja pussin palkkionameille. Ostin sormilenkillisen naksuttimen, joka on osoittautunut käytössä ihan käteväksi. Jonkinlainen namipussukka on melkein välttämätön, koska uusi nami pitää saada aina nopeasti annettua, kun koira tekee oikein. Tuunasin omaa pussukkaani siten, että laitoin siihen nyörin, jonka avulla saan pussukan olalle vähän niin kuin pienen olkalaukun.




Nuo kuvassa näkyvät ZiwiPeakin peuraherkut maistuvat Rillalle ainakin toistaiseksi hyvin. ZiwiPeakista saa helposti murusteltua sopivan pieniä paloja. ZiwiPeakin herkut ovat myös ilmeisen hyvälaatuista ja terveellistä tavaraa. Naksutinkoulutuksessa nameja kuluu oikeasti paljon eli kannattaa miettiä, mitä nameja käyttää. Olen itse pienentänyt Rillan kupista saamia ruoka-annoksia aina vähän sen mukaan, kuinka paljon koulutusnameja hän on sinä päivänä saanut.


Joo, se peurajuttu on kyllä ihan hyvää. Mamma antaa sitä mulle samalla, kun se ressinaksuttelee. Mitään logiikkaa siinä sen naksuttelussa ei oo, mutta ihan kiva, että mä saan vähän vaivanpalkkaa, kun mä kerran käytän sitä siellä terapiassa.

Koulutuksen pääidea on parantaa koiran ja omistajan välistä suhdetta. Sen avulla jatkossa koiraa on helpompi käsitellä, kun koira on oppinut luottamaan saumattomasti omistajaan. Toistaiseksi ainakin olen ollut oikein tyytyväinen kurssiin. Toivottavasti me opitaan oikein paljon ja osaan opettaa sitten myös Peppiä.


Ai, pitkulaista vai? Hah! En usko, että se oppii yhtään mitään, että dream on vaan mamma. 

Ja, koska meidän laumalla asiat ei vaan koskaan mene ihan niin kivasti kuin voisi toivoa, täytynee tunnustaa teille pari juttua. Hitsi.. Visiossa, jossa siis tuolla kurssilla käymme, on uudet, hienot tilat. Koulutusta varten siellä on iso huone, jossa pidetään myös mm. agilitytreenejä. Lattia on sellaista harmaata mattoa, joka on koiran tassuille hyvä alusta. Ensimmäisellä käynnillä Rilla oli tilassa vapaana ja merkkasi (lue: pissasi) yli kymmenen kertaa huoneeseen. Kyllä! Arvatkaa, paljonko hävetti! Toisella kerralla pidin Rillan kiinni koko session ajan, mutta silti hän ehti kyykätä kerran. Ihan pikkuisen rasittaa meikäläisen hermoja ko. asia! Kouluttaja kyllä suhtautui oikein hyvin ja sanoi, että tilassa on niin paljon toisten koirien hajuja, että on ihan luonnollista, että Rilla merkkailee. En usko! Heillä on onneksi myös sellainen hieno imuri, jolla ensin kastellaan pissakohta pesuaineella ja sitten jotenkin imaistaan kaikki märkä pois. Silti. Tosi raskasta, voin kertoa! Niin, että ette varmaan yllättyneet tästä. Meillähän perinteisesti mennään 'kakalla sisään' ja ilmeisesti myös pissoilla. Oikein kiva - NOT!


Tää on niiiin taas tätä, Ihan pikkuisen, jos merkkailee paikkoja, niin heti juorutaan koko maailmalle. Onpa pientä!


Pitäkää peukkuja, että jahka Rillan juoksut on ohi, niin merkkailu vähenee (lue: loppuu!) Muuten ollaan naksuttelusta ihan innoissamme! Siskontyttö on Jimin kanssa myös aloittanut vähän samantyyppisen kurssin. Siitä voitte lukea lisää täältä






Kivaa keskiviikkoa kaikille!



20 kommenttia:

  1. Kiva kuulla kurssikuulumisia. Hih! Olisko toi ekan kerran pissailu johtunut osin jännityksestä? Kun treenaat Rillan kanssa, onko Peppi ollut pakeilla? Kyllä sun ressi ;) varmaan helpottaa kun Rilla treenaa sua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peppi ei toistaiseksi ole vielä ollut mukana kurssilla, mutta ollaan puhuttu kouluttajan kanssa, että joku kerta otan myös Pepin mukaan.

      Joo, mun ressi kyllä helpottais heti, jos Rilla-neiti lopettais pissailun! :D

      Poista
    2. Sori, mä tarkoitin että kun olet kotona treenannu Rillan kanssa niin onko Peppi ollut mukana touhussa?

      Poista
    3. Aa-a, joo, nyt tajusin. ;D

      Juu, kyllä Peppi pyörii siinä jaloissa, kun Rillan kanssa treenataan. Kouluttaja kyllä sanoi, että toinen koira kannattaisi laittaa vaikka toiseen huoneeseen harjoittelun ajaksi. Ajattelin, että teen niin vasta sitten, kun aletaan naksutella Pepinkin kanssa. Kovasti Peppiä tuntuu ainakin ne Rillan saamat namit kiinostavan. :D:D

      Poista
  2. Meidänkin on ollut tarkoitus alkaa tuota naksutinta käyttää koulutuksessa, mutta ei ole vielä oikeen tullut toimerruttua, vaikka naksutin on kyllä ostettu :) On kyllä hyvä peli tuo naksutin, näin len käsittänyt ja nähnyt :)

    Tuo pissailu väärissä paikoissa on kyllä inhottavaa! Meidän Sofi, joka ei yleensä ikinä merkkaile tai pissaa sisälle, niin yrittää myös tokohallilla, jossa on tekonurmi(johon EI saa pissata, tai tulee sakkoa), niin siihen merkkailla... Jotenkin se ei tajua että se on sisätila eikä sinne kuulu pissailla. Tosi harmittavaa kun joutuu sellaista varomaan koko aika :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin sen verran paljon noita harrastuksia, että ymmärrän hyvin, jos naksutinta et oo vielä ehtiny alkaa treenaamaan. Ilmeisen fiksu keksintö tuo naksuttelu kyllä on.

      Pissailu on RAIVOSTUTTAVAA!!! Apua, jos mekin saatais sakkoa, niin montakohan satasta siihen olis jo menny! :o Mä luulisin, että Rillalla merkkailuun, ainakin siihen määrään, vaikuttaa juoksut. Tai ainakin toivon niin.. Jos tää jatkuu samanlaisena, niin a p u a!

      Terkkuja sinne teille kovasti ja rapusja tytöille! <3

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus - Nellin koulutus lähti vauhtiin siitä, kun sain sen koirakoulussa katsomaan minua. Tärkeä juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ilmeisesti tuo kontakstin ottaminen on justiinsa SE juttu. Meillä takkuaa nyt vähän kyllä se seuraaminen. No, pikku hiljaa. :)

      Poista
  4. Ollikin pissasi kerran mustissa&mirrissä sisälle. Luulen sen johtuneen siitä, että joku muu oli merkannut paikan aikaisemmin ja eikös poikakoirien pidä aina merkata reviirit uudelleen ja uudelleen. Ainakin uusissa lenkkimaastoissa merkkailu paljon tiheämpää kuin kodin lähistöllä.

    Tässä julkinen kiitos: http://valostavarjoon.blogspot.fi/2012/10/lahja.html

    Oli pakko laittaa kaikille näkyville, kun oli niin ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kouluttaja sanoi tuota samaa. Eli, että Rilla haistaa muille sattuneet "vahingot" ja merkkaa siihen päälle. Totta maar poikien kuuluu merkata reviirinsä! ;D

      A p u a, julkinen kiitos.. *punastumista*

      Kiitos kiitoksista, postauksesi oli kieltämättä sydäntä lämmittävä! <3

      Poista
  5. Heippa tytöt!

    Sanokaa sille mammallenne et se VOI nyt ostaa tota Ziwipeakia isomman pussin, niinku sellasen perhekokosen. Aikalailla samaa tavaraa sisältää ne 1 kg:n Ziwipeak "ruokapussit" kun toi teiän pikkunen namupussukka. Varmaan tulis halvemmakskin... siis kun teillä nyt rupee noita namuja kulumaan oikein kunnolla, et saatte sen mammmanne terapian toimimaan!

    Meilläkin on välillä sellanen pussi jääkaapissa. Siitä sit otetaan jos tarvitaan extranamuja (niinku esim tänään kun se remppamies poksautteli sillä naulapyssyllään) ja sit sellasesta samanlaisesta pussista joskus mökillä laitellaan vähän lisäruokaa kuppiin lihojen lisäks. Ne on kyllä hyviä makuja kaikki. Tykätään!

    Ootko Rilla jo kokeillu et naksuttaaks sun mamma jos sä vaan kääntelet päätä puolelta toiselle tai sit heiluttelet etutassua ilmassa?

    t. 3 shelttiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellouta!

      Ostettiinkin viime kerralla sellanen ZP:n herkkusäästöpakkaus, joka on kyllä vaan n. ½ kg, mutta selvästi kyllä edeullisempi kun noi pikkupussit. Täytyykin seuraavaksi ostaa sellanen ruokasäkki, kiitos vinkistä, koska nameja todella kuluu paljon. Tosin, Peppi ei oikein meinaa syödä tota ZiwiPeakia. Ihme nirsoilija! ;D Rillalle kyllä maistuu! :P

      Abua, miten tyhmä remppamies! Pyssyleikit EI oo kivoja! :S

      Rilla vastaa: siinä mamman naksuttelussa ei oo kyllä mitään järkeä tai logiikkaa, mikä ei sinänsä yllätä varmaan ketään. Ilmeisesti se on niin ressaantunu (en tajua kyllä mistä ja miks?), että kunhan naksuttelee. Eikä siinä mitään. Kunhan mulle tulee namia tasaseen tahtiin, niin kyllä mä sen naksuttelunkin kestän. Terkkuja teille kaverit! :)

      Poista
  6. Myrsky: Joo, kuule Rilla, mistä näitä nolopoloäippiä oikein tulee? Miks just meille? MIKSI! Jaan sun tuntemukset niin täysillä ja joo, onpa tosiaan pientä. ;)

    Meil on naksutin viäl paketissa. Ollu jo 1,5 vuotta. Pah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rilla: kiitti kaveri symppauksesta! <3 Mä niiiin arvasin, että sä tajuut. Mistä näitä nolopoloäippiä tosiaan tulee? Onks ne niin ku sienet, että tällee sateella niitä vaan tulee ja tulee? Pelottavaa! :o

      No mut, siellä paketissa se naksutin on varmaan säilyny tosi tuoreena. Paitsi et, mites toi 'parasta ennen päiväys'? ;D

      Poista
  7. Kyl sanon, et jos mulle naksuteltais, niin murisisin . Mulle äippä näyttää käsimerkkejä ja niistä mää sitte tiärän mitä mun pitää tehrä. Ei silti, kyl se niit sanoiki käyttää. Joskus vähä liikaaki.
    Vitsi, sä saat Ziwi peakin namei !! Vähäks oon kade. Mäkin syän Ziwi Peakin peuraa. Se on pantu purkkiin. Mää sitä kyl ihmettelen, et kui piänii peuroi siäl jossan oiken kasvaa, ku ne saaraa yhteen purkkii sopimaa, mut hyvää on.
    Kyl ai se Peppi ny paljo menettää ku ei siäl käy siäl koulus, mut sää saat sitte enempi.

    Toi geerbiili (= systeri) eli viippokorva (sama friidu) ja se hömelö eli Onni, muuttaa sit parin viikon pääst sinne Hesaan. Oikeen käyn ite viämäs, et varmaa sitte jäävät kans sinne. Vaix mamma nyyhkii ny jo, et voi voi ja ikävä tulee. Eix oo sitte hömelöi nää tuneeliset mamit siält samislandiasta (misä seki on) ??

    Kerro sit mitä kaikkii sää siäl koulus opit. Mut iha vaa mulle, ku toi mamma voi taas saada muuton jonku semmose älyväläkryksen. En tiä mikä se on, mut ei siit juur mitää hyvää koskaa seuraa, muuta ku vaivaa.

    Terkkui t. Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, arvaa vaan, miten rasittavaa toi naksuttelu on. Mut kato, ku mammalla on joku ressi aina siellä terapiassa päällä, ni sen tarvii sen takii kait naksutella. Ja mä saan sit sitä peuraa. Ihan jees.

      Toi Ziwi-jutska oli meille ihan uus juttu, mutta nyt mamma haluis alkaa syöttää sitä meille ihan vallan. Se terapiatäti kyl sano, et se on aika hintavaa tavaraa ja suositteli (TAAS KERRAN) raakaruokaa. Mamma sano siihen, että sillä on menossa pään sisällä joku rosessi. Onks se viäl eri ku ressi? En tajuu, mut kuiteski.

      Ai, nykkö ne sit lähtee sinne Hesaan. Aikamoista. Tuleekohan sulle sit kuitenkin vähän ikävä? Ku, onhan toi pitkulainenki tosi rasittava, mut en mä sitä oikein poiskaan antais. Sitä on niin kiva retuuttaa korvasta.

      Joo, mä pidän sut kaveri ajan tasalla ton terapian suhteen. Pikkusen muakin huolestuttaa, et siihen tulee vielä lisää jotain outoja käänteitä. :o

      Hirveesti terkkuja sulle!

      Poista
  8. Saatanpa tietää yhden toisenkin mäyräkoiran, joka ei suostu ulkoruokintaan kodin ulkopuolella. Kerran jos toisenkin ollaan yritetty käydä harjoittelemassa muiden koirien kanssa käyttäytymistä eri koulutuksissa (kuten myöskin lenkillä ohitustilanteissa ymv.), mutta silloin ei kyseistä koiraherraa kiinnosta edes sulalla voilla ja juustolla valeltu palvikinkku. Kuten ei myöskään luonnollisesti minkään valtakunnan lelut tai muut palkitsemismenetelmät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhihhih, ai onks toi(kin) joku pitkänmallisten ihan oma rotuominaisuus? ;D Mikäköhän siinäkin on? Luulis ny, että herkut kelpais aina. Mulle ainakin kelpaa! :P

      Poista
  9. Tuli mieleeni, että mä laitoin ton namipussukan kiinni takkiini lasten lapastenpidikkeellä. Semmonen tiukka klipsu. Tiät varmaan? Helppo siirtää puolelta toiselle tarvittaessa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü