maanantai 4. kesäkuuta 2012

Tunnustettavaa


Nyt olisi taas vähän tunnustettavaa. Sain nimittäin ihanalta Eevalta, Sofin ja Milan tassunjäljillä -blogista, tunnustuksen. Kiitos kovasti Eeva, olen aivan otettu tästä! 

Tunnustuksen säännöt menevät näin:


1. Nimeä 15 bloggaajaa 

2. Kerro heille tunnustuksestasi

3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi

4. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen

5. Lisää The Versatile Blogger Awardin kuva postaukseesi 








En yhtään tiedä, mitkä kaikki lukemani blogit ovat jo tämän tunnustuksen saaneet, mutta haluan silti jakaa sen kaikille lukulistani blogeille:

 Olkaa Hyvät

olette todella awardin ansainneet! ♥ 

 (Luen myös oikein mielelläni teidän tunnustuksia, joten alkakaahan kaivella luurankoja komeroista. ;D)



Minähän tunnetusti rakastan jutustelua, etenkin itsestäni (hitsi), joten satunnaisuuksien kanssa ei liene tälläkään kertaa ongelmia. Tässäpä näitä:


- Olin koulussa ihan hyvä ainekirjoituksessa ja haaveilin silloin kirjoittavani joskus kirjan nimeltä: ”Ilman sauvojakin voi hiihtää”. (Mikä nimi! ;D) Blogin myötä olen ymmärtänyt, että tekstin tuottaminen on minulle nykyään aika vaikeaa. Enää en haaveile yhtään kirjan kirjoittamisesta, mutta nautin kyllä tästä bloggaamisesta myös sen takia, että "joudun" edes vähän kirjoittamaan. 





Ilman sauvojakin voi hiihtää?



- Olen tehnyt monenlaisia töitä elämäni aikana, mutta en vieläkään tiedä, mitä ihan oikeasti haluaisin tehdä "isona"..


- Huumori ja nauraminen ovat minulle todella tärkeitä asioita. Tulen yleensä hyvin toimeen ihmisten kanssa, mutta huumorintajuttomuutta ja etenkin ryppyotsaisuutta minun on vaikea käsittää. Lapsuudenperheeni, miehen ja ystävien kanssa kiusoittelemme toisiamme melkein kaikesta. Itse viljelen hyvinkin sarkastista sekä itseironista huumoria, mitä kaikki eivät tietenkään huomaa tai ymmärrä. Päätän säännöllisesti kiinnittää ko. asiaan enemmän huomiota, jotta ihmiset, jotka eivät tunne minua entuudestaan, eivät hämmentyisi turhaan. En valitettavasti muista päätöstäni kovinkaan usein..

- Pukeutumisessa minua kiinnostavat eniten kengät. Tykkään kauniista kengistä, mutta niiden ulkonäköä tärkeämpää on kuitenkin se, että kengät ovat mahdollisimman hyvät jalassa. Joten, itselleni en osta kuin erittäin mukavia kenkiä. Toisilla sitten ihastelen upeita malleja ja huimia korkoja.  


- Olemme päättäneet ilmoittaa Rillan Mäntsälän koiranäyttelyyn heinäkuussa. Jännittää, iiks..




Onko mulla vai taas tulossa näytelmä? 


- Olen ihan unohtanut mainita täällä blogissa, että Pepillä oli vastikään toiset juoksut. Meidän westeillä juoksut ovat aina olleet ns. tosi helpot. Heistä ei ole koko hommaa juuri edes huomannut.  Peppi sen sijaan on tässäkin asiassa ihan omanlaisensa. Hän on ollut sekä apea että toisaalta kärttyinen. Hän on nylkyttänyt (a.k.a. astunut) Rillan lisäksi sekä minun että miehen käsivarsia purren niitä samalla erittäin kivuliaasti.. Kuinka täydellisen outoa!?? :o Vertaan vielä Peppiä meidän westeihin ja totean, että toisiaan ovat kyllä saattaneet nylkyttää, mutta eivät mitään muuta. On käynyt jo mielessä Pepin leikkauttaminen, jos hormonit jatkossakin sekoittavan tyttösen päätä yhtä kovasti. Täytyy varmaan alkaa selvittää leikkauksen hyviä ja huonoja puolia.


Toi mamma on gaamee juorukello, hmpf! Keskittyis vaan tunnustamaan niitä omia outouksiaan. Niitä meinaan riittää!


- Saimme männä viikonloppuna miehen kanssa "suoritettua" tämän kauden American Idolin loppuun. Meillä katsotaan harvoin mitään suoraan televisiosta, ohjelmat tallennetaan boksille. Sateinen viikonloppu kului mukavasti koirien kanssa sohvalla löhöten ja tosiaan American Idolia katsoen. Laitan tähän muutaman suosikkiesitykseni kuluneelta kaudelta.














Pakko laittaa vielä yksi koelaulu, koska Heejun on vaan NIIIN hauska hahmo. ☺






Näiden tunnustusten ja esitysten myötä toivotamme tyttöjen kanssa teille -







PS. Eevan jakama tunnustus on itse asiassa kaksiosainen. Tunnustuksen toisena osiona on "Hyvänmielen haaste", johon minä olen kuitenkin jo ehtinyt haastaa itse itseni. ;) Kyseinen postaus löytyy täältä



7 kommenttia:

  1. Harrastan samaa - tallennan nimittäin boksille vaikka mitä ja pidän sitten katselumaratooneja, kutoen :)

    VastaaPoista
  2. Kenkätunnustukseen täytyy kommentoida, että olen samoilla linjoilla. Ostan vain jalalleni sopivia kenkiä, matalia siis, korkokengät voi ostaa joku muu. Ihailen myös kauniita kenkiä, mutta enää en halua kärsiä huonosti istuvat kengät jalassa. Onneksi balleriinoja saa niin monenlaisia nykyään ja kesällä tykkään eniten varvassandaaleista.

    VastaaPoista
  3. Kaunis Nelli: katselumaratoonit on ihan parasta! Ü

    Aikku: juu, niin se ikä vaan viisastuttaa. Ainakin sen verran, että kenkiin kannattaa panostaa, muuten ne jää käyttämättä. Minäkin tykkään balleriinoista tosi paljon ja varvasläpsyistä. Korkkareita voi sitten ihailla ilmaiseksi ja ilman jalkasärkyä lehdissä, blogeissa ja kaupungin kaduilla. ;)

    VastaaPoista
  4. Juu kuule, mun ei näköjään tarviikaan tohon haasteeseen vastata, ku sun vastaukset kattaa munkin vastaukset, paitti että yritän kovasti kirjottaa novellikokoelmaa. En tiä tuleeks siitä mitään tai saanks mä sitä julkastuu tai jotain. Toi sun kirjan nimi olis ollu siis niin hyvä!
    Me ei tulla Mäntsälään, kun toi matka on liian pitkä, mut yritellään nähdä jossain muussa tapahtumassa. Ai niin, mä oon silmätelly yhtä kaniinimäykkypoikaa Järvenpäässä...

    VastaaPoista
  5. Nettimartta: hihhih, no sehän kätevää, jos mä "tunnustin" ikään kuin meidän molempien puolesta! ;D Juu, toi kirjottaminen menee meillä kyllä ihan eri tavalla. Sä oot ihan pro!

    Ok, mä yritän tointua Mäntsälä-pettymyksestä. ;)

    Oi, kaniinimäykky! Sellanen olis tietysti tultava Myrskyn kaveriksi! Pidähän minut ajantasalla asian suhteen, joohan.

    VastaaPoista
  6. Mainio nimi kirjalle, buahhahah. Hups, sori jos vähän nauroin, ei ollut tarkoitus ;DDDD Nyt jäi kyllä vähän vaivaamaan millainen kirja siitä olisi tullut. Varmaan hyvä ja hauska, kun sulla on tuota huumorintajuakin.

    Mä olin kans kohtuuhyvä ainekirjoituksessa, kun nuorempana oli tuota mielikuvitusta. Joskus oli aiheena murrekirjoitus. No kirjoitin sen sitten jollain ihan itse keksimälläni murteella, eikä siitä kehuttava tullut, hyvä etten ala-arvoista saanut :(

    En mäkään tiedä, mikä musta tulee isona. Että samassa veneessä ollaan ;)

    Mäkin tykkään kauniista kengistä, en vaan voi käyttää sellaisia. Itse kuljen pääasiassa kantavaimennetuilla lenkkareilla jalkaongelmieni takia. Kauppaan pistän toistaiseksi kävelykengät, kun lenkkarit ei natsaa mun takin kanssa yhteen. Ihailen kans kauniita korkokenkiä, joita kertymieni takia en juurikaan voi käyttää. Joo, on mulla yhdet ihanaiset - tuossa syksyllä ostin ihanat, mustat nauhakorkkari-nilkkurit. Vähän niinkuin juhlakengiksi.

    No pääseehän se Rillakin sitten sinne toiseen näytelmäänsä, hienoa!
    Ja Peppi-paralla juoksut. Elli nylkyttää pehmolelujaan juoksuaikaan, on kovin väsynyt ja apea. Ja viimeks vielä valeraskaus. Huoh. Kerrohan sitten mietintäsi tuloksia siitä leikkauksesta joskus.

    Mä kans seurasin säännöllisen epäsäännöllisesti Am-Idolia. Mun voittajasuosikki olis ollut Joshua, tokaks olis tullu Philip ja sitten vasta Jessica. Eli mielestäni väärä järjestys. Joshualla on aivan mahtava toi äänenkäyttö. Tosin niistä hirmupitkistä rääkymiskohtauksista en pitänyt kenelläkään, jotka sitä harrastivat.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Ellieli: no, ai-jaa-a! :D:D Miten onkin tuo nimi niin hyvin jäänyt mieleen? ;D

    Nyt mä joudun ihan pienesti kans hihihittämään, sori. Mutta, itse keksityllä murteella kirjoitettu aine, ihan loistava keksintö! :D TYHMÄ ope, kun ei arvostanut sun luovuutta!

    Juu, mullakin on aina ollu vähän hankalat jalat. Jalkapöydän holvi on niin korkea, että jalat tuppaa rasittumaan tosi helposti, jos kengät ei oo kunnolliset. Eikä kyllä muutenkaan meikäläisestä olis koroilla kopsuttelemaan. En edes uskalla ajatella moista näkyä. :D:D Mutta toisilla tosiaan ihastelen mieluusti kauniita kenkiä.

    Aa-a, Ellin juoksut kuulostaakin tosi samantyyppisiltä kuin Pepin. Ehkäpä se on sitten mäykyille tyypillistä? Ja kerron toki, jos saan jotain tolkkua leikkausasiaan. Olen sitä joskus aikaisemminkin vähän selvitellyt, mutta (tästäkin) aiheesta tunnutaan olevan kovin montaa mieltä..

    Mun "suosikkirivi" olis ollu: Jessica, Joshua, Philip. Lähinnä vaan siksi, että on niin tylsää, kun siellä tuntuu melkein aina poika voittavan. Jessicalla on kuitenkin ikäisekseen melkoinen ääni ja osaaminen. Kaikki kärkikolmikossa (tai jopa kärkiviisikossa) on kyllä todella lahjakkaita ja hyviä laulajia.

    Terkkuja sulle ja Ellille suukkoja! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü