perjantai 1. heinäkuuta 2011

Pepin hampit

Hu-huu kaikki mäyräkoiran omistajat! Onko teidän koirien kaikki hampaat lähteneet itsekseen vai onko tarvittu kirurgin apua? Meidän kaikilta westeiltä on hampaat lähteneet ilman ongelmia, mutta nyt olen vähän huolissani Pepin yläkulmahampaista. Vauvakulmikset on edelleen tiukasti kiinni, vaikka uudet jo pukkaa vierestä. Siskon kääpiöpitkikseltä jouduttiin poistamaan kaikki kulmikset leikkauksessa. Alfien omistaja Maria kertoi tuolla kommenttiloorassa, että myös Alfien yläkulmikset piti poistaa. Toivon NIIN kovin, että Peppiä ei tarttis vielä tässä vaiheessa nukuttaa. Nukutus kun on aina riski, etenkin näin pienelle ja nuorelle koiralle..


Toinenkin asia hampaissa mietityttää. Tavattiin viime viikolla lenkillä kääpiökarkkariherra, jolla oli ikää jo 11 v. Hänen emäntänsä mainitsi, että hänen kokemuksensa mukaan kääpiökarkkareilla on huonot hampaat ja että niitä kannattaa ehdottomasti pestä. Rosan ja Ineksen ollessa pentuja, ei koirien hampaidenpesu ollut vielä kovin yleistä. Heillä on silti molemmilla ollut tosi hyvät hampaat ja ainoastaan Rosalta ne on kerran lääkärissä putsattu. Nyt olen alkanut miettimään, että pitäisköhän tämänkin vanhan oppia uusille tavoille ja ihan vaan rohkeasti ryhtyä pesupuuhiin?


Kertokaa, miten teillä hoidetaan koirien hampaita?






Tällä viikolla postaukset on näköjään aika terveyspainotteisia, vaikka paljon mukavaakin on viikkoon mahtunut ja kuvamateriaaliakin on varastossa. Jatketaan niillä sitten seuraavalla kerralla.






Mukavaa perjantaita ja viikonloppua kaikille!



5 kommenttia:

  1. Hampaidenpesu?! Tota ne meidänkin porukat ovat kohdallani miettineet. Pyry-papan hampaat pesi elli, mutta viimesinä vuosina sen hampaita harvennettiin rajusti. Ei kiva.

    Entäs ne oikeat luut? Meidän huushollissa niitä ei kyllä ole vielä näkynyt...

    Mä oon vielä niin nuori, että mulla on kaikki hampaat maitosellaisia.

    VastaaPoista
  2. Juu, meillä ei siis _vieläkään_ ole sitä hammasharjaa tai -tahnaa :D Ihan mennään dentastixeillä päivittäin ja saatiin elliltä kokeiltavaksi sellainen juomaveteen liuotettava geeli, joka putsaa hampaita, mutta sitä ei olla vielä testattu.

    Aika monesta mäykystä olen kuullut että nuo yläkulmikset piti poistaa ellillä, toivottavasti Pepillä lähtee nitkuttelemalla irti. Meillä leikittiin varovaisesti vetoleikkejä Alfien kanssa vetonarulla ja monesti leikin aikana tipahti yksi maitohammas lattialle :D Alfie oli lievästi sanottuna hölmistyneen näköinen kun kalustoa putoili suusta, mutta saatiin napattua talteen muutama (loput se söi :).

    VastaaPoista
  3. Kannattaa ehdottomasti käydä näyttämässä niitä kulmureita eläinlääkärillä, ettei tule purentavikaa!

    Meillä hampaat pestään kerran viikossa pelkällä harjalla ja vedessä, joskus ollaan laiskoja ja pestään vaan joka toinen viikko. törkyleegoille käytetään oikein sähköhammasharjaa. Lisäksi tytöt saa joka päivä hampaidenhoitoluun, minkä ansiosta leegot on pysynyt suht hyvässä kunnossa. Mutta kun koiruuden pusut alkaa haista pahalle, on aika kaivaa harja esiin! :)

    VastaaPoista
  4. Myrsky: siltä lenkkikaverilta oli myös tarvinnut poistaa paaaljon hampeja-ei todella kiva! Pelästyin sen verran, että ostin tänään Pepille hammasharjan ja kananmakuista hammastahnaa ;)

    Oikeita luita en oo ikinä (vielä) harrastanut, kun mua ne jotenkin hirvittää, mutta niitäkin täytynee alkaa miettimään.

    Ja sinulla pienellä on tietysti vielä vauvahampit, liikkis! Alkaakohan teilläkin äippä myöhemmin pesuhommiin? Muista VAATIA kanahammastahnaa! ;DD

    Maria: Myrskylle jo tuossa paljastinkin, että hammasharjaostoksilla olin tänään.. Katotaan nyt mitä siitä pesemisestä sitten tulee. Peppi kun on ehkä vähän semmoista rimpuilevaa sorttia ;DDD (vuosisadan vähättely!!!)

    Mielenkiintoiselta kuulostaa toi geeli. Täytynee senkin perään kysellä.

    Dentastixejä annoin aluksi sekä Rillalle että Pepille päivittäin. Nyt on ollut taukoa, kun Rillalla on ollut maha sekaisin. Ostin tänään myös sellaisia kalannahkarullia, joiden pitäis vastata dentastixejä. Haisee KAMALALLE, mutta kokeillaan..

    Mä oon yrittäny kans nitkutella Pepin kulmiksia, mutta nehän EI liiku! Taitaa mennä poistohommiksi, huoh...

    VastaaPoista
  5. Nelli ja Fanni: täytyy joo mennä pikaisesti näyttämään Pepin hampaita ellille! Purentavika ei kuulosta hyvältä!

    Kävin tosissaan tänään ostamassa Pepille hampiharjan ja tahnaa. Raportoin, miten meillä harjaus lähtee sujumaan. Kerran viikossa kuulostaakin paljon siedettävämmältä kun esim. kaks kertaa päivässä, hyvä vinkki! Ihan varmasti siihen hampaidenpesuunkin tottuu, jopa tälläinen "vanha koira" kuten minä ;DD

    Hain myös tänään teiltä tulleen paketin postista. Olen sanaton! Kiitos ihan HIRMUISESTI ihanasta ja runsaasta lähetyksestä! Tytöt saivat heti maistaa niitä makupalleroita ja ne vietiin kirjaimellisesti käsistä! KIITOS!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü