keskiviikko 24. elokuuta 2011

Tukka hyvin, kaikki hyvin

Westie on trimmattava rotu. Pääsääntöisesti westien turkki tulisi trimmata nyppimällä 3-4 kertaa vuodessa. Joidenkin yksilöiden turkki voi tosin olla laadultaan pehmeä ja silloin suositellaan koneella trimmausta eli nk. ajelua. Samoin, jos karva on huonosti irtoavaa tai iho kärsii nyppimisestä, kannattaa turkki ajella. Olen myös pannut merkille, että vanhenevien westien kohdalla siirrytään usein turkin ajeluun, vaikka turkki nuorempana olisikin nypitty. Tämä on mielestäni erittäin hyvä asia. Ajelu on kuitenkin koiralle paljon nopeampi ja lempeämpi vaihtoehto!



Karkeakarvaisten mäyräkoirien turkki trimmataan myöskin nyppimällä. Karkkareiden karvan pituudessa ja määrässä on ilmeisen paljon yksilökohtaisia eroja. Normaali nypintätiheys lienee kaksi kertaa vuodessa, mutta joillekin yksilöille (vrt. esim. Peppi) riittänee kerta vuoteen tai jopa harvemmin. Meillehän Peppi on perheen ensimmäinen mäyräkoira ja myöskin lähipiirin ensimmäinen karkkari, joten asiantuntemusta ko. rodusta ei minulla vielä todellakaan paljoa ole. Joten keskitytään tämän aiheen puitteissa enemmänkien westeihin.




Aikoinaan, kun Rosa tuli meille päätin heti, että osallistun ensimmäiselle mahdolliselle nypintäkursille. Sinne suunnattiinkin Rosan kanssa muistaakseni jo toisen nypintäkerran aikoihin. Aika pian minulle selvisi, että kyseinen (taito)laji EI TODELLAKAAN ole minun heiniäni! Neljä tuntia ähelsin Rosan turkin kanssa ja silti tuloksena oli kokonaan nyppimättä jäänyt pää sekä ERITTÄIN kummallisesti nypitty vartalo. ;) Muistan vieläkin sen täydellisen epäonnistumisen tunteen ja sen, kuinka totaalisen puhki minä ja Rosa sen rääkin jälkeen olimme. Kotona kaaduttiin molemmat suoraan sänkyyn ja nukuttiin kunnon parin tunnin kooma-päikkärit. Mies naureskeli epäuskoisena, että miten se nyt muka NIIN vaikea ja raskasta oli? Opin kursilla kaksi asiaa, joista on ollut kuluneina vuosina todella paljon apua: a) minä en osaa enkä halua nyppiä koiria b) maksan MIELELLÄNI siitä, että joku muu tekee sen. ;D


Rosan iholle nyppiminen ei tehnyt hyvää. Muutaman kerran iho jopa tulehtui nyppimisestä niin pahasti, että hoidoksi tarvittiin monen viikon antibiottikuuri.  Ineksellä taas oli karva erittäin tiukassa ja siksi nyppiminen oli hankalaa. Aika pian molempien koirien turkit ryhdyttiinkin ajelemaan, ensin trimmaamossa ja myöhemmin mieheni toimesta kotona. Kotona trimmaamisen etu on se, että koiran voi ajella monessa osassa: yhtenä päivänä pää, toisena tassut jne.  Samaten itse tehdessä on helpompaa ottaa huomioon mahdolliset ihon ongelmakohdat. Huomasimme miehen kanssa nopeasti, että minä olen myös todella toivoton turkin ajelussa ja mieheltäni se taas sujui mitä parhaiten. Monasti muuten pelotellaan, että westien turkki menettää karkeutensa ja helppohoitoisuutensa ajelun seurauksena. Rosan ja Ineksen turkit pysyivät kuitenkin sopivan karkeina, ja ennen kaikkea trimaaminen ajelemalla oli koirille (ja koirien iholle) paljon mukavampaa. Tietenkään he eivät kotitrimauksen jälkeen enää koskaan näyttäneet sellaisilta, kun westiet rotumääritelmän mukaan trimmattuina näyttävät. Meille sillä ei ollut mitään merkitystä. Koirien terveys ja mukavuus menivät (tottakai!) ulkonäön edelle.


 
Mukavan trimmaajan löytäminen on osottautunut vuosien saatossa haastavaksi. Rosan ja Ineksen kanssa kokeiltiin monia, eikä silti oikein mieleistä (lue: ystävällistä ja taitavaa) löydetty. Sekin varmaan osaltaan kannusti siirtymään kotiparturointiin. Uuden sukupolven koirien myötä tuli trimmaajan etsiminen taas ajankohtaiseksi. Meillä kävi kyllä hyvä tuuri, koska Rillan kasvattaja osasi suositella trimmaajaa ihan meidän läheltä. Trimaajan kanssa meillä synkkasi heti jo puhelimessa. Ja kerta kerran jälkeen olen vain tyytyväisempi, hieno homma! Hän trimmaa kaikkia rotuja, mutta on erikoistunut myös muutamien rotujen näyttelytrimmeihin. Westie on yksi näistä roduista. Hänellä itsellään on myös kaksi westiä. Hän on trimmanut myös paljon karkkareita ja sehän sopii meille. Pidän kovasti hänen tiukasta, mutta LEMPEÄSTÄ otteestaan koiriin. Hän myös tietää paljon koirista, eikä pelkää antaa neuvoja oma-alotteisesti.




Arvaattekin jo varmaan, että meidän pumpseilla oli parturipäivä. Pepin turkissa ei tosin ollut paljon nypittävää, mutta sekä trimmaaja että minä halusimme totuttaa Peppiäkin ko. toimitukseen tulevaisuutta ajatellen. Eli pikkuisen lyhennettiin makkaratytöltäkin karvaa. Ero entiseen ei ole kovin mittava. ;D Pikkuisen saattoi salaa naurattaa Pepin ERITTÄIN dramaattinen piipitys trimmauspöydällä. Trimaajan 6-vuotias tyttökin totesi pikkuvanhasti, että hei, se on mäyräkoira, hahahah!





Rillalle toimitus oli jo kolmas laatuaan ja sujui oikein mallikkaasti. Minulla on muuten tapana jättää koira kaksistaan trimmaajan kanssa, silloin jos luotan ihmiseen. Tämän teen siksi, että uskon koiran käyttäytyvän paremmin ilman omistajaa, ja näin helpottuu työ sekä koiran että tekijän osalta. Toisekseen haluan tarjota trimmaajalle työrauhan. Itse nimittäin inhoan tehdä tuon tyyppistä työtä, jos joku "kyttää" vieressä.

Tässä hassussa kuvasarjassa voitte ihailla trimmaajan tekemää hyvää jälkeä:







 


 
Sellaista tämä meidän naisten elämä on: tukan kanssa taistelua ja hyvän kampaajan etsintää! ;)




PS. Askartelin uuden bannerin ja muokkasin samalla sivupalkin kuvia, ehkä huomasittekin?









7 kommenttia:

  1. Oho! Olipa Pepin turkki ihan erinäkönen trimmauksen jälkeen. Kuulosti kyllä melko huimalta toiminnalta, tuo nyppiminen. Siinä tais karahtaa kiville äipän karkkari haaveet. Mun turkki on aina valmis. Paitti vissiin talvella saan Pyry-papan nuttuja niskaani. En tiä viälä...

    Rilla on söde ja Peppi viehko!

    VastaaPoista
  2. Ihastuttava kuvasarja, kun Rilla on tyytyväinen kampaajan aikaansaannoksiin ja voi venyä lepäämään :)
    Peppi-pikkuinen, kyllä nää hoitotoimenpiteet iän myötä helpottaa ;) Tai opit antamaan periksi, sitten on kivampaa.

    Terkkuja Artulta, joka heittäytyi selälleen tohon viereen sohvalle, ei huolta jakauksesta tuolla pojalla. Onneksi...

    VastaaPoista
  3. Neljätoista vuotta sitä ehti nykkiä karkkarin karvapeitteet pari kertaa vuodessa. Ja oli sitten niiiiin paljon helpompaa kuin tää russelin kuosiin laitto. Tätä mä en ole käsittänyt oikein vieläkään vaikka sen kasvattaja on näyttänyt moneen kertaan. En saa essistä kuorittua sitä samaa kaunotarta kuin kasvattaja. Essi kun tuppaa olemaan karvaltaan pörrökani-luokkaa. Kateeksi käy tytärtä, jonka koirat ovat niin helppoja huollettavia. Toiselle riittää furminaattorin näyttäminen ja muutama veto hohkakivellä. Ja Onnin karkeaa karvaa, kun furminoi ja trimmiveitsen kanssa nykki hetken niin poju on oikeen linjakas ja viksu. Tässä omassa pörrökanissa sojottaa epämääräisiä karvoja siellä täällä. Lopputulos on jotain ruoholeikkuriajon ja laikukkaan karvamaton sekoitusta.
    Mäykyn nyppimiseen menee tunti jos toinenkin. Työtä helpottaa, jos nahkeasta kumihanskasta leikkaa etusormeen tupin. Karvat saa hyvin irti eikä satu koiraan. Tassuihin käytin aina trimmiveistä, koska karva on niissä tiukemmin kiinni. En raaskinu ulvottaa koiraa ja säälin myös omia käsiäni. Hankalampaa nyppiä sitä karkkaria, jos sen leuat on kiinni kämmenessä.
    Olet niiin oikeassa tuossa lauseessasi naisen elämästä tukan kanssa. Se on just tota, jatkuvaa taistelua. Ja tässä iässä nää harvenevat haivenet tuottaa vielä sen ylimääräsen murheen. Tässä iässä karvat kasvaa minne ei pitäs ja lähtee sieltä mistä ei pitäs. Tiä sitten mikä transformaatio tää on taviksesta frankensteiniksi. Vai onks tää joku karman kosto noista nykityistä turkeista?? :)
    Kaikesta vaivasta huolimatta voisin ottaa karkkiksen tai russelin eli en ole oppinut mitään.
    Terkkuja Pepille ja Rillalle. Kivoja kuvia kummastakin.
    Ps. Pitäis jaksaa itekin tuunata blogipohjaa, mutkun.....huoh !

    VastaaPoista
  4. Myrsky: hih, Pepin turkille ei tosiaan olis tarvinnut tehdä (vielä) yhtikäs mitään, mutta harjottelu ei varmaankaan ollut pahitteeksi. Ja laikut erottuu kyllä nyt taas selvemmin. ;)

    Sanothan HETI äipälle terveisiä, että tämän postauksen perusteella ei saa missään tapauksessa luopua karkkari haaveista! Mä olen sellainen "rähmäkäpälä" näissä trimmausasioissa(kin), mutta se ei tarkoita etteikö sun äippä (tai iskä) olis ihan loistava!

    Sun turkkia helppohoitoisempaa saa kyllä sitten hakea, se on todellakin "aina valmista" plaatua! :D Onpa hyvä, että olet perinyt palttoita Pyry-papalta, ettei talvella tartte viluisena ulkoilla! Meidän Rosalta puuttui kokonaan westiellä normaalisti oleva pohjavilla. Aina kun oli vähänkään kylmempää, niin joku loimi oli laitettava päälle. Ineksen turkki taas (ja ilmeisesti myös Rillan) oli erittäin hyvin kylmää kestävää sorttia. Saas nähdä kuinka käy Pepin kanssa? Villi veikkaus on seuraava: palelee herkästi ja vihaa nuttuja! ;DDD

    Mai: toi "Rilla jumppaa"-kuvasarja sai kyllä itsellekin hymyn huulille, kun "löysin" sen muistikortilta. Tuli räpsittyä aikas paljon kuvia kerralla, ERRÄ en ollut tuollaista sarjaa edes siinä ottaessa noteerannut.

    Peppi on kyllä NIIN mäyräkoira kun olla voi! Toivon todella, että ikä tuo edes pienimuotoista periksiantoa tuohon jäärä-luonteeseen. Westieihminen täällä on välillä huuli pyöreänä ihmetyksestä mäyräkoiran systeemeiden kanssa, hihhihhih. Älä naura (ainakaan paljon tai mielellään ääneen tai no, naura vaan ;D), kun tunnustan ajatelleeni ennen Peppiä, että eihän se mäyräkoira voi poiketa niin paljoa terrieristä! Buahhahhaahaa!!! Just joo, tällä kokemuksella nopea analyysi roduista: westie = supere lälly, mäyräkoira (tai ainakin Peppi) = itsepäinen potenssiin sata! ;DD

    Komealle Artulle terveisiä, että nauti sinä elämästäsi täysin rinnoin ilman (tukka)huolia!

    VastaaPoista
  5. Maija: *kateudesta vihreä kanssasisar täällä* Sä kuulut siis niihin taitaviin, jotka nyppii koiransa itse, wau! *kumartelua ja ihailevaa hyminää*

    Mä en ihan oikeasti tajua sitä nyppimistä. Se näyttää toisen tekemänä suht helpolta ja oikeinkin loogiselta, mutta kun itse yritän, niin EI! En ymmärrä yhtään, että mitkä karvat pitäisi ottaa ja mitkä ei. Enkä myöskään tajua, että milloin otetaan sormin, milloin veitsellä, milloin hohkakivellä, mitkä kohdat saksilla ja milloin furminaattorilla. En tajua, ymmärrä, hoksaa, en. Onnekseni se "surullisen kuuluisa" trimmauskurssi Rosan kanssa selvensi itselleni heti täysin, että ko. laji ei ole minua varten. Niin ei ole tarvinnut myöhemminkään hakailla, että oppisinko kuitenkin. En vaan osaa!

    Tämä nykyinen trimmaaja on myös niin kerrassaan mukava tyyppi, että käytän koiria siellä oikein mielelläni. Samalla tulee tehtyä sellainen pienimuotoinen "terveystarkastus". Tarkoitan, että trimmaaja huomaa helposti, jos esim. ihossa, korvissa tai tassuissa on punoitusta tms. Itse ei aina huomaa kaikkea, kun näkee koirat koko ajan. (En tiedä saitko tästä ajatuskuviosta yhtään kiinni..?) Olen myös sen luontoinen, että maksan mielelläni käsityöstä, palvelusta ja osaamisesta.

    Nyppiminen on kyllä tavallaan aika väkivaltaistakin touhua. Tai siis se voi olla hyvinkin väkivaltaista tai sitten ihan lempeää, riippuen tekijästä ja siitä, kuinka tiukassa kunkin yksilön karva on. Tämä asia tulee hyvin ilmi kommentissasi, kun sanoit näin: "Työtä helpottaa, jos nahkeasta kumihanskasta leikkaa etusormeen tupin. Karvat saa hyvin irti eikä satu koiraan. Tassuihin käytin aina trimmiveistä, koska karva on niissä tiukemmin kiinni. En raaskinu ulvottaa koiraa ja säälin myös omia käsiäni. Hankalampaa nyppiä sitä karkkaria, jos sen leuat on kiinni kämmenessä." Ajatelemme asiasta erittäin samalla tavalla.

    Rosa raukka joutui monellakin tapaa toimimaan "koekaniinina", kun opettelin koiranhoitoa alottaen aika nollasta. Hän joutui kestämään mm. hyvinkin monenlaista nyppimistä, ennen kuin ymmärsin siirtyä turkin ajeluun. Opettelin kirjaimellisesti kantapään kautta senkin asian ja tosiaan ne olivat juurikin Rosan kantapäät, joilla harjoiteltiin, huoh.. Niinpä on tosi hienoa, jos osaa/pystyy tekemään työn itse, hyvä Sinä!

    Ja kyllä tosiaan sitä on tullut tukan kanssa puljattua (sekä oman että koirien ;)) aikas paljon elämän varrella. Jotenkin kun ne karvat pitäisi saada päivittäin asettumaan..

    Ps. Mulla on vielä menossa "kuherruskuukausi" tämän blogin ja bloggaamisen kanssa, niin siksi varmaan jaksan innostua muokkailuista ja muista. Eiköhän tämä vaihe mene (jos YHTÄÄN itseäni tunnen) aikas pian ohi! ;DD

    VastaaPoista
  6. Mä en sitten ehdi ikänä ajoissa kommentoida näitä tekstejä. Siis ennen kuin tulee uusi päivitys. Asiaan.

    Kylläpä on tytöt söpiksiä, kun on "tukat" ojennuksessa. Pepinkin laikut tulivat paremmin esiin ja Rilla poseeraa ihanasti pötköllään.

    Kyllä noiden trimmattavien kanssa riittää puuhaa trimmauspäivinä. Elli nypittiin viime äiteinpäivän tietämillä n. 6 kk:n ikäisenä. Itse aloitin selän nyppimisellä ja siihen kului varmaan pari - kolme päivää. Sitten en enää osannutkaan päätä, korvia, tassuja ym. ja ystävän tytär, joka on ollut trimmaamossa kesätöissä, viimeisteli loput. Siihen ei mennyt kuin tunti - pari. Hän on muuten juuri se kaveri, jolla on se Nilla-westie. Kuinka paljon nopeammin homma käykään sellaiselta joka on sitä työkseen tehnyt!

    Uusi banneri ja sivukuvat huomattu, upeat!

    VastaaPoista
  7. Ellieli: kuule, älä murehdi milloin kommentoit. Olet huippu kiva, kun kommentoit niin usein ja mukavasti, kiitos! ♥ Itse olen huomannut, että oman blogin myötä en (muka) kerkeä kommentoimaan muiden blogeja ollenkaan niin usein kun ennen tai niin usein kun "mielessäni" sitä teen. :S

    Ihailen Sinua ja kaikkia muita, jotka osaavat (edes jotenkin tai osittain) nyppiä itse koiransa! Good for you! Kuten kerroinkin, niin minulta se EI suju. Pystyn kyllä samaistumaan hyvin siihen, että pään yms. kanssa sait sinäkin ihmetellä. Kokeneelta trimmaajalta homma tosissaan sujuu leikiten. On muuten iso ilo tuo työharjoittelu sekä Nillan että Ellin kannalta, hieno homma!!

    Kiitos banneri kehuista! Olin jotenkin niin tyytyväinen kun "löysin" tuon kuvan muistikortilta. Vaikka oli se edellinen kuva ehkä tunnelmaltaan vielä parempi?

    Ellille paljon rapsutuksia ja teille kaikille mukavaa viikonloppua! Ü

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü